No een.
Sä siis runkkaat putkeen 10 tuntia? Ymmärsinkö nyt oikein vai vedät kuivat,tauko ja uuteen nousuun?
No een.
Minulle kysymys lienee kohdistettu, kun kerran tämän pollaaja olen.
Kaikki ylle tason kerran kokeilin, en tykännyt riittää.
Wikipedaali:
Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki ja lukeminen. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen.
harrastaa:
1. tehdä, tavallisesti vapaa-aikana, toistuvasti tai säännöllisesti sellaista, mistä on kiinnostunut
2. olla tapana tehdä, noudattaa tietynlaista käytäntöä
Mitä minä soittotaidoton kitaralla?
Mitä minä soittotaidoton kitaralla?
Kyllä tuo joskus toiminut. Tosin hienovaraisemmin ja ilman kitaraakinNyt meni sulla ihan ohi: sä sanot olevasi "muusikko" ja kerrot että tilapäisesti kitara ei ole nyt vireessä, ei voi soittaa mutta pillua tarttis saada :thumbup:
Tajusitko?
Jotenkin tuli tästä kommentista mieleen Ilmanussinnan mm-kisat.Näppäilet kato sitä etkä itseäsi. Sillä se taito karttuu.
Kyllä tuo joskus toiminut. Tosin hienovaraisemmin ja ilman kitaraakin![]()
Ei aina ehdi ensimmäisenä osapuolena vongata.Miten niin "joskus"?
Ei aina ehdi ensimmäisenä osapuolena vongata.
Pollin tämänhetkinen tilanne kertoo siitä, että foorumilla on 5 kompulsiivista runkkaria tai vaihtoehtoisesti sisälukutaidon puutteesta kärsivää hahmoa ja 2 valehtelijaa.
: Intissä oli hankalaa kun ekat lomat kesti 4 viikkoa.
Teillä oli intissä pitkät lomat.
Kyllä vain. Viimeksi tänäänkin ja yhessä vaiheessa tein 2-3h putkeen mutta vielä ei loppuun asti viety. Kohta vois uuden maratoonin vetäistä.. Tietty oma enkka on lähelle 10 tuntia/pvä. Käy melkee lenkistä!![]()
2-3 tuntia yhtä soittoa lataat tumppuun? Eikä missään tunnu? Joskus jopa 10 tuntia?
Ei tässä ole kuin yksi vaihtoehto. Sä et vaan osaa.
Paina paina Joni. Eiku... Heh, Massa.