Huh krapula, tulipa oltua päissään eilen

Maistelin eilen vertailun vuoksi kahta eri viskiä. Krapulasta ei tietoa lain, koska pitäydyin kahdessa annoksessa.
 
Tai "uisge baugh". Tosin irlantia ja irlantialaisia ei aina oteta tosissaan. Tai iirejä ja iiriläisiä. Kuinka vaan.

Ei ainakaan nykyään, kun Irlannissa ei taida olla kuin pari kolme tislaamoa, jotka valmistavat kaikki irlantilaiset viskit. Etiketti vain pullossa vaihtuu. Tämähän oli sitten selkeä provo. Tokihan ne vaihtaa siellä aina sitä valmistusmenetelmää sen mukaan, minkä merkkistä viskiä kulloinkin tehdään. Tottakai.
 
Perjantaina näin pitkästä aikaa erästä kaveria, ja joimme jonkin verran olutta. Seuraavana aamuna oli vähän hassu olo, muttei mitään dramaattista.

Lauantaina oli toisen kaverin valmistujaiset. Olutta ja muuta juomaa meni hieman enemmän. Tunnin unien jälkeen sunnuntaiaamuna piti lähteä lauluravintolaan, minkä jälkeen "autoin" muutaman kaverin kanssa vielä juhlatilan siivoamisessa. Joimme ylijääneet viinit pois, haimme kaupasta olutta ja tulimme kämpilleni. Viime yöllä herätessä oli aika mehukkaita olotiloja. Nyt olo on yllättävän hyvä pientä tärinää ja jatkuvaa nälkää lukuun ottamatta. Todella hyvät juhlat oli kaveri onnistunut järjestämään. Onneksi ensi viikonloppuna on töitä.
 
Nää paluupäivät Eestistä Keski-Suomeen ovat aina ihan parhautta.


Huiseja kerrassaan.
 
Huh huh.
Mihinkähän mä oikein fillarin mahtanut viime yönä jättää? Pitäisi vissiin lähteä etsimään kunhan jaksaisi vaan nousta.
 
On se kun kesän aikana lyhin juomaputki on kolme päivää..

Onneksi tili on aikalailla taputeltu niin ei pysty enää ryyppäämään seuraavaan 3:ahteen viikkoon.
 
Ylös