Hyvää joulua!!!!1!

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Hyvää Joulua kaikille!

Oman jouluni aloittamisessa on ollut lieviä vaikeuksia. Ensin pelästyin, kun jäisellä ja uraisella tiellä auto meinasi valita erikoiset ajolinjat. Onneksi vauhtia ei ollut paljon.

Sitten muutaman sadan metrin päässä odotti jono. Arvelin niiden jonottavan vanhalle hautausmaalle kääntymistä, mutta... siinä olikin tapahtunut hetkeä aiemmin kolari. Tilannehuone luokitteli sen keskisuureksi. Toinen auto oli nokka rutussa tiellä ja toinen oli syvällä ojassa. Vain perä ja vilkkuva valo näkyi. Poliisit tulivat paikalle ja pääsin jatkamaan matkaa.

Uudemmalla hautausmaalla upostin kinoksessa onnistuneesti kolmelle haudalle. Lunta oli paljon, enemmän kuin täällä kaupungissa. Neljännellä haudalla kävi jo sitten huonommin. Välillä märkä lumi 'kannatti' hyvin, sitten se taas petti jalan alta ja... siellähän kynttilänviejä oli rähmällään kinoksessa. Ylösnousemus ei ollut helppoa. Toinen jalka oli tiukasti märässä lumessa, eikä sitä voinut liikuttaa, kun polveen sattui. Käsi upposi, kyynäspää upposi, mistään ei voinut ottaa kiinni, kun lumi petti alta. Ketään ei ollut niin lähellä, että olisin voinut pyytää avuksi. Aikani siellä teutaroin ja sitten päätin unohtaa hyvät tavat ja tartuin lähimpään hautakiveen kiinni ja sen pysyvyyteen luottaen sain taisteltua itseni pystyyn. Siitä kokemuksesta jäi pitkäksi aikaa huono mieli. :frown:

Mitä tuosta opin? Olisi kannattanut ottaa auton lumilapio takakontista mukaan. Pitänee aloittaa lumessariehumisharjoitukset, kun huomaan teutaroinnin kipeyttäneen runkoa monipuolisesti.
 

GeGe

Talvihorrostaja
Liittynyt
26.3.2002
Viestit
2828
Itsellä onnistui hautausmaalle kynttilän vieminen helpommin kuin Olgalla. Lunta ei ollut kuin joitain valkoisia länttejä siellä täällä, ainoastaan sai varoa kaatumasta jäisellä maalla.


Hyvää Joulua foorumin väelle!
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Paikallinen hautuumaa olikin ns. peilijäässä. Pitoa tosin lisäsi noin kuution verran per aari tippuneita katkenneita oksia lähiaikojen myrskyistä. Siivottoman näköistä oli.:thumbfh:
 

DuckAvenger

Katollaan
Liittynyt
30.10.2008
Viestit
780
Siivoaminen pysähtyi tähän paikkaan ja viinipullo aukeaa ihan justiinsa. Nainen ilmoittikin ettei pääse tänään tulemaan, niin vidduako tässä enää paistelen ja ruokia teen.
Viinit naamaan ja baariin.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Siivoaminen pysähtyi tähän paikkaan ja viinipullo aukeaa ihan justiinsa. Nainen ilmoittikin ettei pääse tänään tulemaan, niin vidduako tässä enää paistelen ja ruokia teen.
Viinit naamaan ja baariin.
:D :thumbup: :thumbfh: :(
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Paikallinen hautuumaa olikin ns. peilijäässä. Pitoa tosin lisäsi noin kuution verran per aari tippuneita katkenneita oksia lähiaikojen myrskyistä. Siivottoman näköistä oli.:thumbfh:
Täkäläiset hautuumaat ovat täynnä märkää nurmikkoa ja hautoja. Sekä myös runsaita katkenneita kuusenoksia. Ja sadetta. Tuultakin. Erinäisten, sivullisten silmissä jopa koomisten ja vaivalloisten näköisten toimien jälkeen sain kynttilät sytytettyä kaikille kolmelle haudalle.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
sain kynttilät sytytettyä kaikille kolmelle haudalle.
Niin mekin luultiin, kunnes käveltiin vielä haudat läpi ja kaikki kynttilämme oli sammuneet. Liian isot ilmareiät kynttilöissä. Tarttis teipata toisen puolen reiät umpeen.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

Niin mekin luultiin, kunnes käveltiin vielä haudat läpi ja kaikki kynttilämme oli sammuneet. Liian isot ilmareiät kynttilöissä. Tarttis teipata toisen puolen reiät umpeen.
Mun vanhempien haudalla on lyhty, joka on ilmastoitu niin, ettei tuuli haittaa kynttilän palamista. Kahdelle muulle haudalle vein hautakynttilän, jossa oli niin matala kynttiläosa, ettei tuuli haitannut. Lisäksi hautakivet olivat niin, että suojasivat kynttilöitä tuulelta.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
....eikä sitä voinut liikuttaa, kun polveen sattui. Käsi upposi, kyynäspää upposi, mistään ei voinut ottaa kiinni, kun lumi petti alta. Ketään ei ollut niin lähellä, että olisin voinut pyytää avuksi. Aikani siellä teutaroin ja sitten päätin unohtaa hyvät tavat ja tartuin lähimpään hautakiveen kiinni ja sen pysyvyyteen luottaen sain taisteltua itseni pystyyn. Siitä kokemuksesta jäi pitkäksi aikaa huono mieli. :frown:
No äidilleni kävi vähän vielä karmeammin hautuumaalla. Vanhana ihmisenä, eikä tasapainokaan enää ihan kohdallaan hän otti tukea hautakivestä. Kuinka ollakaan hautakivi kaatui! Onneksi mukana oli miespuolinen (eläkeläinen myöskin), joka sai nippanappa nostettua kiven pystyyn. Ja onneksi kivi ei kaatunut haudalle vaan "taaksepäin". Täällä ei ole ollenkaan lunta, mutta maa on HYVIN märkä ja pehmeää ja kuulemma tuolla hautuumaalla (Rmk) oli useita kiviä hiukan "vinksallaan".
 

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
6262
Olipas harvinaisen paska ja muutenkin tylsä jouluaatto. Onneksi joulupukin kuumastalinjasta sai edes vähän naurua. Jospa huomenna jotain hauskaa keksis.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Radiossa laulavat tiernapojat ja siitäpä juolahti mieleen tämä vanha vuonna 1998 kirjoittamani juttu:
Keskusteluaihe: Formulamiesten pikkujoulun Tiernapojat (Off topic)
Mielipiteen esittäjä: Johanna
Päiväys: 24 Oct 15:07:40

Tiernapojat

F1 -kausi päättyy Suzukassa viikon kuluttua. Ferrari kastelee ratoja niin, että lainehtii. Hermopeli on kovaa. Sisäpiirin kautta tihkuneiden tietojen pohjalta uskallan julkaista F1 -miesten pikkujoulujuhlassa esitetyn joulunäytelmän käsikirjoituksen lauluineen, vuoropuheluineen ja koreografioineen. Kappale on oululaisen perinnäistavan mukaan 1900 -luvun alussa muistiin merkitty ja F1 -köörille sovitettu. Ohjaajana on toiminut FIA./Max Mosley (Käsikirjoituksessa on avustanut Johanna)

Valitettavasti mukana laulaminen on huomattavan vaikeaa, nuotti ei ole niin mieleenjäävä kuin Albatrossin sävel.

Henkilöt:
Kuningas Herodes (Schumacher)
Murjaanien kuningas (Häkkinen)
Knihti, Herodeksen palvelija (Öörvain)
Mänkki, tähdenpyörittäjä (Ecclestone)
Taustakuoro (laulukuoroon jääneet varikkoruusut)

(Kaikki seisovat rivissä kuulijoihin päin. Murjaanien kuningas, Herodes ja Knihti eturivissä, heidän takanaan Mänkki Ecclestone (pieni mies joutuu seisomaan varpaillaan) pyörittäen tähteään Herodeksen pään yllä, laulavat kumarrellen syvään.)

(Yhdessä laulaen)
"Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle
sekä Ferrarill' että Laarenill', jokaiselle kuin talleissa on
Ja me toivotamm' ja me toivotamm' onnellista ja hyvää joulua
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy."

(Esiintyjät asettuvat neliöön siten, että Murjaanien kuningas Häkä seisoo Leuka-Herodesta vastapäätä, Herodeksen oikealla puolella Knihti Öörvain ja häntä vastapäätä Mänkki Ecclestone tähtineen)

Herodes Leuka kulkee edestakaisin heiluttaen miekkaa ilmassa. Murjaanien kuningas (Häkä) ja Knihti (Eddie) kohottavat miekkansa kärjet vastakkain portiksi, jota Herodes aina ohitse kulkiessaan lyö miekallaan.

(Herodes Leuka laulaa)
"Herodes, hän se ajoi hevoisellaan ja ratsullaan
Schumacher, hän se juhlii Ferrarillaan - ja suhteillaan"
(Varikkoruusut taustalta laulaen):
"Siihen asti, kun Häkä tuli Murijaanein maalta
Siihen asti, kun Häkä tuli Ron Denniksen tykö."

Herodes (ylväästi leuka pystyssä): "KUNINGAS HERODES OLEN MINÄ."

Murjaanien kuningas Häkä sanoo (hymyillen): "Jaa, minä tykkään, että sinä et ole mikään kuningas, vaan yksi tyranni."

Herodes Leuka (itsevarmana): "Jaa, minä tykkään, etten minä ole mikään tyranni, vaan kuningas Schumacher Kerpenistä, joka kannan minun kultaista kruunuani minun esi-isieni jälkeen. Hoo - kuinkas olet noin musta!"

Murjaanien kuningas Häkä (kulkee reippaasti miekkaa heiluttaen, kuten äsken Herodes) ja laulaa:
"Hoo, jos minä olen musta, olen minä kaikilta tunnettu
Hoo, jos minä olen musta, olen minä hyviltä kaivattu."
(Varikkoruusut taustalta laulaen):
"Se on kingi ja kuningas Murijaanein maalta
Se on herra ja kuningas Martinlaakson maalta."

Herodes Leuka (riitaa haastaen) :
"Hoo, vaikka kuinka olet yksi herra ja kuningas Murijaanein maalta, täytyy sinun lankeeman minun eteeni polvilles ja rukoileman minua!!!"

Murjaanien kuningas Häkä (itsepäisesti): "EI, VAAN ÖÖRVAINI!"

Herodes Leuka (kiivastuen): "Ei Öörvain - SINÄ ITSE - taikka sun henkesi!"

(Seisovat hetken uhkaavina toisiaan vastaan, kunnes Murjaanien kuningas vaipuu polvillensa Herodeksen eteen. Herodes laskee miekkansa Murjaanien kuninkaan olalle.)

Kaikki laulavat yhdessä (paitsi Murjaanien kuningas, joka on polvistuneena allapäin)
"Katsokaatte nyt tuota suomalaisten kuningasta kuinka sen pitää rukoileman Herodesta ja lankeemaan hänen etehensä polovillensa ja polovillensa"

(Murjaanien kuningas nousee - muut paitsi Herodes laulavat)
"Nyt te ootte nähneet tuon Murijaanein kuninkaan kuinka sen LUULTIIN rukoilevan Herodesta ja lankeevan hänen etehensä polovillensa ja polovillensa".

Mänkki Ecclestone (päättäväisenä):
"Matkustakaa vielä kerran Japsinmaalle, Suzukaan. Siellä te löydätte kullan kapaloituna lepäävän holvissa, jota Bernien enkelit vartioitsevat härkäin ja aasein kanssa"

(Kaikki laulavat Mänkin pyörittäessä tähteä edestakaisin)
"Tähdet ne kulukeepi itäiselle maalle, itäiselle maalle ja se sanomaton rikkaus se ulos loisti. Ja se kisa oli maailmalle ulos lähetetty, ulos lähetetty. Ja he riensivät uhmaamaan kultaa, pyhää savua ja mirhamia. Ja Ferraria."

Herodes Leuka Knihti Örvelölle laulaen:
"Se tee tähtein, se tee tähtein;
siis aika-ajot kun ajetaan,
ja paalupaikalle pyritään,
ja kunnian kruunua saalistetaan
muille öljyt radalle lasketaan."

Herodes Leuka (tiukkana): "Knihti, minun palvelijani!"

Knihti Örvelö (nöyränä): "Jaa, minun armollinen majesteettini!"

Herodes Leuka (pälyillen epävarmana): "Oletko nähnyt niitä McLarenin tallin viisaita miehiä?"

Knihti Örvelö: "Jaa, minä olen nähnyt ne kaksi MersuMäkkärin viisasta miestä, jotka tekevät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottavat eturivin ja ajavat omia teitään ruutulipulle."

Herodes Leuka (harmistuneena): "Sepä minua sangen suuresti sapettaa ja syvämmelleni käy, että nuo Laarenit viisaat miehet menivät kuin viekkaat varkaat toista tietä omalle varikolleen. - Mene ja satuloitse minun punainen varaorhini, sillä katso, minä lähetän sinut Suzukaan ja siellä pitää sinun kilkkaaman ja rengasvallille heittämän kaikki hopeanuoliset poikalapset taikka sen jälkeen joudut minun käsittelyyni."

Knihti Öörvain (uhmakkaasti tarttuen miekkaan) "Tuppi minun vyölläni ja miekka minun kädessäni, näillä olen kotonakin sotinut Brittejä vastaan. Ferrarilla tahdon nyt sotia noita itäisen maan viisaita miehiä vastaan ja tarkistaa vihollisen rengasvaraston." (Vetää miekan tupesta.) "Tuosta ulos, tuosta sisään, siitä mun Maikkeli pitää!" (Painaa miekan tuppeen ja poistuu rengasvarastolle.)

(Varikkoruusujen taustakuoro laulaa - Knihti on rengashallissa)
"Säännöt kirjoitti Ecclestone, Ecclestone,
niistä iloitsee koko väki varikon - tai Bridgestone.
Pannaan Ferrari voittamaan ja voittamaan,
saadaan F1 -voitto vihdoin Italiaan, Italiaan.
Bernie se kurkotti varpaillaan, varpaillaan,
koska piltti oli pienoinen, koska kiltti pieni oli pienoinen."

Knihti Öörvain tulee ja raportoi (kipeytynyttä selkäänsä pidellen)
"Minun armollinen majesteettini Schumacher! Nyt olen minä käynyt Maranellossa, sun juuttaan maalla ja Suzukan kaupungissa. Siellä olen puhkonut ja virtaan heittänyt kaikki sisäänajetut välikelin renkaat ja sitä uudemmat …(jättää sanomatta loput: "Bridgestonen varastoa minä en löytänyt…"

Herodes Leuka (kiitollisena):
"Hoo, koska olet ollut niin rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon minä palkita sinut, ei kullalla eikä hopealla, vaan tahdon antaa sinulle tämän Ferrarin pinssin. (Avaa taskunsa ja kiinnittää pinssin Knihtin rintamukseen.) "Pinssi sun rintaasi, inssi mun talliini" .

Knihti kulkee edestakaisin heiluttaen miekkaan ilmassa, kuten alussa Herodes, ja laulaa:
"Husaari olen minä radalla ja urhoollinen rattimies ja vaikka olen pakotettu sen kaikki ties - on pakko totella keisaria ja kuunnella pyhää Todtia ja kuunnella pyhää Todtia."
(Knihti poistuu taaemmaksi)

*** Lavasteiden vaihto ***

Tauon jälkeen Murjaanien kuningas Häkä (reippaasti laulaen):
"Keisari olen minä Suomen maan, suuriruhtinas,
minä pois otan orjuuden, minä pois heitän tyrannin,
siis kaikki kansamme riemuitkaat,
kun olette päässeet vaivasta."

Knihti Öörvain ja Mänkki Ecclesstone (nöyrästi anellen)
"Antakaa anteeks, että oomme tulleet teijän huoneeseenne laulamaan, ei millään viekkauvella eikä vääryyvellä, vaan teijän oman hyvän TV-lupanna jälkeen. Me oomma köyhiä autoilijapoikia ja pyytäisimmä lanttia."

Leuka Herodes (muovikassi kädessä):
"Tai minun joulukuuseeni kynttilän pätkää. Tai tyhjiä palautuspulloja.."

(copyright uudelleen muotoillulta osin)
* Johanna *
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Radiossa laulavat tiernapojat ja siitäpä juolahti mieleen tämä vanha vuonna 1998 kirjoittamani juttu:
Tiernapojat on kyllä kokonaan katsottuna aika vaikuttava kokemus. ns. epäkultturellina ihmisinä muistan edellen varsin hyvin Kuopiossa alle 10-vanhana nähdyn esityksen, jopa sen paatoksen millä itseäni hieman vanhemmat esittäjät sen esille toivat.
 
Ylös