Häpeätkö uskovaisia tuttaviasi?

[JPP]

Eihön tuossa ollut kyseessä lainkaan, uskominen varmuuden vuoksi. Mitä itse tunnen uskovaisia, yksikään heistä ei usko varmuuden vuoksi.

Aika helposti siitä ajatuksesta saa kyllä "varmuuden vuoksi" uskomisen kehiteltyä. Jos kerran olemattomaan uskomisesta ei ole mitään haittaa, mutta jos Jumala onkin olemassa niin pääsee paratiisiin -> uskonpa sitten ihan vaan sen varalta että varmistuu taivaspaikka.

Mutta entäs jos uskookin väärään Jumalaan? Tai on räjäyttänyt itsensä ja joukon muita riekaleiksi eikä sit pääsekään naimaan neitsyitä ja vetämään päätään täyteen yläkerrän parhaalla vuosikertapunkulla, silloin on jo jotain menettänytkin.

Yleisesti ottaen olettaisin isohkon osan uskonnon tosissaan ottavan tekevän niin osittain seuran ja "verkostoitumisen" vuoksi. Siis järjestetään kirkolla/rukoushuoneella tee- ja keksipippaloita ja keskusteluiltoja ja sitä rataa.

 

[Thunder]

Itse uskon, että on olemassa jokin korkeampi voima ja kehotus siitä, että meissä jokaisissa piilee sielun lisäksi jumaluus.

En kannata minkäänlaisia uskontoja, jotka korostavat tai sitten palvovat jotakin tyhmää esinettä kuin se olisi oikea jumaluus.

 

[Tsuhna]

Riippuu varmaan vähän kaveripiireistä, mutta vähänkään laajemmassa mittakaavassa tuo ei kyllä taida pitää paikkaansa. Suomalaisistakin valtava enemmistö uskoo edelleenkin Raamatun Jumalaan/Jeesukseen ja tuntee yhteenkuuluvuutta mieluummin hengenheimolaisiaan kohtaan. Väittäisin, että uskonnottomuudella ja etenkin ateistiksi ilmoittautumalla saa enemmän antipatiaa kuin sympatiaa osakseen. Uskonnottamalla ei ole tarjota lupausta taivaasta, jossa kaikki on hyvin.

Miustakin uskonnot ovat olleet enämpi tai vähempi kytkykauppaa. Kaikki uskontokunnat lupailevat jotain spesiaalia kun liittyy heidän asiakkaiksi. Kovin monesti yhteistä on, että niitä asiakasetuja ei saa ennen kuin heittää lusikan nurkkaan.

Kun lantti kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa