Häkkinen BAR:lle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vermula
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos näin mutuna sanoisin niin Häkkinen todellakin keskusteli tallipaikasta ja pohti paluuta, mutta ei ikinä Bar-tallin kanssa, ehkä ainoastaan Williamsin kanssa. "Ei savua ilman tulta" sopii siihen kuin valettu, neuvotteluja käytiin mutta mitään ei lopulta tapahtunut. Ei mitään sen kummempaa.
 
BAR-pomo David Richards kiistää huhut siitä, että hän olisi harkitsemassa kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen pestaamista talliinsa ensi kaudeksi.

Häkkinen ja Richards ovat parhaillaan molemmat seuraamassa Suomen MM-rallin tapahtumia. Richards kertoi, että tapaaminen Häkkisen kanssa ei ole tapetilla. Hän myös lisäsi, että kukaan BAR-tallin henkilökuntaan kuuluvista ei ole keskustellut Häkkisen kanssa asiasta.

- Tiedän, että Mika on myös täällä seuraamassa rallia, mutta suunnitelmiini ei kuulu jutella hänen kanssaan. Tiedän Mikan olevan rallifani, ja yleensä käyn täällä tervehtimässä häntä. En ole kuitenkaan käynyt Mikan kanssa keskusteluja, kuten ei ole käynyt kukaan muukaan BAR-tallin henkilökunnasta. Ei ainakaan minun valtuuttamani, kertoi Richards Autosportin nettisivuilla.

(MTV3)

:jaska:
 
Häkkinenhän eilen totesi OLEVANSA, ei olleensa vahvasti neuvotteluissa mukana.
Jos mies itse nosti BAR-tallin nimen ainoana esiin, vetäkää siitä johtopäätöksiä. Kuviotahan vain varmistaa se, että Richards tänään ponnekkaasti kieltää kaiken!
 
Arsenikki sanoi:
Häkkinenhän eilen totesi OLEVANSA, ei olleensa vahvasti neuvotteluissa mukana.
Jos mies itse nosti BAR-tallin nimen ainoana esiin, vetäkää siitä johtopäätöksiä. Kuviotahan vain varmistaa se, että Richards tänään ponnekkaasti kieltää kaiken!

Häkkinen kiisti että olisi neuvotellut BARin kanssa.
---

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen on myöntänyt käyvänsä neuvotteluita paluustaan F1-sarjaan. Asiasta uutisoi YLE perjantaina.

- Ei savua ilman tulta, Häkkinen kommentoi villinä käyviä siirtokeskusteluita.

Saksalaislehti Tz uutisoi pari päivää sitten Häkkisen tehneen alustavan sopimuksen BAR-tallin kanssa ensi kauden kuljettajanpaikasta. Tätä tietoa Häkkinen ei kuitenkaan vahvistanut.

Häkkinen on paluuhuhuissa liitetty myös Williams-talliin.

(MTV3)
 
Hurmurisija sanoi:
Häkkinen kiisti että olisi neuvotellut BARin kanssa.



(MTV3)

Sanoinko jossain, että olisi neuvotellut heidän kanssaan? Jostain syystä vain Mikan suusta pääsi sana BAR.
 
Arsenikki sanoi:
Sanoinko jossain, että olisi neuvotellut heidän kanssaan? Jostain syystä vain Mikan suusta pääsi sana BAR.

Oliko? En ole nähnyt mitään live-haastattelua, mutta kuvittelisin, että toimittaja oli kysynyt BAR-sopimuksesta ja Häkkinen sen kieltänyt.
 
Se, mitä Richards on sanonut Jumalan ja B.A.R:in välisistä neuvotteluista, ei tarkoita tässä rehellisyyden tyyssijassa yhtään mitään.

Toivo elää! :thumbup:
 
Luulenpa, että ennen kauden loppua rysähtää seuraava uutispommi:

Schumacher lopettaa ja Häkkinen ajaa Ferrarilla kaudella 2005.

Tämä ei ole mitenkään pois suljettu mahdollisuus.
 
Uskon, että Häkkisen hiljattainen treenaaminen on tähdännyt nimenomaan mahdollisimman lennokkaiden homohyppyjen suorittamiseen. :thumbup:
 
Karpow sanoi:
Luulenpa, että ennen kauden loppua rysähtää seuraava uutispommi:

Schumacher lopettaa ja Häkkinen ajaa Ferrarilla kaudella 2005.

Tai sitten FIAtilla on sellainen katsojalukujen lisäämiseen tähtäävä strategia, että Häkkinen palkataa Barrin tilalle Schumin haastajaksi ja tarkan käsikirjoituksen mukaan Schumacher lyö dramaattisesti Häkkisen ja on entistä suurempi, komeampi ja parempi.
 
YLE:n rallilähetyksessähän tuo nähtiin kun Matti Kyllönen haastatteli Mikaa. Kysymykseen sopimusneuvotteluista Mika totesi tuon "ei savua ilman tulta" -jutun, mielestäni ei Häkä missään ole maininnut BAR:ista mitään.
 
Pitää katsoa Motor Forum ja Ruutulippu tosi tarkkaan huomenna. :)

En usko Mikan ajavan BARilla. Mikan paikka on huipputallissa ja silloin Mika ajaa joko McLarenilla, Williamsilla tai Ferrarilla. Jos näistä ei paikkaa aukea, ei Mika aja ollenkaan. Näin uskon vahvasti.

BARia ja Renaultia en laske vielä huipputalleiksi. Yksi hyvä kausi ei tallista tee vielä sellaista.
 
hannu^ sanoi:
YLE:n rallilähetyksessähän tuo nähtiin kun Matti Kyllönen haastatteli Mikaa. Kysymykseen sopimusneuvotteluista Mika totesi tuon "ei savua ilman tulta" -jutun, mielestäni ei Häkä missään ole maininnut BAR:ista mitään.
Voihan olla että Mika mainitsi asiasta Kyltsille jossain muualla.
Näyttää vähän siltä että Kyllönen on pelaamassa itselleen hyviä kortteja neuvotteluihin ensi kauden selostushommista. Saamalla Häkkiseltä urkittua tuon ei savua ilman tulta- kommentin Kyllönen todisti että hänellä on suhteita ja vastasipa Mika siihen ensimmäiseen kysymykseenkin niin että kaikille selvisi että haastattelijana on Kyltsi.
 
"We haven't discussed at all", totesi Richards Ylen haastattelussa. Tuskin hän suoraan ja rehellisen oloisesti valehtelisi päin naamaa. En siis todellakaan usko, että Häkkinen ja BAR olisivat käyneet neuvotteluja. Williamssin kanssa se on ollut mahdollista, mutta saattaa olla, että Button vei tuon paikan. En pitäisi myöskään mahdottomana, että Häkkinen palaa Ferrarille. Todennäköisimmin hän ei kuitenkaan palaa ollenkaan.
 
Kulissien takana nää päätökset tehdää, siihen asti kaikki kiistää kaiken median edessä. Mut jos tallina ei ole B.A.R, niin todennäkösesti ei aja missään.

No ehkä pieni oljenkorsi toi Ferrari-paikka tai heitetää viel ässänä hihasta: Lotus :cool:
 
Hurmurisija sanoi:
"We haven't discussed at all", totesi Richards Ylen haastattelussa. Tuskin hän suoraan ja rehellisen oloisesti valehtelisi päin naamaa. En siis todellakaan usko, että Häkkinen ja BAR olisivat käyneet neuvotteluja.

Tuosta ei voi päätellä vielä mitään. Tai voi toki päätellä mutta ... Hyvänä vertailukohteena vaikkapa eräs herra Button, joka vielä ihan hiljattain totesi jotain että "ajan 100% varmasti BARilla ensi kaudella". Niinpä niin.

Ja yleensäkin, johan se on nähty, että formuloihin liittyvät haastattelut / kommentit voivat olla täysin totta tai täyttä roskaa - tai kaikkea mahdollista siltä väliltä, ja yleensä pokerinaamalla, olipa kuka tahansa kommentoimassa / mikä tahansa asia kyseessä.

Jännä nähdä, mikä kaikkien näiden huhujen jälkeen on sitten se lopputulos.
 
heitetäänpä ilmoille yllätys kytkös.... Jarno Trulli BAR:lle ja Häkkinen onkin käynyt neuvotteluja Toyotan tai Ferrarin kanssa :)
 
Eikös jossain haastattelussa Rubens sanonu että hän lopettaa jos ei voita enää... joten ens vuonna Rubens Sauberille ja Mika Ferrulle. :D


edit: hmm.. lopettaa siis ;)
 
Hurmurisija sanoi:
"We haven't discussed at all", totesi Richards Ylen haastattelussa. Tuskin hän suoraan ja rehellisen oloisesti valehtelisi päin naamaa.

Mitähän ykkösiä olet seurannut? Mitä muuta siellä tehdään kuin valehdellaan päin naamaa? Viimeisimpänä herra Button. Myös Kimi kiisti aikoinaan jyrkästi siirron McLarenille! "Tietääkseni ajan Sauberilla myös ensi kauden"!:rolleyes: :D

Mutta voihan todellakin olla, että Mika ei ole Bar-Hondan kanssa edes neuvotellut, mutta se että Richards sen kiistää ei meinaa vielä yhtään mitään.
 
Ylös