Hallitusneuvottelut, ja mitä sitten tapahtui

Tuleva hallitus on

  • Kok-SDP-Vas-RKP

    Äänet: 11 23,4%
  • SDP-PS-Vas-KD

    Äänet: 6 12,8%
  • KOK-SDP-PS-Vas

    Äänet: 9 19,1%
  • Joku muu... mikä?

    Äänet: 21 44,7%

  • Äänestäjiä yhteensä
    47

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Kaikenlaiset laittomuudet ja vääryydet pitäisi muutenkin saada maailmasta pois. Siihen toki voidaan pyrkiä sillä, että lisätään lakeja, sääntelyä, valvontaa ja rangaistuksia. Kun niitä lisätään riittävästi, niin onhan sillä vaikutustakin. Tosin myös aika monen muun kuin vääritekijän elämään.
Huomaan toki kirjoituksesi ironisen sävyn, mutta juuri tästähän on kysymys ELI keinoista millä mm. harmaata taloutta, korruptiota yms. pyritään estämään. Keinoista ei olla talouden kehittämisessä (esim. veropolitiikka) muutenkaan samaa mieltä esim. SDP:n ja Kokoomuksen välillä...niin myös harmaan talouden torjunnassa asioita pitää asioita tarkastella monelta eri kannalta ja pidemmälle kuin oma nenä näyttää.

Tuskinpa yksikään puolue Suomessa kannattaa tai puolustaa harmaata taloutta. Tasan tarkkaan ei myöskään Kokoomus tai RKP, vaikka jotkut punaisten lasien lävitse asioita tarkastelevat tai selkeästi sairaalloista kaunaa mm. kokoomusta kohtaan tuntuvat näin väittävät.

Tässä toikissa mainittu pdf ei todista yhtään mitään. Toki tietyille tyypeille ko. tekstit sopivilta osin poimittuna ovat polttoainetta ilmeisesti kasvavalle kaunalle ja vihalle.
 
Viimeksi muokattu:

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Hienoa. Voimme siis jatkaa keskustelua.:thumbup:
Eli oikeasta vastauksesta oli palkintona se, jottei sun kanssa tartte keskustella?

Saako vielä vaihtaa vastaustaan?

;) ;) ;) ja vielä hymiöitä, jottei luulla jotta tosissani olen
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tässä toikissa mainittu pdf ei todista yhtään mitään. Toki tietyille tyypeille ko. tekstit sopivilta osin poimittuna ovat polttoainetta ilmeisesti kasvavalle kaunalle ja vihalle.
No voi hellanlettas sentään. Ei ole kyse tuosta yhdestä muistiosta vaan Kataisen ajan Kokoomuksen selkeästä linjasta. Unohdit jo suloisesti hallintarekisterin uudistuksen, harmaan talouden tutkimusryhmän lopettamisen, tilaajavastuulain heikentäminen, harmaata taloutta tutkivien viranomaisten yhteistyön vaikeuttaminen, EU:n rahanpesudirektiivin vastustaminen, työntekijöiden kollektiivisen joukkokanteen vastustaminen jne.

Lista on pitkä, silmiinpistävän johdonmukainen ja päinvastoin kuin hurmoksellinen kokoomusfanittaja nomi väittää sitä ei voi olla huomaamatta kuin tunnustuksellinen kokoomuslainen.

Kuriositeettina voi todeta, että trio Katainen & Lehtomäki % Häkämies saivat vaalitukea Mekaanikontalolta 10 000 euroa kukin. Kaupparekisterin mukaan Mekaanikontalon ainoa omistaja on luxemburgilainen veroparatiisiyhtiö Procomex. Procomex on Ahti Vilppulan yritys ja Ahti Vilppulan toimet surullisenkuuluisia jopa tällä forumilla.
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Jokuhan voisi valaista, että miksi kokoomus on vastustanut em. asioita? Suurpääoman suosiminen yms. heitot ei oikein riitä - epäilen, että siinä leirissä näkevät myös vähän maanläheisempiä syitä.
 
Tuohon pystyy vastaamaan niin, että kokoomuslaisetkin sen suostuvat ymmärtämään vain kokoomuksen johto. Ja vielä sittenkin silmälappukokoomuslaiset kiistävät asian.

Mutta jos kävelee kuin ankka, jos se ääntelee kuin ankka ja jos vaakkuu kuin ankka sen täytyy olla ankka.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Kaikenlaiset laittomuudet ja vääryydet pitäisi muutenkin saada maailmasta pois. Siihen toki voidaan pyrkiä sillä, että lisätään lakeja, sääntelyä, valvontaa ja rangaistuksia. Kun niitä lisätään riittävästi, niin onhan sillä vaikutustakin. Tosin myös aika monen muun kuin vääritekijän elämään.
Näillä linjoilla minäkin olen. Tietysti haluan laittomuudet ja väärydet pois, mutta rajansa kaikella valvonnalla ja rangaistuksilla. Se on kumma miten samat tyypit ovat valittamassa toisaalla kun Suomesta tehdään poliisivaltiota, mutta ilmeisesti se ei koske kaikkea rikollisuutta. Olen sitä mieltä että liiallisella harmaantalouden valvonnalla olisi negatiiviset vaikutukset Suomen talouteen. Jossain vaiheessa valvontaan lisätyt rahat ja toimet vaikuttavat negatiivisesti myös rehelliseen toimintaan. Ei laajamittainen veronkierto ole tietenkään hyvästä. Ei tuota 800 miljoonaa euroa mitenkään saataisi valtiolla vaikka mitä tehtäisiin. Ensinnäkin rahaa menisi hukkaan liialliseen valvontaan ja moni työ jäisi tekemättä.

Mitä tulee harmaaseen talouteen, niin siihen pitäisi olla nykyistä jämäkämpi ote. On vähän irvokasta, että isoilla työmailla ulkomaiset duunarit tekevät töitä huonoissa oloissa ja riistopalkalla. Toisaalta olen oldezin kannalla siitä, että ei olisi tolkkua vaatia suomen työehtoja. Jos näin toimittaisiin koko euroopassa/maailmassa, niin aika vaikeaksi menisi. Mutta jokin roti asiaan pitäisi saada.
Jos halutaan suomalaiset työehdot niin pitää myös verot maksaa Suomeen.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Nyt rehellinen kysymys Noomille ja jaskalle. Oldez on monessa viestissä haukkunut vasemmiston ja kehunut Kokoomuksen toimia vastuunkantamiseksi. Oldez on kuitenkin sitä mieltä että kilpailukyvyn nimissä lakia voi vähän rikkoa. Oletteko TE samaa mieltä asiasta?
Joku nimeltä mainitsematon jaska voisi vetää herneet nenään sanojen laittamisesta suuhun :p Vasemmistolla on ihan hyviä ideologisia ajatuksia, mutta heidän toimensa eivät tue sitä ideologiaa. En minä kaikkia Kokoomuksen toimia kannata vaan minun mielestäni ne ovat parempia kuin vasemmiston tarjoamat. Minun mielestäni valvontaa ei kannata lisätä jos se merkitsee sitä että se haittaa myös muuta liiketoimintaa. Pieni määrä harmaata taloutta ei haittaa ketään. Valloillaan rehottava harmaa talous sen sijaan haittaa. Minun mielestäni ei vain kannata mennä äärimmäisyyksiin lisäämällä valvontaa, koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Näillä linjoilla minäkin olen. Tietysti haluan laittomuudet ja väärydet pois, mutta rajansa kaikella valvonnalla ja rangaistuksilla. Se on kumma miten samat tyypit ovat valittamassa toisaalla kun Suomesta tehdään poliisivaltiota, mutta ilmeisesti se ei koske kaikkea rikollisuutta. Olen sitä mieltä että liiallisella harmaantalouden valvonnalla olisi negatiiviset vaikutukset Suomen talouteen. Jossain vaiheessa valvontaan lisätyt rahat ja toimet vaikuttavat negatiivisesti myös rehelliseen toimintaan.
Millä tavalla tuo negatiivinen vaikutus ilmenisi?

Ja tuo ensimmäinen väite? Mitkä samat? Mistä tiedät että samat ja ketkä samat?
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
No voi hellanlettas sentään. Ei ole kyse tuosta yhdestä muistiosta...
Otin muistion esille, koska olin varma että siihen viittaisi joku ensimmäisenä kirjoitukseni luettuaan.

Se, että hurmoshenkiselle kaunallesi/vihakirjoituksillesi on useita syitä ei ole yllätys. Ja pohjimmiltaan varmasti jokaisessa mainitsemassasi asiassa on kyse samoista asioista, kuin harmaan talouden torjunnassa: keinovalikoimasta + mahdollisista haitallisista vaikutuksista liike-elämälle. Tästä linjasta vedetyt salaliittoteoriat korruption ja harmaantalouden ja kokoomuksen pitäminen ties minkä muunkin maallisen pahan puolestapuhujana on kieltämättä naurettavan tuttu näky foorumilla.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth

Mutta onneksi ko. Heittoihin sortuu vain forumin kommunistit ja Terijokilaiset. :D
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Otin muistion esille, koska olin varma että siihen viittaisi joku ensimmäisenä kirjoitukseni luettuaan.

Se, että hurmoshenkiselle kaunallesi/vihakirjoituksillesi on useita syitä ei ole yllätys. Ja pohjimmiltaan varmasti jokaisessa mainitsemassasi asiassa on kyse samoista asioista, kuin harmaan talouden torjunnassa: keinovalikoimasta + mahdollisista haitallisista vaikutuksista liike-elämälle. Tästä linjasta vedetyt salaliittoteoriat korruption ja harmaantalouden ja kokoomuksen pitäminen ties minkä muunkin maallisen pahan puolestapuhujana on kieltämättä naurettavan tuttu näky foorumilla.
Tilannehan on se, että kun esittää esimerkin niin tivataan isompaa kuvan ja kun näyttää isomman kuvan niin ollaan esimerkin perään.

Mutta hyvä, että selvisi mikä kaivertaa: ei se että Kataisen ajan Kokoomus on johdonmukaisesti toiminut niin, että suuret rakennus- ja energialana yritykset voivat jatkossakin maksimaalisesti hyötyä harmaasta ja pimeästä työvoimasta vaan se, että siitä Kokoomusta kritisoidaan.

Siinä mielessä on enemmän kuin ymmärrettävää, että kiihkokokoomuslaiset kulkevat laput silmillä johtajansa perässä ja väsäilevat olkinukkejaan, kun ei muuhun enää argumentointi riitä.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Lainataanpa tähän väliin Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatin mietteitä.

Rakennusteollisuus: Pimeä työvoima rehottaa julkisissa

Toukokuu 2011

Rakennusalalta ei ole onnistuttu kitkemään pimeän työvoiman käyttöä. Rakennusteollisuus syyttää valvonnan puutetta.

Valtion ja kuntien rakennushankkeissa laiminlyödään eniten työvoimasäännöksiä, sanoo Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Radio Voiman haastattelussa. Julkisissa rakennushankkeissa ratkaisee hänen mukaansa vain ja ainoastaan hinta.
- Kahdella eurolla tunnissa ei saa raksalle minkään sortin ammattimiestä, eikä pidäkään saada, Pipatti huomauttaa.
Rakennusteollisuus ry on koko rakennusteollisuuden liittoyhteisö, joka muodostuu keskusliitosta ja siihen kuuluvista viidestä toimialasta. Liiton toimitusjohtaja suomii kovin sanoin valtiovallan toimia harmaan talouden kitkemiseksi rakennusalalta.
Pipatin mukaan valtion tuottavuusohjelma on johtanut siihen, että rakennusala on villi ja vapaa eikä sitä kontrolloida asianmukaisesti. Tilaajavastuulakia valvovilla työsuojelualueilla on onneton henkilökuntapula.
Siksi kiinnijäämisriski pimeän työvoiman käytöstä on lähes olematon rakennustyömailla, ja useat urakoitsijat laiminlyövät verot sekä eläke- ja sosiaaliturvamaksut.
Kahdet markkinat ovat jo miltei yhtä suuret
Liitto arvioi, että alalla on kahdet liikevaihdoltaan lähes yhtä arvokkaat markkinat. Rakennusteollisuuden järjestäytyneiden työnantajien liikevaihto oli noin 15 miljardia euroa vuonna 2010, järjestäytymättömien noin 13 miljardia. Jälkimmäiset eivät suostu Pipatin mukaan työnantajajärjestöjen jäseniksi, sillä järjestöillä on valvontavelvollisuus jäseniään kohtaan.
Ratkaisuksi Pipatti ehdottaa veronumeroa kaikille Suomessa rakennusalalla työskenteleville henkilöille. Kaikki rakennusyritykset ilmoittaisivat verottajalle kuukausittain urakka- ja palkkasummat. Mikäli ne eivät vastaisi toiminnan volyymiä, verottaja voisi tehdä täsmäiskuja kohteisiin.
- Jostain syystä valtiovarainministeriö on vastustanut monta vuotta tällaista järjestelmää, Pipatti sanoo.
Mistäköhän syystä? Sattumalta vissiin jos eräitä on uskominen. Kataisen näpit on olleet erityisesti pelissä kun on karsittu työsuojelun resursseja.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Lainataanpa tähän väliin Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatin mietteitä.

Mistäköhän syystä? Sattumalta vissiin jos eräitä on uskominen. Kataisen näpit on olleet erityisesti pelissä kun on karsittu työsuojelun resursseja.
Tuossahan on ristiriita, työnantajajärjestö haluaisi, mutta VM vastustaa.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tuossahan on ristiriita, työnantajajärjestö haluaisi, mutta VM vastustaa.
Niin on eikä poista tuota ongelman suuruutta, joka jutusta ilmenee.

Ja mikä on ero Rakennusteollisuuden ja Elinkeinoelämän keskusliiton välillä? EK:n ja Kokoomuksen linjahan on nähty tässä harmaan talouden asiassa. EK:n jäsenistössä kun on muitakin kuin Rakennusliitto ja jotka hyötyvät rakennusalan harmaasta taloudesta. Siis tilaajina.

Rakennusliitto ja SAK olisivat tiukentaneet tilaajavastuulakia, mutta senhän EK torppasi. Ja Kokoomuksen tuella.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Niin on eikä poista tuota ongelman suuruutta, joka jutusta ilmenee.

Ja mikä on ero Rakennusteollisuuden ja Elinkeinoelämän keskusliiton välillä? EK:n ja Kokoomuksen linjahan on nähty tässä harmaan talouden asiassa. EK:n jäsenistössä kun on muitakin kuin Rakennusliitto ja jotka hyötyvät rakennusalan harmaasta taloudesta. Siis tilaajina.

Rakennusliitto ja SAK olisivat tiukentaneet tilaajavastuulakia, mutta senhän EK torppasi. Ja Kokoomuksen tuella.
Ja syy siihen torppaamiseen...tai oikeastaan vain vastustamiseen ei ole harmaan talouden suosiminen, vaan sopimustekniset asiat. (edit: Eikä pidä unohtaa myöskään valinnanvapautta kuulua tai olla kuulumatta ammattiyhdistyksiin)
 
Viimeksi muokattu:

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ja syy siihen torppaamiseen...tai oikeastaan vain vastustamiseen ei ole harmaan talouden suosiminen, vaan sopimustekniset asiat.
Näin toki perustelevat enkä väitä, että asioiden tekninen sopiminenkaan olisi helppoa, mutta tätä on jatkunut niin pitkään, että johdonmukainen ja selkeä kuva näyttää EK:n ja kokoomusjohdon pitkittävän tahallisesti harmaan talouden kiristämistä helpottavaa lainsäädäntöä. Ei ole kahta sanaa siitä, etteivätkö EK ja Kokoomus pidä tietoisesti yllä kaksia työmarkkinoita.

Ja se on niin suuri ja periaatteellinen kysymys, että vie molemmilta liki kaiken uskottavuuden.
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Uskottavuuskysymyksiä on erilaisia, riippuen näkökulmasta.

Itse en pidä vasemmiston talouslinjauksia lainkaan uskottavina. Ne perustuvat huomattavan positiiviisiin kasvunäkymiin, joille ei ole perusteita. Toisaalta sekin olisi ok jos aiotut toimenpiteet olisivat omiaan nopeuttamaan kasvua. Näin kuitenkaan ole, vaan vasemmiston suunnitelemat toimenpiteet ovat nimenomaisesti kasvua torppaavia.

Vähän sama kuin kertoisi tavoitteekseen tulipalon sammuttamisen bensalla.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tämän aamun Hesarissa verottajan ja poliisin kanta hallintarekisterin uudistukseen. Ihan selkeä ja odotettu kanta.

Poliisi ja verottaja tyrmäävät osakeomistuksen salaamisen

Poliisi ja verottaja varoittavat osakeomistuksen piilottamisen johtavan talousrikosten lisääntymiseen. Valtiovarainministeriön työryhmä on ehdottanut sijoittajille mahdollisuutta salata omistuksensa julkisuudelta.

Helsingin poliisilla on ehdottoman kielteinen kanta mietintöön. Poliisin rikostutkinta on paljastanut, että järjestäytyneet rikollisryhmät ovat kiinnostuneet uudistuksesta.

Omistuksen kätkeminen tapahtuisi sallimalla suomalaisille sijoittajille hallintarekisterit, joihin voidaan merkitä arvopaperin todellisen omistajan sijasta vain arvo-osuustilin hoitaja.

"Poliisi ei pystyisi tunnistamaan suomalaista sijoittajaa hallintarekisterin takana. Muutos helpottaisi rikosten tekemistä merkittävästi"
, poliisin lausunnossa todetaan.

Verottaja on huolissaan tiedonsaannistaan ja pelkää veronkierron lisääntyvän. Verohallinnon mukaan uudessa mallissa olisi vaikea valvoa saatujen tietojen paikkansapitävyyttä.

Talouseliitti on puolustanut osaketietojen salaamista. Keskuskauppakamarin mukaan uudistus lisäisi yritysten intoa listautua pörssiin.
 
Millä tavalla ne torppaa kasvun?
 
Ylös