Häkkinen McLarenille 2007?!

Formula1Fan

Well-known member
Liittynyt
6.4.2005
Viestit
324
Onhan Häkkisellä hyvä etulyöntiasema. Ajanut McLarenilla lähes vuosikymmenen, varmasti paljon samoja henkilöitä vieläkin töissä joiden kanssa mika on tehnyt töitä.

Häkkisellä on varmasti haluja lähteä ajamaan F1:siin. Meinasihan se ajaa 2005 kaudellakin. On niitä useita muitakin mestareita tehnyt debyytin ja jopa onnistunut ajamaan vielä mestaruuteen. Itse toivon Häkkisen paluuseen.
 

RistoF1

Well-known member
Liittynyt
15.2.2005
Viestit
50
Rälle sanoi:
Ennen kauden 2006 alkua Ron Dennis spekuloi sillä, että ensi kaudella (siis kaudella 2007) heidän tallissaan ajaa kaksi maailmanmestaria. Alonson sopimus oli jo kaikkien tiedossa ja tuskin kukaan osasi siinä vaiheessa yhdistää tätä toista maailmanmestaria Mika Häkkiseen. Kaikki varmaankin kuvittelivat, että Ronzo spekuloi Kimin mahdollisella maailmanmestaruudella. Todellisuudessa Kimi oli jo valintansa tehnyt ennen kauden 2006 alkua Ferrarille siirtymisestä, joten Ronzon kommentti ei siis voinut enää koskettaa Kimin mahdollista maailmanmestaruutta.

Olisiko tämä Häkkisen paluusuunnitelma voinut olla jo 'tapetilla' ennen kauden 2006 alkua?
Lisäksi Button muistaakseni sanoi, että Mclaren oli paljon kärkeä jäljessä testeissä ennen kauden alkua.. Joten kommentissa täytyi olla vähän optimismia jos toisella maailmanmestarilla tarkoitti Kimiä. Ron ei tiennyt(?) jääkö Kimi talliin, joten ei ollut varmaa olisiko Mikalle vapaata kisakuskinpaikkaa tarjolla. Siksi käytti mahdollisesti-sanaa. Toisaalta Mikahan oli kärkkäästi sitä mieltä, että Kimin kannattaisi jäädä McLarenille. Oliko Mika tehnyt kenties sopimuksen ennen kautta 2006, että ajaa McLarenilla kaudella 2007. Sopismusehtona oli tietysti, että Kimi jättää McLarenin. DTM-kausi ei mennyt niin hyvin ja kenties se vei uskoa kykyihinsä taistella 2007 kaudella maalimanmestaruudesta F1:ssä.
Joten Mika alkoi toivomaan, että Kimi jatkaisi McLarenilla. Toive ei toteutunut joten Mikan tie vei Paragonin simulaattorin penkille. :) :cool:
 

Suomen Huippu

Sterna paradisaea
Liittynyt
14.6.2003
Viestit
2168
Alexander Wurzilla oli pieni tauko kilpaurallaan, hänhän on ajanut kauden 2000 jälkeen vain yhden F1-kisan, San Marinon GP 2005, josta BAR-sotkun jälkeen sai lopulta loistavasti kolmossijan, vaikkei kai pituudensa puolesta meinannut edes mahtua koko McLareniin. Edellisestä palkintosijasta ehti vierähtää ennätyksellisesti lähes kahdeksan vuotta. Kaudella 2007 Wurz pääsee taas tositoimiin haastaessaan Williamsin kilpakuljettajana Rosbergin.

Mutta Wurz ja de la Rosa ovat sentään välivuosina toimineet F1-testikuskina. Toisaalta onhan Häkkinenkin nyt pitänyt kuntoaan yllä huippuhaastavassa DTM-sarjassa ja sielläkin heti kolmannessa kisassaan Häkä rökitti mennen tullen koko poppoon niin sateella kuin kuivalla kelillä legendaarisella Span radalla.

Viime kaudella Rosbergillä näytti olevan ajoittain vaikeuksia, kun harjoitusten muutamilla kierroksilla ehti opettelemaan vasta jarrutuspaikat, ajolinjojahan ehti sitten harjoittelemaan aika-ajoissakin. Mutta ensi vuonnahan onneksi tosiaan perjantaiharjoitukset pistetään uusiksi, eikä esim. McLarenin tarvitse niissä enää pelätä moottorien räjähtelyä... tai siis sitä että siitä rangaistaisiin.

Nuoret superlupaukset, kuten Kovalainen ja Häkkinen, voivat siis hurjastella harjoituksissa enemmän totutellen outoihin ratoihin.
 

R.Rosset

Well-known member
Liittynyt
1.2.2006
Viestit
1048
Silloin kun Häkkinen jäi sapaattivapaalle 2001, en uskonut, että hän palaisi takaisin 2003 niin kuin oli tarkoitus. Jos Mika nyt palaa takaisin F1:iin armon vuonna 2007, niin olisihan se aika uskomatonta.:eek:
 

Hmmp

CEO
Liittynyt
26.6.2006
Viestit
361
Totta näyttäisi olevan!!!

Häkkinen siirtymässä työskentelemään McLaren-talliin
17.11.2006 19:58

Formula ykkösissä kilpailevan McLaren-tallin toimitusjohtaja Martin Whitmarsh vahvisti perjantaina MTV3:n Tulosruudulle, että talli kartoittaa maaperää Mika Häkkisen paluulle McLarenille. Whitmarsh painottaa, ettei kyse kuitenkaan ole ainakaan tässä vaiheessa kisakuljettajan pestistä.

Whitmarshin lausunnon voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että McLaren pohtii ratkaisua, jolla kaksinkertainen F1-maailmanmestari Häkkinen liitettäisiin jo ensi kaudella tallin organisaatioon.

McLaren on myöntänyt MTV3:lle Häkkisen vierailleen Wokingin tehtailla Englannissa testaamassa McLarenia simulaattorissa.

38-vuotias Häkkinen ajoi McLarenilla formula ykkösten maailmanmestaruussarjassa vuosina 1993-2001 sekä Lotus-tallissa vuodet 1991 ja 1992. Viimeiset kaksi vuotta Häkkinen on ajanut kilpaa rata-autoilun DTM (Deutsche Tourenwagen Masters) -luokassa.
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2006/11/484859

Mikaaa!!! :D :D :D :D :thumbup:
 

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Aluksi tuli pidettyä koko juttua ihan huuuhaana, mutta saas nähä kuin käy.
 

Jere1983

Well-known member
Liittynyt
11.3.2001
Viestit
2972
Sijainti
lpR/Hyvinkää
MIKA!
McLaren on myöntänyt MTV3:lle Häkkisen vierailleen Wokingin tehtailla Englannissa testaamassa McLarenia simulaattorissa.
:D
Toivottavasti illan tulosruudussa on Whitmarhin haastattelu niin kuulee mitä se oikeesti sano.
 

Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4576
Sijainti
Kokkola
McLaren ei ole muistaakseni tavannut palkata täysin untuvikkoja kisakuskin rattiin. Muuten Kimi olisi voinut aloittaakin uransa McLarenilla eikä Sauberilla. Kimihän oli ajanut jo täyden kauden tullessaan McLarenille. Ja Lewis Hamiltonista puheen ollen, takaako menestys alemmassa luokassa menestystä ykkösissä? Liuzzi oli liekeissä F3000:sissa, mutta eipä mitään ihmeitä ykkösissä. Speed pystyi 8 kertaa Liuzzia parempaan tulokseen tänä vuonna kisoissa. Ja toisekseen, olisiko Lewisille välttämättä hyvä ajaa jo ensi vuonna McLarenilla kisoja? Hänellä olisi valtavat menestyspaineet tämänvuotisen hienon GP2-menestyksen johdosta. Ehdottomasti olisi parempi opetella ensin jossain pienemmässä tallissa. Eikös tuolla ole ainakin Spykerillä vielä paikka auki.

Nyt on kyllä mielenkiintoista nähdä mitä tuleman pitää :) Nämä huhut vaikuttaa selvästi vakavammilta kuin tapaukset BAR ja Williams. 3 suomalaista! Siitä on jo aikaa. Oli formulat maksun takana tai ei, mutta jos Mika tosiaan palaa kilparadoille niin ihme jos ei mene 2 miljoonaa jo ensi vuonna rikki! Vetihän se Ruusun aika -sarjan päätösjaksokin 2 miljoonaa silmäparia aikanaan :) Maikkari kyllä iskee rahasuoneen vielä jos Mika tosiaan palaisi kilpakuskiksi. Se ei voi olla näkymättä MAX-korttien myynnissä. Jos olisin nyt lukiossa(eli kotona, telkkari, ja kämpällä täällä kun ei telkkua ole), en epäilisi enää hetkeäkään ostaa korttia :)
 
Viimeksi muokattu:

Formula1Fan

Well-known member
Liittynyt
6.4.2005
Viestit
324
Aikamoista kiertelyä noi jutut. Tuskin Häkkinen menee McLarenille sen takia, että voisi auttaa Falonsoa tai muita mestaruudessa tai että menis vaan sinne "töihin". Luulen ettei Mikalla ole rahahuolia.
 

Conda

Well-known member
Liittynyt
28.9.2003
Viestit
104
Sijainti
Porvoo
Uskomattoman mahtavaa! Tässä vaiheessa olen täysin varma, että Häkä työskentelee McLarenilla ens kaudella ja toivon sydämeni kyllyydestä, että kisakuskina! :p

Mut ketuttaa kyl toi Whitmarshin kommentti "ei kisakuskiksi ainakaan tässä vaiheessa". Hemmetti soikoon, jos Mikaa ollaan vielä ajohommiin laittamassa, niin todellakin nyt tai ei enää koskaan! Ikää on nyt 38v, koskakohan MW ajatteli Mikaa ajattaa jos ei nyt, 42-vuotiaana? Haloo! Hamilton on niin nuori, että voisi Mika ajaa kuskina ens kauden ja Hamilton opetella ens kauden tallin tavoille varakuskina ja siirtyä sit puikkoihin Mikan jälkeen. Pedro olkoon tasapaksuna ikuisena kakkos-testikuskina.
 

kristian.s

Well-known member
Liittynyt
10.12.2000
Viestit
1548
Sijainti
Helsinki
Mahdotonta sanoa missä nyt oikein mennään, mutta mielenkiintoiseksi tämä homma menee. Whitmarshin kommentit eivät sulje sitä mahdollisuutta pois, että Mika palkattaisiin talliin konttorihommiin joksikin avustajaksi tai vastaavaksi. Toinen juttu on sitten se, että mitkä olisivat Mikan motiivit ruveta semmoiseen? Ja kaksinkertaista maailmanmestaria olisi hyvin vaikea kuvitella testikuljettajaksi. En millään voi uskoa, että se antaisi Mikalle mitään tyydytystä. Se, että Whitmarsh muotoilee asian niin, ettei talli ainakaan vielä harkitse Mikan palkkaamista toiseksi kisakuskiksi voisi olla osa pientä hämäystä. Ehkä siellä nimenomaan selvitetään nyt sitä, olisiko Mikasta vielä kärkikuljettajaksi ja jos päädytään siihen ettei ole, niin medialle voi näppärästi kertoa, ettei Mikalle löytynyt sopivaa tehtävää tiimistä.
 

Rapu-70

Well-known member
Liittynyt
26.8.2005
Viestit
544
On sääli, jos Häkkinen tosissaan on lähdössä ajamaan kisaa F1:ssä, tulee nimittäin ottamaan elämänsä kylvyt kilpa-ajajana. Autot on aikas paljon teknisempiä ja kilpailu on kovempaa kuin viimeksi kun Mika on jotain Mäcillä saavuttanut. Toivottavasti Mikan rooli on siellä tukipuolella. Kuskina en usko, että Häkkinen pystyy mitään tuomaan Mäcin ahdinkoon ja joka tapauksessa jos Schumi ei pärjännyt Alonsolle niin mites sitten Mikan käy tällaisen tauon jälkeen? Ei ole esitykset DTMssä olleet mitenkään erityisiä.

Muutenkin kun katselee tätä keskustelua Mikan paluun ja Kyllös-vaatimusten suhteen alkaa tuntua siltä, että valtaosa tännekin kirjoittelevista nööseistä haluaisi palata viisi vuotta ajassa taaksepäin. Miksi ihmeessä näin?
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Rapu-70 sanoi:
On sääli, jos Häkkinen tosissaan on lähdössä ajamaan kisaa F1:ssä, tulee nimittäin ottamaan elämänsä kylvyt kilpa-ajajana. Autot on aikas paljon teknisempiä ja kilpailu on kovempaa kuin viimeksi kun Mika on jotain Mäcillä saavuttanut. Toivottavasti Mikan rooli on siellä tukipuolella. Kuskina en usko, että Häkkinen pystyy mitään tuomaan Mäcin ahdinkoon ja joka tapauksessa jos Schumi ei pärjännyt Alonsolle niin mites sitten Mikan käy tällaisen tauon jälkeen? Ei ole esitykset DTMssä olleet mitenkään erityisiä.
Autojen tekniikkaa on myös riisuttu. Suurin ero lieneekin rengaspuolella. DTM on edelleen ihan eri juttu. Harva F1-kuski sinne kotiutuu!
 
Ylös