Hankintoja!

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Mitä Knoukka perustaa?
Piipun lerssin (kauluksen, reunan) muurausta, suhteellisen kokolias tulee kun mitat on 220x50cm. Teettää hieman ajatustyötä, eritoten se että teenkö lerssin alareunaan ns. tippareunan ettei pääse vesi valumaan pitkin piippumuurin kylkeä ja rapauttamaan. Eipä noita paljoa näytä olevan muillakaan, mutta tarttui jostain rakennuslehdestä silmään että voisi kapealla kolmiorimalla sellaisen uran sinne valaa. Itsekseni mietin, että saman asian ajaisi jos höylällä vetää alalankun kulmasta sentin pois, mutta tuleeko röpelereuna sillä töin? En kovin vellilläkään viitsisi valaa.

Mutta kun käyn kanttaamassa piippuhatunkin pajalla, ettei taitaa olla aika turha moinen tippaura vai mikä lie. Ja kierretangot piippuhattua varten, 8kpl, pitää saada istutettua suoraa etteivät pääse ulkopuoliset huomauttamaan. Kahdeksan millin kierretankoa, ja sopivat mutterit alapäähän niin sujahtaa nätisti ja suoraan tiilien reikään. Päälle valu ja taatusti pysyy.

Ja tolla harjateräksellä kerran kierrän ja päälle leikkaan teräsverkkoa palasen kun on iso joutilas rulla. Tulee luja.

Että sellanen rakennussuunnitelma.

Niin ja liiterin anturoiden valusta haaveilen kans jos aika sallii, mutta eipä ole tarkka paikka eikä se että teenkö hökötyksestä mallia talo vai lato, jota moni kehuu parhaaksi liiteriksi. Ladon teen kyllä tuonne rantteelle syrjemmäksi kun ei sovi ihan pihaan ja talon viereen mun silmään. Itse liiteri jää kyllä tehtäväksi tuleville kesille.
 
PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.

:thumbup:
Ihan sama kummin teet kunhan valun ulkoreunaa myöden valuvalla vedellä on ylämäki vastassa jos yrittää kohti piipan kylkeä. Useimmat on tehty juuri tuolla pienempitöisemmällä viistousmenetelmällä. Ja hyvä on tullut.

Tarpeeksi kun muistaa muottia koputtella valun yhteydessä, niin ei sen kuran tarvitse lainkaan velliä olla. Kankeampikin kyllä hakeutuu oikeisiin koloihin kun osaa ohjastaa. :thumbup:
 
elle

-------
Liittynyt
28.4.2002
Viestit
5538
Piipun lerssin (kauluksen, reunan) muurausta, suhteellisen kokolias tulee kun mitat on 220x50cm. Teettää hieman ajatustyötä, eritoten se että teenkö lerssin alareunaan ns. tippareunan ettei pääse vesi valumaan pitkin piippumuurin kylkeä ja rapauttamaan. Eipä noita paljoa näytä olevan muillakaan, mutta tarttui jostain rakennuslehdestä silmään että voisi kapealla kolmiorimalla sellaisen uran sinne valaa. Itsekseni mietin, että saman asian ajaisi jos höylällä vetää alalankun kulmasta sentin pois, mutta tuleeko röpelereuna sillä töin? En kovin vellilläkään viitsisi valaa.

Mutta kun käyn kanttaamassa piippuhatunkin pajalla, ettei taitaa olla aika turha moinen tippaura vai mikä lie. Ja kierretangot piippuhattua varten, 8kpl, pitää saada istutettua suoraa etteivät pääse ulkopuoliset huomauttamaan. Kahdeksan millin kierretankoa, ja sopivat mutterit alapäähän niin sujahtaa nätisti ja suoraan tiilien reikään. Päälle valu ja taatusti pysyy.

Ja tolla harjateräksellä kerran kierrän ja päälle leikkaan teräsverkkoa palasen kun on iso joutilas rulla. Tulee luja.

Että sellanen rakennussuunnitelma.

Niin ja liiterin anturoiden valusta haaveilen kans jos aika sallii, mutta eipä ole tarkka paikka eikä se että teenkö hökötyksestä mallia talo vai lato, jota moni kehuu parhaaksi liiteriksi. Ladon teen kyllä tuonne rantteelle syrjemmäksi kun ei sovi ihan pihaan ja talon viereen mun silmään. Itse liiteri jää kyllä tehtäväksi tuleville kesille.
Kiitos. Olen niin noviisi, että tätä täytyy hetki sulatella. Mallia talo kuulostaa jo aitalta, saako sen pihapiiriin?

Meillä on pihasaunan luvat maksua vaille hankittuna. Suomesta olisi tulossa laudepuuta, ovea ja saunasatua. Kuljetus on vielä kysymys, joskin sain työsähköpostiini suorakylvökoneita Sveitsiin kuskaavan tyypin ilmon - jotta tilaa on kesäkärryssä (.. oleksää Timo Loimaalta kuulolla täällä!!).
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth

Mä tunnen Loimaalta erään Tomin!
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
:thumbup:
Ihan sama kummin teet kunhan valun ulkoreunaa myöden valuvalla vedellä on ylämäki vastassa jos yrittää kohti piipan kylkeä. Useimmat on tehty juuri tuolla pienempitöisemmällä viistousmenetelmällä. Ja hyvä on tullut.
Juuri näin ajattelin, konehöylällä viistoan lankun yläreunan nätisti.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Kiitos. Olen niin noviisi, että tätä täytyy hetki sulatella. Mallia talo kuulostaa jo aitalta, saako sen pihapiiriin?
Jos teen samalla ulkovuorilla ja kattokulmalla liiterin kokoisena niin tullee enämpi tallin tai varaston kuin täkäläisen aitan mallinen. Ladon jos salvaisi niin tekisin rantteelle, ei ihan pihapiiriin mutta tuonne aukean laitaan, näkösälle kuitenkin. Ja latoon olisi sopivat haavat jo katseltuna. :ahem: Jos ehtisi rasiin kaataa.
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.

Nyt vaihtui yläkuvan kaltainen, kauan palvellut tikitaalihimmeli alakuvan analogirautaan. Tilaus lähti jo.
Alkoi kyllästyttää tuon wanhan soehnlen punnitustarkkuuden heittelyt, jotka vain pahenevat vuosi vuodelta.
Äsken kokeilin piruuttani neljä kertaa peräkkäin astua digilevylle :

1. 99,8 kg
2. 114,9 kg
3. 104,5 kg
4. 107,0 kg

Yksikään tuloksista ei pidä paikkaansa. Haarukka on toki oikella tontilla.

Tuota Seca:n puntaria ei tarvinne vaihtaa tämän eliniän puitteissa enää uuteen. Tykkään KESTOhyödykkeistä.

Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
Alkoi kyllästyttää tuon wanhan soehnlen punnitustarkkuuden heittelyt, jotka vain pahenevat vuosi vuodelta.
Äsken kokeilin piruuttani neljä kertaa peräkkäin astua digilevylle :

1. 99,8 kg
2. 114,9 kg
3. 104,5 kg
4. 107,0 kg

Yksikään tuloksista ei pidä paikkaansa. Haarukka on toki oikella tontilla.
Kuulostaa siltä, että paristo olis vähän heikossa hapessa. Mutta jos tuoreella paristolla antaa samanlaista heittoa, niin vihreäksi maalaus ja mereen heitto on moisella edessä.

Tulee kyllä mieleen, kun käytiin Viitasaarella yhden tyttöporukan luona vuonna parikytvuottasitten. Siellä oli analogivaaka, jonka kevyemmät koeseisoi ja saivat tuloksia 45-65 kg, eli oikealle sektorille osuneita mittauksia. Mä sitten menin siihen ehkä reilu 90-kiloisena mitattavaksi ja hämmästyin kovasti, kun vaaka näytti hieman vajaata 70 kiloa... Vaikka siinä pompin kevyesti ja vähän enämpikin, niin ei kovin helposti mennyt mittaustulos yli 70 kilon.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tulee kyllä mieleen, kun käytiin Viitasaarella yhden tyttöporukan luona vuonna parikytvuottasitten. Siellä oli analogivaaka, jonka kevyemmät koeseisoi ja saivat tuloksia 45-65 kg, eli oikealle sektorille osuneita mittauksia. Mä sitten menin siihen ehkä reilu 90-kiloisena mitattavaksi ja hämmästyin kovasti, kun vaaka näytti hieman vajaata 70 kiloa... Vaikka siinä pompin kevyesti ja vähän enämpikin, niin ei kovin helposti mennyt mittaustulos yli 70 kilon.
Tyttöporukan luona ja ilta meni puntaroidessa? Vitun tumpelo!
 
PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Kuulostaa siltä, että paristo olis vähän heikossa hapessa. Mutta jos tuoreella paristolla antaa samanlaista heittoa, niin vihreäksi maalaus ja mereen heitto on moisella edessä.
Varta vasten vaihdoin digivärkkiin uudet patterit. Ei ollut niistä kiinni.
Tuo hankittu vaaka on pro-luokan vehje noihin hobby-hallin myymiin verrattuna, joten pitäisi olla asiavärkki.
Jotenkin luotan enämpi aitoon "rautaan" kuin piirilevyihin tässä puntariasiassa.

Näytä liitetiedosto 9461
 
Ylös