BudLightJaguar
Well-known member
Anne Heche lähti. Tai sammutettiin vehkeet jotka pitivät hengissä.
Uutisen mukaan oli puolisen tuntia palavassa autossa. Eipä sellaisesta enää hengissä selviä ja varsin tuskallinen tapa lähteä,
Anne Heche lähti. Tai sammutettiin vehkeet jotka pitivät hengissä.
Niin on.Uutisen mukaan oli puolisen tuntia palavassa autossa. Eipä sellaisesta enää hengissä selviä ja varsin tuskallinen tapa lähteä,
Keskiviikkona menehtyi Lumiukko-lastenkirjan tekijä Raymond Briggs.
Viestistäsi päättelen, että kuulut vahemman sukupolven edustajiin.Ikänä kuullutkaan. Hemmosta tai noista kirjoista. Mun lapsuudessa luettiin Carolyn Keeneä, Enid Blytonia ja Edgar Rice Burroughsia.
Itselleni luettiin myös samainen kirja, kun olin pieni. Animaatio on tullut monesti katsottua ja sehän katsotaan tunnusmusiikin vuoksi.Luulen, että monelle lastenkirjaa tutumpi on jouluaattona esitettävä elokuva.
No voihan sen noinkin sanoa. Kilometrejä on varmuudella enemmän takana kuin edessä.Viestistäsi päättelen, että kuulut vahemman sukupolven edustajiin.
Tekipä pitkän duunipätkän Lissu!
Rip In Peace!