Huomioita Irakista ja vähän muualtakin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ylen Sankia Priha sanoi:
Tässäpä koko homma meneekin perustavanlaatuisesti perseelleen.. kritiikittömyys ei ole hyväksi missään asiassa miltään kannalta katsottuna. :thumbdown

Olen esittänyt omat näkökantani perustellen vakaumukseni, toisin kuin eräät, jotka eivät osaa perustella vaan tyytyvät ainoastaan provosoimaan ja arvostelemaan muiden perusteltuja näkökantoja.
 
Oho sanoi:
Tiestysti se koira jne... Mutta kukahan täällä kovasti juhlistaa mitään iskuja, pikemminkin musta tuntuu, että asiat enemmän Israelin kannalta näkevät ovat vähemmistönä ja puolustuskannalla kun enemmän arabeja sympatiseeraava enemmistö manaa Israelia Danten seitsämänteen helvettiin ja esittää jokseenkin lennokkaita syytöksiä aikas lailla tunne pohjalta.
Entäs sitten meikäläiset, joiden puolesta kummatkin osapuolet voisivat lähteä sinne Danten seitsämänteen tai Beethovenin viidenteen helvettiin? :doubtful:

Ei kiinnosta hirveesti, ja vaikka kiinnostais, niin ketä siellä kiinnostaa jonkun paskahousu-suomalaisen mielipide, kun ei edes YKn kaltainen mahti voi mitään muuta kuin tehdä nahkapäätöksiä, joissa vahingossakaan ei sanota poikkipuolista sanaa kenestäkään. :nope:

Ja mihinkään hätäapu yms. katastrofikeräyksiin ei rehu latin latia. :tongue:
 
Formulanomi sanoi:
Kommarit tosin on aina olleet enämpi arabimyönteisiä kuin muut....jatkaakseni lähinnä Moen/OT lanseeramalla kielenkäytöllä.
Olenko mä jotenkin käyttänyt epäsopivaa kielenkäyttöä? Ja missä?

Ja jos yrität vihjailla minun olevan kommari, niin ainoa puolue johon olen kuulunut on NuSut ja ne on aika äärikaukana kommareista. :D

Niinku tiedoksi, jollet tiedä. ;)
 
Formulanomi sanoi:
Niin tollainen arabiterroristien fanitus ei oikein mene meikäläisen kaaliin. Kaiketi se kuitenkin on jotenkin muodikasta. :D
Muodikasta on pyllistää valtameren taakse. Jos jenkit hyljeksisi Israelia, ei täältä löytyisi läheskään nykyisessä määrin sympatiaa Hizbollahille ja Libanonille ;)
 
Törni sanoi:
Muodikasta on pyllistää valtameren taakse. Jos jenkit hyljeksisi Israelia, ei täältä löytyisi läheskään nykyisessä määrin sympatiaa Hizbollahille ja Libanonille ;)
Tuokin on totta. Monet menevät herkästi 'pienemmän' puolelle. :thumbup:
 
Moe Szyslak sanoi:
Tuokin on totta. Monet menevät herkästi 'pienemmän' puolelle. :thumbup:

pirun monta miljoonaa arabia vastaan n. 4 miljoonaa iipoa....

Harvat tais Suomessa Israelin ymmärtäjät olla silloinkaan kun Arabit useamman valtion voimin usealla rintamalla hyökkäs maata vastaan...
 
Oho sanoi:
Harvat tais Suomessa Israelin ymmärtäjät olla silloinkaan kun Arabit useamman valtion voimin usealla rintamalla hyökkäs maata vastaan...
Paljon enemmän kuin nyt ja hyökkääjien ymmärtäjiä ei juuri lainkaan. Jengi heilui silloin stars and stripes paidoissa ja USA oli rautaa vaikka Pohjois-Vietnamin pommitukset olivat vielä pinnalla.
 
Oho sanoi:
Harvat tais Suomessa Israelin ymmärtäjät olla silloinkaan kun Arabit useamman valtion voimin usealla rintamalla hyökkäs maata vastaan...
Muistelen kyllä vähän toisin. Ryssäthän tuki aika suuresti silloin mm. Egyptiä, ja Ryssän tuki nyt ei ainakaan suomalaisessa herätä sympatiaa. :rolleyes:
 
Micael sanoi:
Olen esittänyt omat näkökantani perustellen vakaumukseni, toisin kuin eräät, jotka eivät osaa perustella vaan tyytyvät ainoastaan provosoimaan ja arvostelemaan muiden perusteltuja näkökantoja.
Ennen kuin opit taiteenlajin nimeltä kritiikki, niin vakaumukselliset perustelusi ovat mulle ihan yhtä tyhjän kanssa.

Tiedoksi.
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Ennen kuin opit taiteenlajin nimeltä kritiikki, niin vakaumukselliset perustelusi ovat mulle ihan yhtä tyhjän kanssa.

Tiedoksi.

Kritiikin olen oppinut jo ennen sun syntymääs ja sulle sanosin, että koita sä opetella kirjottamaan asiallisesti asiasta perustellen oma kantasi, ennen kuin alat arvostelemaan millään tavalla muiden vakaumusta.

Omat kantani olen perusteiden kera esittänyt. Mikäli et niitä ymmärrä, kuten on jo käynyt selväksi, niin yritä edes ottaa asioista selvää, ennenkuin kirjottelet potaskaa, vai onko se militantilta hieman liikaa vaadittu?

Sääliksi käy tollanen typeryys.
 
Micael sanoi:
Kritiikin olen oppinut jo ennen sun syntymääs
Oho.. I can see an ego growing..
ja sulle sanosin, että koita sä opetella kirjottamaan asiallisesti asiasta perustellen oma kantasi, ennen kuin alat arvostelemaan millään tavalla muiden vakaumusta.

Omat kantani olen perusteiden kera esittänyt. Mikäli et niitä ymmärrä, kuten on jo käynyt selväksi, niin yritä edes ottaa asioista selvää, ennenkuin kirjottelet potaskaa, vai onko se militantilta hieman liikaa vaadittu?
Olen esittänyt omat kritiikkini koskien tapahtumien sotilaallista puolta, perustellusti. Muuhun sonnanjauhamiseen en ole ottanut sen ihmeemmin kantaa koska vakaumukselliseen paasaamiseen ei sisälly mitään loogista tai järjellistä.

Jos kerran hallitset kritiikin, niin käytä sitä.
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Oho.. I can see an ego growing..

Olen esittänyt omat kritiikkini koskien tapahtumien sotilaallista puolta, perustellusti. Muuhun sonnanjauhamiseen en ole ottanut sen ihmeemmin kantaa koska vakaumukselliseen paasaamiseen ei sisälly mitään loogista tai järjellistä.

Jos kerran hallitset kritiikin, niin käytä sitä.

Lukemaan opitaan jo esikoulussa. Jotkut vaan eivät tunnu ymmärtävän lukemaansa aikuisenakaan.
 
Micael sanoi:
Lukemaan opitaan jo esikoulussa. Jotkut vaan eivät tunnu ymmärtävän lukemaansa aikuisenakaan.
Sepä se.. vielä vaikeampaa on löytää lukemastaan tekstistä epäloogisuudet.. ;)
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Olen esittänyt omat kritiikkini koskien tapahtumien sotilaallista puolta, perustellusti.
Yritin etsiä kommenttejasi (kritiikkiäsi), en löytänyt.

Vois siis kiinnostaa...;)
 
Formulanomi sanoi:
Yritin etsiä kommenttejasi (kritiikkiäsi), en löytänyt.

Vois siis kiinnostaa...;)
Ah.. sehän olikin toinen toikki vallan.. my bad :o

Aihepiiri kuitenkin tuolloin yhtenevä.
http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?t=20302&page=21&pp=40

edit: vissiin jossain kolmannessakin toikissa ollut juttua kun en tuoltakaan kaikkea löytänyt.. tämä aihe kieltämättä levähti useampaan toikkiin, joka ei ole hyvä jos joutuu jälkikäteen toistamaan sanomisiaan. :dunno:
 
Viimeksi muokattu:

Tarkoitatko tuota kirjoitusta rypälepommeista?

Mutta kaiken kaikkiaan sitä mainostamaasi "taiteenlajia" - rakentava kritiikki- ei sitten niin paljon olekaan?
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Sepä se.. vielä vaikeampaa on löytää lukemastaan tekstistä epäloogisuudet.. ;)

Keskityn jatkossa asian yhteyteen, kuten säännötkin edellyttävät, ja sinä saat ihmetellä maailman menoa omalta kantiltasi katsottuna.

Toivottavasti ymmärrys lisääntyy ja toisten henkilökohtaisen vakaumuksen arvostelun sijasta voidaan käydä asiapitoista keskustelua aiheesta tarvittaessa perusteluineen.

Sodassa on aina vähintään kaksi osapuolta, katsontakantoja huomattavasti enemmän.
 
Törni sanoi:
Tarkoitatko tuota kirjoitusta rypälepommeista?

Mutta kaiken kaikkiaan sitä mainostamaasi "taiteenlajia" - rakentava kritiikki- ei sitten niin paljon olekaan?
Tuossa toikissa ei.. sodankäyntitapojen kritisoimista lukuun ottamatta. Mutta kuten sanottu, sitä kolmatta toikkia en nyt löydä eikä se oikeastaan ole mun tehtäväkään.. jos ei kerralla mene jakeluun niin ei sitten.
 
Micael sanoi:
Toivottavasti ymmärrys lisääntyy ja toisten henkilökohtaisen vakaumuksen arvostelun sijasta voidaan käydä asiapitoista keskustelua aiheesta tarvittaessa perusteluineen.
Jep.. mutta vasta sitten kun termi 'ymmärrys' tarkoittaa muutakin kuin (tässä tapauksessa) Israelin kritiikitöntä ymmärtämistä. ;)
 
Ylen Sankia Priha sanoi:
Jep.. mutta vasta sitten kun termi 'ymmärrys' tarkoittaa muutakin kuin (tässä tapauksessa) Israelin kritiikitöntä ymmärtämistä. ;)
Eikö tämä nyt ole jo sonnanjauhantaa?

Ylen Sankia Priha sanoi:
Olen esittänyt omat kritiikkini koskien tapahtumien sotilaallista puolta, perustellusti. Muuhun sonnanjauhamiseen en ole ottanut sen ihmeemmin kantaa koska vakaumukselliseen paasaamiseen ei sisälly mitään loogista tai järjellistä.
Mahdatko olla sanojesi mittainen mies ensinkään? ;)
 
Ylös