Hyväksytkö AKT:n/Ahtaajien lakon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Matxi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Hyväksytkö lakon?

  • Kyllä hyväksyn

    Äänet: 13 19,4%
  • En hyväksy

    Äänet: 54 80,6%

  • Äänestäjiä yhteensä
    67
Mitäs se Räty sanokaan, tuo muutosturva maksais työntekijää kohti 30€/kk. Päivän lakkoavustuksilla tuo taattais reiluks 3 kuukaudeks...
Ja jos tuo muutosturva on niin tärkeä ahtaajille ja noin halpa, miksi ahtaajien jäsenmaksua ei koroteta 30,-/kk ja AKT huolehtisi siitä.
 
Mielestäni on hyvä että SAK ja EK osallistuvat nyt tähän sovitusneuvotteluun. Kyseessä kuitenkin on suuremmista kokonaisuuksista koskien muutosturvaa Suomessa, jottei se sovi yhden pienen liiton räpelletykseksi pienen työnantajaliiton kanssa.

Eikä olisi pahitteeksi vaikka palattaisiin kolmikantaan ja otettaisiin valtio mukaan. Jos työnantajapuoli suostuisi järjestemään kunnollinen muutosturva, kuten euroopassa on, soisi heille myös valtion toimesta jotain kevennystä, sillä valtiohan silloin olisi suurin voittaja tässä asiassa.
 
Kotkassa Mussalon rahtisatamassa noin 150 lakossa olevaa AKT:n ahtaajaa on sulkenut sataman sisäänkäynnin. Ahtaajaa pyrkivät estämään AKT:n ulkopuolisen työvoiman pääsyn satama-alueelle.

Kello 7.50 mennessä ahtaajien läpi oli päässyt yksi henkilöauto, jonka tuulilasi lyötiin rikki. Useampia poliisiautoja saapui nopeasti paikalle.

Paikalla oleva MTV:n uutistoimittaja Juha Muurinen kertoo, että poliisien tulo paikalle on rauhoittanut tilannetta hieman. Samalla Multilinkin terminaali on saatu vastustuksesta huolimatta auki. Myös yksi venäläinen rekka on myös päässyt satamaan AKT:n ahtaajien vastustuksesta huolimatta.

Ahtaajien lakon takia Kotkan sataman edessä odottaa noin 400 venäläistä rekkaa ja sataman lähialueilla 600 rekkaa. Kuljettajat ovat olleet parkissa jo pari viikkoa.

- Kuljettajat ovat huonossa tilanteessa. Paikalliset asukkaat ovat vieneet heille syötävää ja juotavaa, mutta tilanne ei ole hyvä. He odottavat, että pääsisivät satamaan purkamaan lastiaan ja lastaamaan rekkoja uudelleen, Muurinen raportoi.

Venäläisten pitäisi tuoda rekassa omat ahtaajat mukanaan. On varmaan melko veemäistä viettää rekassa muutamia viikkoja. Sieltähän tien varresta, kun ei liene ihan yksinkertaista lähteä esim. ostamaan ruokaa, peseytymään, yms..
 
Vittu mitä horinaa. Asia on niin, että tässä lakossa pata kattilaa soimaa. Musta kylki kummallakin. Typeryyttä, herkkähipiäisyyttä ja ahneutta molemmilla osapuolilla. Ei muuta. Suljetaan ja arkistoidaan.
 
Tai käydä kyykkykakilla siinä renkaan vieressä :frank:
 
Eikä olisi pahitteeksi vaikka palattaisiin kolmikantaan ja otettaisiin valtio mukaan. Jos työnantajapuoli suostuisi järjestemään kunnollinen muutosturva, kuten euroopassa on, soisi heille myös valtion toimesta jotain kevennystä, sillä valtiohan silloin olisi suurin voittaja tässä asiassa.

Mites tuo työttömyyskorvaus? Pitäisikö siinäkin mennä Euroopan malliin ?
 
Vittu mitä horinaa. Asia on niin, että tässä lakossa pata kattilaa soimaa. Musta kylki kummallakin. Typeryyttä, herkkähipiäisyyttä ja ahneutta molemmilla osapuolilla. Ei muuta. Suljetaan ja arkistoidaan.
Kummatkin osapuolet syvissä potereroissa. Toisen mielestä muutosturvasta on sovittu 2 vuotta sitten ja toisen ei. Ei jäi se muuta tarvitse.
 
Sattana.

Luin juuri, Turun Sanomien manuaali versiosta, että Alkosta on jo kymmeniä viinilajikkeita päässyt loppumaan, kun kontit on satamassa :eek::eek:

Ahtaajat hommiin HETI :mad_old:

:D:D
 
Mites tuo työttömyyskorvaus? Pitäisikö siinäkin mennä Euroopan malliin ?

No sitähän mä just kirjoitin. Jos työnantajan puolelta on tuo asia kunnossa, niin miksi olisi kaksi järjestelmää? Valtio säästäisi ja voisi helpottaa taas yritysten verotusta.

Kirjoitanko vielä kolmannen kerran saman asian?
 
Valtio tai kukaan muukaan ei ole kai luvannut purkaa suomalaista työttömyysturvajärjestelmää ahtaajien vaatimusten vuoksi. Kyseessä on aavistuksen ahtaajia isompi asia. Asiahan on niin, että ahtaajat hakevat tuplaturvaa verrattuna eurooppalaisiin kollegoihin.
 
No sitähän mä just kirjoitin. Jos työnantajan puolelta on tuo asia kunnossa, niin miksi olisi kaksi järjestelmää? Valtio säästäisi ja voisi helpottaa taas yritysten verotusta.

Kirjoitanko vielä kolmannen kerran saman asian?

Mitäs oot muuten mieltä tuosta työttömyysturvasta?
 
Ahtaajat olivat eilen ahtautuneet metroon. Jakoivat oheista netistäkin löytyneen kirjoitusta. Yksipuolinen kuvahan tuo toki on, mutta laitanpa silti.

Lyhyesti tiivistettynä: Mistä ahtaajien lakossa on kysymys?

Muutosturvasta, josta sovittiin työnantajan kanssa työehtosopimusneuvotteluissa 2 vuotta sitten. Nyt työnantaja kieltää yhdessä neuvotellut asiat.

Mitä muutosturvalla tarkoitetaan?

Neuvottelujen kohteena olevaan muutosturvaan kuuluu kolme elementtiä

1) Sopeuttamisneuvottelut irtisanomisen välttämiseksi
2) Jos irtisanomiseen silti päädytään, on työnantajalla 12 kk takaisinottovelvollisuus mikäli töitä ilmaantuu. Tänä aikana pyritään irtisanotulle löytämään uusi työpaikka.
3) Jos irtisanottu on 12 kk jälkeen edelleen vailla vakinaista työtä, hänellä on oikeus muutosturvarahaan. Sen suuruudesta on nyt käyty neuvotteluja.

Kysymyksessä EI siis ole mikään kultainen kädenpuristus eikä eroraha, vaan irtisanomissuojan parantaminen.

Miksi?

Työnantaja hakee monia heikennyksiä sataman työehtosopimukseen. Näitä ovat
1) jaksotyöhön siirtyminen
2) osa-aikatyön tuominen satamiin
3) vahvuuslaskennan romuttaminen ja tilapäisen työvoiman käytön lisääminen

Tilapäinen työntekijä elää jatkuvan epävarmuuden tilassa. Tilapäinen = työsuhde alkaa työvuoron alussa ja päättyy sen lopussa.

EK on törkeästi vääristellyt ahtaajien palkkatietoja ja yrittää näin usuttaa palkansaajat toisiaan vastaan. EK on myös ajamassa ahtaajien kustannuksella laajempia heikennyksiä sopimusturvaan. Tämä tulee palkansaajien yhteisvoimin torjua.

NYT TARVITAAN SOLIDARISUUTTA!

Kysymys on Sinunkin työsuhdeturvasta. Suomessa palkansaajan irtisanominen on eurooppalaisittain helppoa ja halpaa. Kaikkien suomalaisten palkansaajien etu on, että kynnys työpaikkojen siirtämiseksi halvan työvoiman maihin tehtäisiin hieman vaikeammaksi työnantajille. Vuonna 2005 metsäteollisuus julisti 7 viikon sulun, eikä kansantalouden menetyksistä puhuttu mitään! Nyt itketään 3000 ahtaajan vievän maan tuhoon. Tässä lakossa kysymys ei ole rahasta. Jos ketään ei irtisanota, ei tarvita mitään muutosturvarahaa. Asia on ratkaistavissa nopeasti ja helposti, jos vain tahtotila löytyy. Kustannusvaikutus on vain noin 20-30 euroa/työntekijä/kuukausi.
 
Mää en oikein ymmärrä...tai no ymmärrän, mutten jaksa suvaita...miksi juuri nimenomaan ahtaajien pitäisi ajaa mun ja kaikkien muiden duunareiden asiaa tässä muutosturva-asiassa. Miksi ihmeessä just nimenomaan ahtaajat? Minkäänlaista mandaattia en ole heille antanut ja kaiken kuulemani ja nyt tietämäni mukaan en kyllä sellaista mandaattia tulisi koskaan antamaankaan.

Juu...siis tämä yhteiskunnallisesti merkittävän asian hoitaminen ei saisi:
a) perustua lakon kaltaiseen pakkotoimeen
b) nakertaa kannattavuutta. Elämme taantumasta nousun herkkää aikaa
c) olla päällekkäisiä systeemeitä. Ja on eroa mikä on valtion ja mikä työnantajan tehtävä...
 
Mitäs oot muuten mieltä tuosta työttömyysturvasta?

Mielestäni se ei ole työllistymiseen kannustava lain.

Kirjoitan hyvän esimerkin kun olen koneen äärellä. En jaksa kännykällä naputtaa.

Nykyinen passivoi elämään kivalla korvauksella.
 
Mää en oikein ymmärrä...tai no ymmärrän, mutten jaksa suvaita...miksi juuri nimenomaan ahtaajien pitäisi ajaa mun ja kaikkien muiden duunareiden asiaa tässä muutosturva-asiassa. Miksi ihmeessä just nimenomaan ahtaajat? Minkäänlaista mandaattia en ole heille antanut ja kaiken kuulemani ja nyt tietämäni mukaan en kyllä sellaista mandaattia tulisi koskaan antamaankaan.

Juu...siis tämä yhteiskunnallisesti merkittävän asian hoitaminen ei saisi:
a) perustua lakon kaltaiseen pakkotoimeen
b) nakertaa kannattavuutta. Elämme taantumasta nousun herkkää aikaa
c) olla päällekkäisiä systeemeitä. Ja on eroa mikä on valtion ja mikä työnantajan tehtävä...
:eek: Aika paljon samaa mieltä!:eek:
 
Kotkan satamassa kahakka lakkolaisten yritettyä estää rikkurityöt

18.3.2010 8:12 | Päivitetty: 18.3.2010 8:36

Juhani Saarinen
Helsingin Sanomat

KOTKA. Noin sata lakossa olevaa ahtaajaa yritti estää töiden aloittamisen Kotkan Mussalon satamassa torstaiaamuna. Tilanne kärjistyi kahakaksi, jota rauhoittamaan piti kutsua kaksi poliisipartiota.

Poliisit siirsivät lakkolaisia syrjään, jotta satamaan kutsutut työntekijät pääsivät terminaalialueelle.

Satamaoperaattori Multi-Link avasi terminaalinsa Mussalossa torstaina osin työntekijäliittoon kuulumattoman työvoiman avulla. Ahtaajat kerääntyivät satamaan osoittamaan mieltään avaamista vastaan.

Portilla oli lyhyt käsirysy kello 8 jälkeen, kun lakkolaiset yrittävät päästä portin sisäpuolelle. Poliisi kuitenkin keskeytti yrityksen.

Yhden työntekijän auton tuulilasi meni rikki, kun ajaja yritti työntyä väkisin lakkolaisten väkijoukon läpi.

Kello 8.30 aikaan tilanne oli jo rauhoittunut.

Terminaalissa työskentelee torstaina noin 20 ihmistä. Mukana on esimiehiä, terminaalissa koulutettavia työtekijöitä ja muutama Facebookin kautta värvätty ahtaaja.

Terminaalissa puretaan sinne lakon aikana kertynyttä noin 1 000 kontin sumaa.

http://www.hs.fi/politiikka/artikke...ten+yritettyä+estää+rikkurityöt/1135254777710

Työt alkoivat rähisten Kotkan Mussalon satamassa

Satamaoperaattori Multi-Link aloitti työt torstaina aamulla Kotkan Mussalon satamassa. Tunnelma kiristyi äärimmilleen lakkolaisten yrittäessä estää työt, eikä ilkivallaltakaan vältytty. Kymmenen rekkaa pääsi lopulta kulkemaan satama-alueelle. Tähän asti Kotkassa ei ole tehty lakonalaisia töitä.

Ennen aamukahdeksaa tunnelma oli Mussalossa erittäin kireä. AKT:n lakkolaiset vahingoittivat muun muassa yhden henkilöauton tuulilasia ja naarmuttivat kylkeä, kun auto yritti väkisin sisään Multi-Link Terminalsin portista. Kahdeksan jälkeen noin kymmenen rekka pääsi lopulta kulkemaan portista. Poliisi oli paikalla valvomassa järjestystä ja sananvaihto oli puolin ja toisin kiivasta.

Ahtaajat tukkivat sataman portteja ja yrittivät estää rekkojen pääsyn satama-alueelle. Lakkolaisia on satamassa mieltä osoittamassa noin 100. Poliisi on selvittämässä tilannetta. Kotkan satama on pyytänyt paikalle myös lisää sataman turvallisuushenkilökuntaa.

Multi-Link Terminals aikoo lastata kontteja venäläisrekkoihin satama-alueella. Venäläisrekat ovat odottaneet lastia sataman portilla kaksi viikkoa.

Toimitusjohtaja Dirk van Assendelft kertoo, että Multi-Linkillä paikalla on kymmenkunta työntekijää. Esimiesten lisäksi töissä on muutamia entisiä ahtaajia, joita on koulutettu Kotkassa keskiviikkona.

- 100-200 konttia menee tänään ulos. Riippuu siitä, miten asiakkaat ovat saaneet tiedon, että nyt voi konttia hakea, van Assendelft epäilee.

AKT keräsi mielenosoitusta kokoon tekstiviesteillä ja nettiviesteillä. Viestien mukaan tarkoitus on järjestää "tervetulotilaisuus rikkureille". Multilink on koonnut liittoon kuulumatonta työvoimaa käyttämällä avukseen nettiyhteisö Facebookia.

- Toivottavasti ei ole minkäänlaista kähinää ja kaikilla pysyy järki päässä, van Assendelft sanoo.

Satamaan pääsi lopulta autollaan myös Container Finance -yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kimmo Nordström, joka tuli lumitöihin.

- Työt on tarkoitus saada käyntiin. Tavarat ovat seisseet satamassa jo pari viikkoa. Kun lakko joskus loppuu, on paine tavaravirtojen suhteen niin kova, että se pitää saada nyt liikkeelle, Nordström sanoo.

- Tämä näyttää surulliselta. Lakkolaiset eivät ymmärrä missä kulkevat lain rajat ja järjen rajat, Nordström jyrähtää.

Lakkoilevat ahtaajat eivät torstaiaamuna halunneet kommentoida tilannetta tiedotusvälineille.

YLE Kymenlaakso

http://www.yle.fi/alueet/kymenlaaks...histen_kotkan_mussalon_satamassa_1538800.html

Huhhuh. Överiksi menee.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan odotettua tuo lakkoilevien ahtaajien käyttäytyminen on. Ainoa hämmästyttävä seikka on se, ettei poliisi ollut jo aamulla paikalla, vaan tuli vasta kun täysin odotetut rähinät olivat alkaneet.
 
Ylös