Huomioita Irakista ja vähän muualtakin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Formulanomi sanoi:
Mitäs työ oikein tarkoittatte miehittämisellä. Sitäkö mitä Israel juuri teki vai Libanon armeijan / YK:n joukkojen miehittävän ko. alueen?!
Sitä mitä Israel teki.. mutta vasta pommitettuaan koko alueen paskaksi ja näin aiheutettuaan vihaa ja katkeruutta itseään kohtaan. Sen silmittömän pommittamisen kun olisivat jättäneet pois niin operaatiolla olisi voinut jotain vaikutusta ollakin.

Kuten jo aiemmin sanoin, tavoite oli varsin oikea ja hyvä, mutta keinot.. ne keinot.. :jaska:
 
Formulanomi sanoi:
Siis enpä oikein usko, että Israel pystyy saavuttamaan arabien luottamusta millään konstia.

Senpä takia, uskonkin tuohon että hyökkäämisen kynnyksen noustessa (esim. niin että Israel johtuisi Hizbollahin - tai vastaavan ryhmittymän -kimppuun iskemisen sijasta hyökkäämään arabivaltiota kohtaan) konfliktit vähenee. (ja jos siis sellainen syntyy siitä maksaa hyvinkin kalliisti kaikki osapuolet)

Ei tällä estetä yksittäisten ryhmien hyökkäyksiä (edes ehkä raketti siis), en siis sellaista kuvittele.
Eli 'kauhun tasapainoa' soveltaisit.. mikäs siinä.

Itsehän yritän välttää kylmän sodan 'Pax Nuclear' -tyylisen lukon syntymistä.
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Bullseye! :thumbup:

En ole sanonutkaan sen olevan helppoa. Mutta jos halutaan oikeasti tehdä asioita joilla on jotain vaikutusta, niin se vaatii uhrauksia ja resursseja.
Niin, mutta teki Israel niin tai näin, niin aina se tekee väärin. Jos halutaan välttää siviiliuhreja miehitetään alue (tätähän ei hyväksytä), jos taas ei haluta miehittää niin se vaatii tykkitulta, pommituksia ja ohjuksia (ei hyväksytä koska siviiliuhreja).

Ehkä sitten pitäisi lähettää muutama tuhat sissiä operoimaan linjojen takana vahvistettuna taisteluhelikoptereila 8eipä sitäkään hyväksyttäisi.

Israelin pitäisi ilmeisesti vaan tuumata, että onhan se kumma kun raketteja satelee niskaan, nyt kun ne hizbollahit saa ampua niitä rauhassa, niin tuleehan se niille kalliimmaksi.
 
jps sanoi:

Hehheh.. avaudu pois.. tietääkseni en ole missään kieltänyt miehittämistä. Arvostellut vain keinoja.

Tullaan taas siihin luetun ymmärtämiseen.. ;)
 
Kuka ei hyväksyisi Hizbollahin aseistariisumista ja sen tukialueitten miehittämistä mahdollisimman vähin siviiliuhrein?
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Hehheh.. avaudu pois.. tietääkseni en ole missään kieltänyt miehittämistä. Arvostellut vain keinoja.

Tullaan taas siihin luetun ymmärtämiseen.. ;)
Jatkuvastihan itkettiin mm. Gazan miehityksestäkin - näin niinkuin yleisesti. Ei ollut sekään hyvä.
 
kouvotsvoni sanoi:
Kuka ei hyväksyisi Hizbollahin aseistariisumista ja sen tukialueitten miehittämistä mahdollisimman vähin siviiliuhrein?
Syyria, Iran, Libanon esimerkiksi. Lisäksi kauhea äläkkä on noussut myös aiemmilla kerroilla Israelin miehittäessä osan Libanonia tai Gazaa.

Viime kerralla Isaelin vetäydyttyä Libanonin eteläosista onnistuttiin pitämään hizbollah iskut minimissä jonkun aikaa. Eipä siitä YK'n tarkkailijoiden lsnäolosta tälläkään kertaa ollut mitään hyötyä iskujen ehkäisemisen suhteen. Etelä-Libanonissa tulisi olla jatkuvasti YK'n tai muun instanssin valvontajoukot, jotka käyttävät sotilaallista voimaa terrori-iskujen estämiseksi.
 
Se mikä tietysti tuntuu vähän kummalliselta näin suomalaisesta on, että jossain valtiossa on erinäisiä hihhuleita, jotka ammuskelevat naapurivaltioihin mitä huvittaa ilman, että kukaan sitä kontrolloi. Eli suurin vastuu tosta konfliktista on tietysti Libanonin valtiolla, niiden kai pitäis hallita omaa aluettaan ja kyetä pitämään ääriryhmät kurissa ja herran nuhteessa. Jos ei ne siihen pysty, niin joku muu sen tekee, se on päivän selvää.

YK:n tarkkailijoiden tarkoitus ei ole estää mitään konflikteja, vaan propagandan värittämättömän, todellisen, tiedon hankkiminen konfliktialueella. Jostain syystä tollasta tietoa ei haluttu eteenpäin saattaa. Vähän sama on YK:n rauhanturvaajienkin virka, ei niillä ole mitään mahdollisuuksia mitään estää. Joitain kavereita on tuollakin ollut vartiossa; Libanonin puolelta tulee jeeppi täynnä hampaisiin asti aseistautuneita sissejä ja vartiomies sanoo päättäväisenä "Seis! Tästä ei mennä!" "Entä jos me kuitenkin mennään?" "No, menkää nyt sitte." eli ei niillä ole mitään mandaattia mitään estää, ainoastaan oman hengen suojeleminen on sallittua.
 
Viimeksi muokattu:
Off-Topic sanoi:
Se mikä tietysti tuntuu vähän kummalliselta näin suomalaisesta on, että jossain valtiossa on erinäisiä hihhuleita, jotka ammuskelevat naapurivaltioihin mitä huvittaa ilman, että kukaan sitä kontrolloi. Eli suurin vastuu tosta konfliktista on tietysti Libanonin valtiolla, niiden kai pitäis hallita omaa aluettaan ja kyetä pitämään ääriryhmät kurissa ja herran nuhteessa. Jos ei ne siihen pysty, niin joku muu sen tekee, se on päivän selvää.
Näköjään tässä asiassa ollaan täsmälleen samaa mieltä.
 
jps sanoi:
Viime kerralla Isaelin vetäydyttyä Libanonin eteläosista onnistuttiin pitämään hizbollah iskut minimissä jonkun aikaa. Eipä siitä YK'n tarkkailijoiden lsnäolosta tälläkään kertaa ollut mitään hyötyä iskujen ehkäisemisen suhteen. Etelä-Libanonissa tulisi olla jatkuvasti YK'n tai muun instanssin valvontajoukot, jotka käyttävät sotilaallista voimaa terrori-iskujen estämiseksi.
Sepä se.. UNIFILin mandaatti oli heikko. Toivottavasti uudesta mandaatista saadaan parempi.
 
Oho sanoi:
Esim Srebrenican perusteella on hankala uskoa....
No jaa, Srebrenicassa valtuudet olisivat kyllä riittäneet. Kuitenkaan YK-joukojen uskallus ei riittänyt varsinaisten sotatoimien aloittamiseen siviilien suojelemiseksi. Yksi seikkauskalluksen puutteeseen oli esimerkiksi hollantilaisjoukkojen komentajalle epäselväksi jäänyt mahdollinen ilma- ja muu tuki. Sinänsä ymmärettävää, mikäli tukea ja apuvoimia ei olisi tullut komentaja olisi tapattanut omat miehensä.

Ei se pelkkä mandaatti riitä, pitää toimia sen mukaisesti ja olla resurssit siihen.
 
Mielenkiintoista, miten Kuwaitin miehityksen jälkeen alkaneessa Aavikkomyrskyssä (Desert Storm) Irak yritti niittä Scudeja ampua Israeliin. Jenkeillä täys työ pitää koukkunokat poissa kahinasta. Maa oli täynnä jenkkien Patriot-ohjuksia. Pelottava nimi noilla ohjuksilla. :eek:

Mun yks entinen luokkakaveri oli tuolloin YKn palveluksessa Israelissa ja se kertoi miten erään palvelutoverin kämmistä koko kaupunki oli tuntikausia pommisuojassa syyttä suotta. :D
 
Off-Topic sanoi:
Se mikä tietysti tuntuu vähän kummalliselta näin suomalaisesta on, että jossain valtiossa on erinäisiä hihhuleita, jotka ammuskelevat naapurivaltioihin mitä huvittaa ilman, että kukaan sitä kontrolloi. Eli suurin vastuu tosta konfliktista on tietysti Libanonin valtiolla, niiden kai pitäis hallita omaa aluettaan ja kyetä pitämään ääriryhmät kurissa ja herran nuhteessa. Jos ei ne siihen pysty, niin joku muu sen tekee, se on päivän selvää.
No niin, paistaa se aurinko vihdoin risukasaankin. :thumbup:
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Eli 'kauhun tasapainoa' soveltaisit.. mikäs siinä.

Itsehän yritän välttää kylmän sodan 'Pax Nuclear' -tyylisen lukon syntymistä.
No juuri sen tyyppistä ajan takaa. En usko, että tuolla mikään muu tepsii. Ellei sitten hyvin pitkän ajan kuluessa.
 
Se miten tulee, ja mitä tekee onkin sitten toinen juttu. Jos Libanonin armeija olis kykeneväinen oman alueensa hallintaan, tollaset metodit mitä noi humaanit juutalaiset käyttää tuskin tulis kysymykseen.
 
Toisaalta silloin niihin ei olisi mitään tarvettakaan.
 
Vähän epäilen, että vaikka ne sotilaalliselta voimaltaan oliskin nazibullahin verosia, niin samat ongelmat niilläkin olis siinä kurissa pitämisessä. Siviiliuhreja vaan ehkä koetettais välttää enempi. En mä ainakaan parhaalla tahdollanikaan pysty kuvittelemaan, että Israel olis pyrkinyt mitenkään erityisesti välttämään sivullisten tappamista. Ei nyt, eikä koskaan aiemminkaan. ei välttämättä tarvitsejaan, muuta kun meidän yksilökeskeisessä länsimaisessa ajattelussamme. Jostain syystä vaan Israel noudattaa sitä kuitenkin oman väestönsä suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Jokos me poijjaat ollaan saatu semmonen ratkaisu aikaan täällä, että linkin tähän topiikkiin voi lähettää Annanin Kofille, Israelin, Libanonin ja Hitsipullan johtajille? :doubtful: :o
 
Ylös