kouvotsvoni
Banjottu
BileetLiettuan ainut kuningas oli hammaslääkärinäni. Hyvin paikkasi, kun luulin tullessa, että on kaksi reikää. Lähtiessäkin oli kaksi reikää vaikka yhden jo paikkasi. Huhtikuussa takaisin.
BileetLiettuan ainut kuningas oli hammaslääkärinäni. Hyvin paikkasi, kun luulin tullessa, että on kaksi reikää. Lähtiessäkin oli kaksi reikää vaikka yhden jo paikkasi. Huhtikuussa takaisin.
otin ajan
Ei ole vielä tullut uutta aikaa.BileetTuli viikko ennen sitä toista hammaslekuriaikaa, että aikani on peruttu. Varmaan siirtyy jonnekin joululle, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.
Baltti oli viimeksi.Hammaslääkäreistä on sen verran pulaa, että se on jo saavutus saada yksikin sellainen suostumaan asumaan Lieksan tienoilla. Jos ei sitten ole vuokralääkäreitä jostain Kuopiosta.
Sinulla on vaan niin rumat harmpaat ettet kehtaa niitä näytellä hirnuen.Mä taas en.
Vai zittenkin Pazkahammaz Puuztinen?
Olisko jäänyt miesystävän maston juureen kiinni? Mitäs meni pieraisemaan kesken kaiken.
Tiedustelin puhelimitse hammastarkastusaikaa joskus huhtikuun alussa, ja jo tänään tuli postissa tieto, että syyskuussa pääsee tarkastukseen. Nyt pitää sitten sitäkin ryhtyä jännittämään. :dunno: