Lehtimies oli tutulla paikallaan junassa. Loi minuun heti silmäyksen, kun istuin vastapäätä. Hän luki taas Hesaria, minä 100-lehteä. Kun olin lukenut, laitoin lehden viereeni tyhjällle paikalle, ja käänsin katseeni ikkunaan, jotta Lehtimies olisi voinut napata lehden ilman paineita. Hän ei ottanut sitä. Samassa junaan tuli joku sille paikalle jossa lehti oli, ja tämä joku nosti lehden yläpuolelleni hattuhyllylle. Matka jatkui, ja Pasilan kohdilla Lehtimies - jolla oli sama raitapaita kuin eilenkin, mutta ilman villaneuletta - nousi ylös ja otti takkinsa hattuhyllyltä. Samassa sieltä hujahti alas lukemani 100-lehti, suoraan mun päälle, ja Lehtimies pyysi anteeksi. Tilanne oli jotenkin huvittava.
Tyylikäs edustusrouva oli tänään enemmänkin uitetun koiran näköinen, mutta kukapa meistä ei. Tummansiniset farkut olivat vaihtuneet ruskeisiin farkkuihin.
Reipas mies tuli junaan, ja jatkoi samalla dösälläkin mun kanssa. Kuunteli musiikkia kuulokkeista. Kun oli poistumassa dösästä, laittoi pipon oikein huolella asettelemalla päähänsä. No, olihan hän juuri käynyt parturissa.
Näitten vakkareitten kanssa on se "vaara", että he tuntuvat kohta niin tutuilta, että alan moikata heitä. Kohta istutaan tuttuina laavulla laulelemassa ja ne pyytää mua lastensa kummiksi. Mitäs mä sitten teen! Kukaan ei usko mun selitystä. Ai mitä selitystä? No mistä minä tiedän mikä se selitys on siinä vaiheessa.
