Havainnot työ/koulumatkan varrella

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oli ilahduttavaa todeta, että
PARTASUINEN MIES
kulki määrätietoisena sama
sininen huppari päällään
kohti skattaa klo 8.24
Ruotsin lähetystön kohdalla!

Uusi kohde myös bongattu!!!!
KELTAINEN MERSU
kääntymässä Merihaan kohdalla
kohti Kalliota. Taas.
 
Työmatka on niin lyhyt ettei siinä ehdi paljon havannoimaan...
 
Viime viikolla näin elämäänsä kyllästyneen naisen kahdesti. Jälkimmäisellä kerralla hän vaikutti kovin iloiselta, joten ehkei voisi sanoa häntä enää elämäänsä kyllästyneeksi. Onkohan hän löytänyt miehen? :)
 
Lehtimies oli palannut omalle paikalleen junassa. Luki Hesaria, ja laittoi sen sitten reppuunsa. Luin rauhassa 100-lehden, ja kun olin vikalla aukeamalla, Lehtimies kaivoi uudelleen Hesarin esiin. Pasilan kohdalla laitoin lehden syötiksi penkille, Lehtimies katsoi sitä hetken kera silmien kiiluvien, mutta malttoi olla ottamatta sitä. Lehtimiehellä oli tänään musta v-aukkoinen villaneule, jonka alla oli kauluspaita, jossa oli sinisiä, mustia ja harmaita raitoja.

Reipas mies oli tullut lomilta, oli käynyt parturissa.

Muita vakkareita ei ollut havaittavissa.
 
72 sanoi:
Pasilan kohdalla laitoin lehden syötiksi penkille, Lehtimies katsoi sitä hetken kera silmien kiiluvien, mutta malttoi olla ottamatta sitä.
Nyt sä jo härnäät viatonta lehtimiestä :D
 
Jacques sanoi:
Nyt sä jo härnäät viatonta lehtimiestä :D


Tyyppi on selvästi messissä kun pitää esitellä mulle Kauppalehdet ja Hesarit. :D
 
Jacques sanoi:
Todennäköisesti hän on joku f1-forumin hahmo.


Niin on. Viimeksikin R&K paljastui A-lippismieheksi. (aiemmat pongaukseni)
 
Lehtimies oli tutulla paikallaan junassa. Loi minuun heti silmäyksen, kun istuin vastapäätä. Hän luki taas Hesaria, minä 100-lehteä. Kun olin lukenut, laitoin lehden viereeni tyhjällle paikalle, ja käänsin katseeni ikkunaan, jotta Lehtimies olisi voinut napata lehden ilman paineita. Hän ei ottanut sitä. Samassa junaan tuli joku sille paikalle jossa lehti oli, ja tämä joku nosti lehden yläpuolelleni hattuhyllylle. Matka jatkui, ja Pasilan kohdilla Lehtimies - jolla oli sama raitapaita kuin eilenkin, mutta ilman villaneuletta - nousi ylös ja otti takkinsa hattuhyllyltä. Samassa sieltä hujahti alas lukemani 100-lehti, suoraan mun päälle, ja Lehtimies pyysi anteeksi. Tilanne oli jotenkin huvittava.

Tyylikäs edustusrouva oli tänään enemmänkin uitetun koiran näköinen, mutta kukapa meistä ei. Tummansiniset farkut olivat vaihtuneet ruskeisiin farkkuihin.

Reipas mies tuli junaan, ja jatkoi samalla dösälläkin mun kanssa. Kuunteli musiikkia kuulokkeista. Kun oli poistumassa dösästä, laittoi pipon oikein huolella asettelemalla päähänsä. No, olihan hän juuri käynyt parturissa.

Näitten vakkareitten kanssa on se "vaara", että he tuntuvat kohta niin tutuilta, että alan moikata heitä. Kohta istutaan tuttuina laavulla laulelemassa ja ne pyytää mua lastensa kummiksi. Mitäs mä sitten teen! Kukaan ei usko mun selitystä. Ai mitä selitystä? No mistä minä tiedän mikä se selitys on siinä vaiheessa.
 
Eilen havannoin jotain erikoista työmatkalla Joensuuhun. Kauniin auringonpaisteen pilvettömältä taivaalta. Piti ihan laittaa Julbot silmille.:cool:
 
72 sanoi:
Näitten vakkareitten kanssa on se "vaara", että he tuntuvat kohta niin tutuilta, että alan moikata heitä. Kohta istutaan tuttuina laavulla laulelemassa ja ne pyytää mua lastensa kummiksi.
:D
Tai siis naurattais ellei toi olis niin totta.
 
Junat olivat myöhässä, joten vakkarit ovat menneet eri junaan.
Pongasin ainoastaan Tyylikkään edustusrouvan.
 
72 sanoi:
Pongasin ainoastaan Tyylikkään edustusrouvan.


Kuten tänäänkin. Ruskeat farkut eivät olleet tänään rouvalla yllä vaan oli palannut takaisin tummansinisiin farkkuihin. Toppatakistakaan ei ollut tietoakaan, vaan nyt oli se hieman tyylikkäämpi ruskea puolipitkä takki, jossa isot napit. Alla näytti olevan ruskea villaneule.
 
Taas ainoa vakkari oli Tyylikäs edustusrouva, joka näytti hetken verran siltä, että meinasi tervehtiä mua, mutta pidättäytyi viime hetkellä.
 
72 sanoi:
Taas ainoa vakkari oli Tyylikäs edustusrouva, joka näytti hetken verran siltä, että meinasi tervehtiä mua, mutta pidättäytyi viime hetkellä.
Höh, missäköhän ovat muut? Onko lehtimies saanut potkut? Onko reippaan miehen akillesjänne revähtänyt? Poltettiinko pelottava noita-akka roviolla pääsiäispyhinä ja jäikö lehmänainen laitumille? :eek!:
 
72 sanoi:
Kuten tänäänkin. Ruskeat farkut eivät olleet tänään rouvalla yllä vaan oli palannut takaisin tummansinisiin farkkuihin. Toppatakistakaan ei ollut tietoakaan, vaan nyt oli se hieman tyylikkäämpi ruskea puolipitkä takki, jossa isot napit. Alla näytti olevan ruskea villaneule.

:doubtful: :doubtful: 'Tyylikäs edustusrouva'? Ja farkut jalassa sekä villapaita/villatakki/tms. päällä?
Mun käsitykseni tyylikkäästä ja edustavasta pukeutumisesta on kyllä sitten vähän toisenlainen...
 
Jacques sanoi:
Höh, missäköhän ovat muut? Onko lehtimies saanut potkut? Onko reippaan miehen akillesjänne revähtänyt? Poltettiinko pelottava noita-akka roviolla pääsiäispyhinä ja jäikö lehmänainen laitumille? :eek!:


Eiku hetkinen......taisin syrjäsilmällä nähdä Pelottavan noita-akan, mutta niin nopeasti, etten kerennyt tarkempaa kuvausta tehdä. Veikkanpas, että viime viikolla oli kyse lomista ja myöhästyneistä junavuoroista, ja tänään ovat ehkä jääneet nukkumaan kesäajan takia pitempään.
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
:doubtful: :doubtful: 'Tyylikäs edustusrouva'? Ja farkut jalassa sekä villapaita/villatakki/tms. päällä?
Mun käsitykseni tyylikkäästä ja edustavasta pukeutumisesta on kyllä sitten vähän toisenlainen...


Niitäkin on monenlaisia, retkuja ja muodikkaita. Hänen vaatteet näyttää just jostain ulkomaan huippuputiikista tuoduilta, vaikka ehkä kuulostaa arkiselta tässä kirjoitettuna. Tyylikäs hän on olemukseltaan muutenkin, kampaus, meikit, korut. Hän on pituudelta ehkäpä lähemmäs 180cm ja kantaa itsensä arvokkaasti ja tyylikkäästi.
 
Aamulla työmatkalla näin kun orava (ei Kop-orava) syöksyi kohti kuolemaa auton renkaan alle. Aika liiskaksi meni.
 
Ylös