Ykskakskol
______________
- Liittynyt
- 10.3.2015
- Viestit
- 1504
Juuri heräsin noin 15 min sitten. Nokoset kesti tunnin verran. Ei ole kelit ulkosalla lämmenneet joten taidan pysyä koko päivän sisällä.
Onhan Kajaanissa nähtävyyksiäkin, kuten linna jota ei oikeastaan enää ole.
Ja jonka NopeaHuoli esitteli belgialaisille vierailleen ennemmin kuin Tampereen. Ei kai siinä.
Olen joskus ajatellut että jos joskus olisi tilaisuus mennä Olgalle kylään, hän olisi järjestänyt takuulla yhdeksi ohjelmanumeroksi (kotikylän esittelyn, koiralenkityksen ja maallamaalla käynnin lisäksi) yhteiset iltapäiväunet. Sohvalla toki vieraat.
Olisi mahdotonta kuvitella visiittiä ilman tutustumista yhteen oleellisimmista asioista Olkun elämässä. Sään ohessa.
Harrastin tällä viikolla tavallista raskaamman työpäivän päätteeksi päiväunet oikeaoppisesti sohvalla.
Vaan näin unta työnteosta. Eli ei voittoa sillä kertaa.
En soisi, että työnkuvaani julkistetaan täällä.
Voi sitä Kikeä. Voi sitä.
Harrastusta haittasi tänään hieman, että naapuri soitti kovaa Kaija Koon biisiä Niin kaunis on hiljaisuus.