Haas

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2907
Jos yhden irrallisen vastauksen perusteella pystyy tekemään tuollaisia päätelmiä, niin mitähän se kertoo sitten esim viime aikojen möläytyksistä ja möläyttelijöistä?

Tuostahan ei selviä mitenkään itse kysymys, joka on voinut olla vastauksen perusteella, vaikka seuraavanlainen: "Jos yllät huippusuoritukseen, niin onko tähtäin vain Ferrarilla vai myös muissa huipputalleissa?" Kyse oli haastattelijalla jokata pauksessa Ferrarin tallipaikasta.

Ei kuitenkaan ole tuon jälkeen mitään vastaavaa sanonut, vaikka sitä on jauhettu koko ajan.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3781
Sulla ja kiljukaulalla on mahdottoman kova tarve aina päästä morkkaamaan ja haukkumaan kaikki epäonnistujat. Selvä merkki huonosta itsetunnosta, jossa korotetaan itseä ja omaa mieltä haukkumalla ja painamalla alas muita. Mick ei ole vieläkään kuljettajana sieltä surkeimmasta päästä. Eikä ole myöskään Stroll. Paljon, paljon huonompia on aikojen saatossa nähty.
Eihän Mick ole epäonnistunut? Ainakaan omasta mielestään, Vettelin tai Ralffin tai osa forumistienkaan mukaan kun täällä on puuhattu Mickiä paremmaksi kuin Magnussen. Enemmän tässä on kyse Mickin omasta työpaikkashoppailusta ja hänen suvusta asti polttaa päreensä kun ei otettukkaan takaisin alkuperäiseen osoitteeseen.

Vai olisiko kyse siitäkin että toiset luuli siirtokuvioiden menevän toisella tavalla eli Mick olisi saanut jäädä ja Hulkenberg olisi pysynyt ikuisesti pelkissä huhuissa mukana...
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219

Tarkoitus on lähinnä katsoa asioita ilman värilaseja ja puhua faktoista ja tosiasioista. Foorumilla vain tosiasioiden ääneen sanominen on heti mollaamista ja plaaplaa.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Tässä kiteytyy koko ongelma. Schumi on tullut asenteella, että hänen tie on auki tähtiin jotenkin oletuksena koska nimi ja kuvitelma että on superlahjakas kaveri. Tästä syystä mieli on leijaillut siellä täällä ja nyt on itkupotkuraivari kun todellisuus iski päälle.
Melkoinen diagnoosi! 😳
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Jos yhden irrallisen vastauksen perusteella pystyy tekemään tuollaisia päätelmiä, niin mitähän se kertoo sitten esim viime aikojen möläytyksistä ja möläyttelijöistä?

Tuostahan ei selviä mitenkään itse kysymys, joka on voinut olla vastauksen perusteella, vaikka seuraavanlainen: "Jos yllät huippusuoritukseen, niin onko tähtäin vain Ferrarilla vai myös muissa huipputalleissa?" Kyse oli haastattelijalla jokata pauksessa Ferrarin tallipaikasta.

Ei kuitenkaan ole tuon jälkeen mitään vastaavaa sanonut, vaikka sitä on jauhettu koko ajan.
Tämäpä juuri. Oli nyt sitten Mickistä ja suorituksestaan mitä mieltä tahansa, niin vähän hassua että tuon yhden ainoan, mahdollisesti toimittajan johdatteleman kommentin perusteella on luokiteltu ylimieliseksi haihattelijaksi. Ei tosiaan omaankaan silmään ole vaikuttanut että mitenkään normaalia enemmän pilvissä leijuisi tai kuvittelisi itsestään liikoja, eikä mitään muuta siihen viittaavaa oikein kukaan ole ainakaan onnistunut tänne linkkaamaan.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3781
Tämäpä juuri. Oli nyt sitten Mickistä ja suorituksestaan mitä mieltä tahansa, niin vähän hassua että tuon yhden ainoan, mahdollisesti toimittajan johdatteleman kommentin perusteella on luokiteltu ylimieliseksi haihattelijaksi. Ei tosiaan omaankaan silmään ole vaikuttanut että mitenkään normaalia enemmän pilvissä leijuisi tai kuvittelisi itsestään liikoja, eikä mitään muuta siihen viittaavaa oikein kukaan ole ainakaan onnistunut tänne linkkaamaan.
Ei se luottamusta Ferrarin kanssa ainakaan kasvattanut kun sanot Ferrarin juniorina että lähden tästä keskustelemaan muiden huipputallien kanssa, eli käytännössä sanot ettet halua ajaa Ferrarin tuella. Ei ihme että loppujen lopuksi Mickin ja Ferrarin tiet erosivat. Liekö Ferrarilla silloin jo hajua ettei Mickistä ole isojen miesten saappaisiin ja taustalla jo välirikkoja niin Haasin kuin Ferrarin kanssa. Kuukausia sen jälkeen Mick kyllä sanoi että olisi valmis Ferrarin rattiin antamaan näyttöjä, jonka pikku-Rosbergkin torppasi että ei ole valmis. Sekin on vähän kummallista että Ferrari tukee edelleen Giovinazzia, mutta ei Mickiä. Jotain kemiaa siellä on pielessä myös Mickin ja Ferrarin välillä. Tai sitten Mick pelasi all-in ja lähti itse kälppimään Ferrarilta mennäkseen itsenäisesti Alpinelle tai Aston Martinille, suunnitelma mikä kosahti.
 
Viimeksi muokattu:

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3781
Joo, passiivinen odottelu, kuten Rellu teki, on toiminut aina erittäin hyvin ykkösissä.
Haasilla nyt on aina ollut tapana lyödä sopimukset lukkoon viimeisten joukossa, he ottavat ne mitä on jäljellä. Ei Haas mistään superlupauksista tai isoista nimistä taistele. Ihan samalla tavalla Magnussen ja Grosjean jäivät tyhjän päälle 2 vuotta sitten.
 
Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
663
Kun katsoo fiildiä läpi, niin oikeasti Gasly, Tsunoda, Zhou, Albon, Stroll, Perez, Hulkenberg, Magnussen ja nyt uudet tulokkaat ei nyt mitään maagista ole esittäneet. Mersu, Ferrrari kuskien ja Maxin lisäksi oikeasti kovia on Lando ja Alonso. Schumi mahtuu ihan hyvin tuohon ensin lueteltuun joukkoon.
Lähes samaa mieltä, mutta Gasly ja Perez ovat molemmat napanneet voiton kisasta, Perez vieläpä joutui kyseisessä voittokisassaan kilpailun viimeiseksi ja nousi sieltä sattumuksien kautta voittoon. Ura oli silti hetken (ainakin mediassa) katkolla, mutta pääsikin sitten Red Bullille. Gasly voitti Monzan lottokisan ja esitti aiemmin muutenkin hyviä suorituksia poislukien tämä kausi ja 2019 stintti Red Bullin ratissa. Molemmat herrat ovat mielestäni paikkansa ansainneet ja ainankin Gaslyn kohdalla en usko, että vielä ollaan nähty kattoa mihin hän urallaan yltää. Schumilla tälläiset wow-hetket puuttuvat tyystin.

Magnussen taas on kyllä keskikastin kaveri, mutta varsinkin alkukaudesta tuli uudella innolla mukaan ja ajoi jäljet Schumin selkään, sekä nyt Brasilian paalupaikka erikoisoloissa. Mutta kyllä Schumin olisi pitänyt olla se, joka myllyttää Magnussenia tällä kaudella jos olisi mielinyt urallaan eteenpäin. Näin ei käynyt ja nyt ura ykkösissä on katkolla. Voi vielä saada toki ajopaikan tulevaisuudessa, mutta kovin kovia näyttöjä ei ole antanut, että tästä vielä huippukuski kuoriutuisi.
 
Siis juuri tämä että schumin olisi pitänyt pystyä myllyttämään uran ehtoopuolella oleva tanskan oma barichello ihan satanolla seinään. NIin olisi voitu realistisesti puhua kärkitiimien kanssa keskustelusta.

Eihän mick huono ole ja ura voi vielä olla keskikastin jyränä rahan avulla.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105

Rahaahan ei ole, kun aiemmin Ferrari maksoi ajelut ja nyt sekin taustatuki on mennyttä aikaa. Taustatuen puuttuminen on myös merkittävä tekijä paluuta ajatellen. Tuskin esimerkiksi Albonkaan olisi koskaan enää ajanut ykkösissä, jos Red Bull olisi potkinut hänet pois sen jälkeen, kun Red Bull Racingin paikka meni alta ja hän jäi sivuun myös junioritallin kuvioista. Red Bullin organisaation tuki hänellä silti oli aina, kuten oli myös Oconilla ja De Vriesillä.
 
Noh schumacherin perheellä on rahaa varmasti. Lisäksi Mickilä on sama sponsori kuin isällään se mikä lienee W kirjain lippiksessä. Muutenkin schumin perhe on tienannut sen miljardin arviolta ja raha on varmasti pistetty poikimaan, niin helposti löytyis se 30 milliä heitttää vaikka alfalle tai williamsille että saa ajaa.

Eikös mazespinnin tuki ollut tuota luokkaa noin.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Noh schumacherin perheellä on rahaa varmasti. Lisäksi Mickilä on sama sponsori kuin isällään se mikä lienee W kirjain lippiksessä. Muutenkin schumin perhe on tienannut sen miljardin arviolta ja raha on varmasti pistetty poikimaan, niin helposti löytyis se 30 milliä heitttää vaikka alfalle tai williamsille että saa ajaa.
Kerpenissä voi Corinna toki mietiskellä, että ostaisiko pappa-Schumille kokeellisia neurologisia hoitoja vai maksaisiko Mickille sen sijaan yhden kauden ajelut jossain ruputallissa eli Wlliamsilla...
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6219
Kerpenissä voi Corinna toki mietiskellä, että ostaisiko pappa-Schumille kokeellisia neurologisia hoitoja vai maksaisiko Mickille sen sijaan yhden kauden ajelut jossain ruputallissa eli Wlliamsilla...
Noh ne kokeelliset hoidot tuskin muutamaa miljoonaa enempää maksaa. Varmaan puhutaan enemmänkin sadoista tuhansista.
Lisäksi noille tulee rahaa lisää kokoajan. En ymmärrä miten ihmisillä on noin suhteellisuustaju hukassa. Arviot on schumin tienesteistä MILJARDI uransa aikana. Se raha on laitettu ihan varmasti poikimaan lisää kokoajan.

Kohta joku heittää kortin schumin hoito maksaa. Juu varmaan maksaa mutta edelleen kyse on pienistä summista. Joitain miljoonia sinne tänne. Miljardi on kuitenkin 1000 miljooonaa. Lisäksi aina voi omaisuutta lyödä lihoiksi mitä ei tarvi.

Pitää muistaa se että tuommonen jengi joka raapii miljardin tai satoja miljoonia pelaa kuitenkin iha eri liigoissa rahotuksessa ja omilla säännöillä. Ei ne sitä mihinkään s pankkiin vie ja sit käytä sitä niin kauan että se loppuu tai osta jotain sijoitusrahastoa osuuspankista. Uskon että tuolla porukalla on rahaa varmasti yli miljardin todellisuudessa jo. Marssii johonkin oikeaan pankkiin 20 miljoonan kanssa niin vuoden päästä se on pyöritetty 30 miljoonaksi.

Samaan kastiin menee myös ainainen että kimi tuli takas kun rahat loppu jarnatus.
 
Viimeksi muokattu:

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3781
Ilmeisesti haluttiin ja yritettiin myydä pelkkiä ajotaitoja. Mikäköhän tässäkin on ettei käytetty sitä viimeistä oljenkortta, jos Mick olisi kysynyt Haasilta tai Williamssilta how much ja lyönyt rahat pöytään niin ei kai siitä olisi voinut kieltäytyä. Ehkä se on periaate kerran maksukuski aina maksukuski. Tai sitten alkaa Schumachereitten rahahanat hyytymään.

Ei selvästikkään natsannut kemiat Haasilla ja Ferrarinkin kanssa yhteistyö loppui lyhyeen. Miksi ylipäätänsä Ferrari tukee vieläkin Giovinazzia ja yritti tätä tunkea ohi Mickin Haasille? Vai pelasiko Mick itselleen kuopan all-in taktiikalla lähteäkseen itse Ferrarin junnuista mennäkseen toiseen talliin ja oli onnistumisestaan niin varma ettei tarvinnut pitää suhteita Haasin kanssa? Tämä on kaikinpuolin vähän erikoinen keissi kun tuolla mm. Mersu auttanut Oconin Alpinelle, De Vriesin Alpha Taurille. Red Bull auttanut Albonin Williamsille. Varmasti näitä esimerkkejä löytyy enemmänkin. Mutta tämä Mickin keissi näyttää siltä että hänellä olisi huonot välit Haasin lisäksi myös Ferrarin kanssa, koska itselle ei mene jakeluun miksi Mickin kanssa yhteistyö lopetetaan kesken kauden, mutta Giovinazzia paapotaan vieläkin F1-uran jälkeen? Onko Mick kuitenkin hankala persoona?

Eikä edes puhettakaan että Mick jäisi Ferrarin varakuskiksi vaan menossa Mersulle. Kaikki huomio kohdistettu Haasiin joka on mulkku kuskejaan kohtaan, mutta Ferraria ei tunnu Mickin touhut kiinnostavan enää yhtään. Onko joku huomannut onko Ferrari noteeranut Mickin sarjasta ulostamista esim somessa mitenkään?
 
Viimeksi muokattu:

Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
663
Tämä on kaikinpuolin vähän erikoinen keissi kun tuolla mm. Mersu auttanut Oconin Alpinelle, De Vriesin Alpha Taurille.
Auttoiko Mersu oikeasti De Vriesin Alpha Taurille? Vai oliko kyseesä vain Monzan näyttöjen jälkeen tehty soppari. Onhan kaveri kuitenkin voittanut F2-luokan mestaruuden ja ajautui sen jälkeen sivuraiteille. Monzassa suoritti sitten kovalla tasolla. Oliko Mersu tuossa mukana vai ei? Kaveri kuitenkin käytännössä käveli ykkösiin ja nöyryytti Latifia (ei kummoinen mittari) 100-0. Oli kuinka oli, niin mahdollisuutensa on kaveri ansainnut. Näytönpaikka kun tulee, se on käytettävä.
 
Ylös