Henkilöt, joiden näkyminen valtamedioissa ärsyttää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jugner oli hyvä johtaja YLE:ssä. Työntekijöiden ilmapiiri parani hänen aikanaan ja taloudellinen remonttikin hoitui. Väärä puolue esti jatkokauden.

Tuosta asiasta on kyllä vahvasti eriävä mielipide. Serkkuni työskenteli Ylessä kymmeniä vuosia, viimeksi johtoportaassa useita vuosia ja erosi juurikin ilmapiirin, ja Jungerin, takia. Moni muukin lähti samoihin aikoihin.
Ei ollut hänellä juurikaan hyvää sanottavaa Jungerista ja hänen johtamistavastaan.
 
Tohtori Kiminkinen.
Milloin missäkin toitottamassa juttujaan. Älä läträä alkoholilla, älä katso televisiota, älä selaa f1-forumia. Dr. Phil vaikuttaa säälliseltä hepulta tähän valkotakkiin verrattuna.
 
Jugner oli hyvä johtaja YLE:ssä. Työntekijöiden ilmapiiri parani hänen aikanaan ja taloudellinen remonttikin hoitui. Väärä puolue esti jatkokauden.
En tiedä millainen johtaja on, mutta veronmaksajien rahoilla pyöritetyn valtion laitoksen johtajalta odottaisin vähäisempää tyrkkyryyttä olla esillä mediassa. Jugnerista en ollut kuullut ennen kuin tuli Ylen johtoon. Ylen aiemmista johtajista en paljon kuullut. Miks haluaisin kuulla mitään Jugneristakaan. Sen se varmaan tietää että medianäkyvyys tuo tunnettuvuutta ja tunnettuvuudella saattaa päästä etuskuntaan.
 
Tuosta asiasta on kyllä vahvasti eriävä mielipide. Serkkuni työskenteli Ylessä kymmeniä vuosia, viimeksi johtoportaassa useita vuosia ja erosi juurikin ilmapiirin, ja Jungerin, takia. Moni muukin lähti samoihin aikoihin.
Ei ollut hänellä juurikaan hyvää sanottavaa Jungerista ja hänen johtamistavastaan.

Serkkusi on selvästi näitä vanhan liiton miehiä. Tiedossa on, että Jungerin tyyli ei sopinut kaikille perinteisiä johtamistapoja suosiville. Yhteentörmäyksiä on tullut nimenomaan johtoportaassa, ei niinkään tekijöiden tasolla.
 
Sinällään en voi sanoa suoraan mitään Jugnerin tyylistä kun en tiedä. Mutta käsittääkseni lähes kaikki työtyytyväisyys ja taloudelliset luvut osoitti ylöspäin hänen johtajakaudella, joka on kyllä tietynlainen onnistumisen merkki.

Ihmettelen vain puolueen valintaa hällä, jos haluaa muokata Suomea innostavaan ja innovatiiviseen suuntaa :rolleyes:
 
Jungner on vastauksillaan ja esiitymisellään mediassa antanut minulle kuvan fiksusta miehestä. Eikä sitä mediatyrkkyyttä niin hirveästi ole ollut. Uudenlaista johtamista, jossa Suomen tärkeimmän "mediatalon" johtaja myös näkyy mediassa. Jungner myös hallitsi medianäkyvyytensä. Ei lähtenyt mielestäni lapasesta. Kukaan tuskin voi väittää, että YLE ennen Jungneria ei olisi vaatinut mitään faceliftiä. Kökkötraktorimeininki oli kuuminta hottia Neuvostoliitossa.
 
Ihmettelen vain puolueen valintaa hällä, jos haluaa muokata Suomea innostavaan ja innovatiiviseen suuntaa :rolleyes:
:D :D :D

SDP:kö se oli? Puoluevalinnalla saanee helposti ääniä valtiolla työskentelevistä...
 
Virnuilin vaan sitä, kun jaskan mielestä innovatiivisuus ja innostavuus on kokoomuksen omaa aluetta. Puolueen, joka yleismaailmallisessa puoluekartassa kuuluu konservatiiveihin. Noh, voihan se jonkun mielestä se sosialismi olla konservatismia, jos mieltää että yhteiskunta on ollut liian kauan liian sosialistinen.
 
Ylös