Hankintoja!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Matxi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onko humalatilan hankkiminen mielestäsi keskiviikkona jotenkin haastavampaa, kuin muina viikonpäivinä?

Ei se välttämättä sen haasteellisempaa ole. Ainakaan toistaiseksi kun kaupat kuitenkin myyvät yhä alkoholia myös arkena.

Mutta onhan nyt tietysti eri päivien känneillä eri arvostelukriteerit. Perjantai ja lauantai ovat niin itsestäänselvyyksiä, että niistä ei paljon pisteitä irtoa. Samoin tiistai ja torstai. Keskiviikosta voi jo jotain pisteitä saada. Sunnuntaista ja maanantaista irtoaa sitten maksimipojot.
 
kuva11_radon.jpe

Söötin kokoinen nuuskakiekko.
 
Mutta onhan nyt tietysti eri päivien känneillä eri arvostelukriteerit. Perjantai ja lauantai ovat niin itsestäänselvyyksiä, että niistä ei paljon pisteitä irtoa. Samoin tiistai ja torstai. Keskiviikosta voi jo jotain pisteitä saada. Sunnuntaista ja maanantaista irtoaa sitten maksimipojot.

Eikös keskiviikko tunneta "piireissä" pikkulauantaina? Miksi siitä saa enempi pisteitä kuin tiistaista tai torstaista?
 
Haa

Mutta onhan nyt tietysti eri päivien känneillä eri arvostelukriteerit. Perjantai ja lauantai ovat niin itsestäänselvyyksiä, että niistä ei paljon pisteitä irtoa. Samoin tiistai ja torstai. Keskiviikosta voi jo jotain pisteitä saada. Sunnuntaista ja maanantaista irtoaa sitten maksimipojot.

Miksi?
 
Viimeksi muokattu:
Annoin teille vähän lomaa itestäni ja toistepäin. Ei aina jaksa huvittua.

Tuli muuten loma tarpeeseen, ennen sitä näin ainakin kahteen otteeseen unta, jossa oli markoj niminen hahmo. Nyttemmin on moiset loppunu. :D
 
logitech_gaming_mouse_g5001.jpg

Tuollaisen hankin tossa jo ennen joulua, mut nyt vasta otin käyttöön, josta syystä vasta nyt raportoin.
Kaikenlaista kikotinta sitä voi hiiressäkin näemmä olla. Hiireen voi mm. lisätä painoja tosta pohjan kautta, jos haluaa säätää tasapainoa tai painoa ylipäätään. Hiiren nopeutta (DPI-asetusta) voi vaihtaa suoraan hiirestä 'lennossa' ja mm. niitä asetuksia voipi myös tallentaa hiiressä olevaan muistiin. Niin että jos kuljen toi hiiri povarissa, niin voin kytkeä sen kaverin kompuutteriin ja kas, asetukset on siinä heti valmiina. Hiiren rullan rullaamistakin voi vaihtaa joko 'naksuvaksi' tai sellaseks liki kitkattomaks jatkuvasti pyöriväks.

Em. härpäkkeistä itse säädin ainoastaan rullan rullaavammaks, ja siinä kaikki (en ole vielä varma kumpi on parempi). Turhia ovatten meikäläisen käytössä muut hienoudet.

Ai niin, ei toiminut hiiriportissa lain, joten piti irrottaa bluetooth-härpäke, jotta sain usb-portin hiiren käyttöön.
 
Kaiketi melko tietoisest (ominaisuudet tietäen) hankit mutta hieno hehkutus .... Hyvä rotta ei siinä mitään tosin =)
 
Sorruin kerskakulutuksen tielle hetkeksi. Edellisessä MX 518:iissataakaheksassatoistassa ei ollut yhtään mitään vikaa, mutta tuli vaan fiilis, jotta tuollaisen vois ostaa. Heräteostos siis. Tilannehan oli se, että olin ostamassa jälkikasvun koneeseen tuollasta MX 518 -hiirtä (tai jotain samankaltaista Logitechiä), mikä mulla itselläkin on, mut siinä oli noi G 500 -hiiret vieressä, ja otinkin molemmille sellaiset sen enempää miettimättä.
 
Ylös