Heh, hienosti kääntyi ulosheitto ulosmarssiksi.
Demarit päätivät yrittää SDP-Persu-vasemmistoliittopohjalta. Siinä hallituksessa talousennusteest käsitellään uusiksi ja toivotaan muiden sitten siivoavan sotkut kun paska on roiskunut tuulettimesta.
Saadaan siis sama edellinen hallitus, jos Keskusta suotuu mukaan?! Jatkossa kansalaisten on turha mennä mitään äänestämään kun mitään ei muutu!
Tuo toimittaja sanoi äsken uutisissa ihan hyvin, että "vaaleissa edellinen hallitus ei saanut kansan tukea". Olen samaa mieltä. Hallitusneuvottelijaa on vaihdettava.
Heh, hienosti kääntyi ulosheitto ulosmarssiksi.![]()
Jutta Urpilaiselle. Sopii hyvin.
Ainoa mikä ikävystyttää juuri nyt on se, ettei Vihreät pitäneet siitä punaisesta puolestaan kiinni, ja lähtenyt muiden vasureiden kanssa ulos.
T. nimim. Seuraavissa vaaleissa vasemmalta.
Sehän olisi hienoa, jos vaalien jälkeen kovimpaan ääneen oppositioon ilmoittautuneet puolueet (Kepu ja Vihreät) olisivat hallituksessa.
Eduskuntatutkija arvioi, että kokoomus ja sosiaalidemokraatit saattavat vielä palata hallitusneuvottelupöytään.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa miettii, että ulos marssiminen voi olla kovaa neuvottelutaktiikkaa. Tällöin suuret puolueet voisivat vielä päästä kompromissiin.
Jos kompromissia ei tule, kokoomus tarvitsisi hallituskumppanikseen keskustaa. Pernaa pitää epätodennäköisenä, että keskusta haluaisi uudelleen hallitukseen kokoomuksen kanssa. Hän huomauttaa, että keskustan suosion romahdus sai alkunsa nimenomaan kokoomuksen kanssa jaetusta hallitusvastuusta.
IL