Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toivoo, että eduskunta päättäisi Kreikan tukemisesta jo ensi viikolla. Urpilaisen mukaan on tärkeätä panna toimeen EU-huippukokouksen heinäkuussa päättämät toimet, joihin kuuluu muun muassa Euroopan rahoitusvakausvälineen vahvistaminen.
Neuvottelut Suomen vaatimista vakuuksista ovat kuitenkin kesken. Urpilainen kertoo, ettei vakuuksia koskevista ehdoista ole edelleenkään sovittu. Hän toivoo, että neuvottelut saataisiin päätökseen mahdollisimman pian.
Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoi viime viikolla, että vakuuksista tulisi maksullisia, mutta Urpilainen on kiistänyt tiedon ennenaikaisena.
Kreikan ja muiden kriisimaiden tilanne on heikentynyt nopeasti, kun euromaat eivät ole kyenneet panemaan toimeen heinäkuussa päätettyjä toimia. Urpilainen myöntää, että taloustilanne on nyt poikkeuksellisen epävarma.
-Miesmuistiin ei ole tehty talousarviota niin epävarmassa tilanteessa kuin nyt, Urpilainen sanoi Keskuskauppakamarin veropäivässä Helsingissä.