kouvotsvoni
Banjottu
Eikös vanha väestö kuluta ihan hyvin terveydenhuollon resursseja ainakin?
Terveydenhuoltoa kyllä, mutta eivät hyödykkkeitä samoissa määrin kuin nuoret.Eikös vanha väestö kuluta ihan hyvin terveydenhuollon resursseja ainakin?
Ihan turhaa siis viinarajoituksia. Tupakan hinta myös alas. Voita ja suolaa lisää. Ei tule eläköitymisongelmia.Se on kauheeta kun ihminen lakkaa kerskakuluttamasta. Soisi samoin tein kuolla pois moinen turhailija.
Pitää järjestää esimerkiksi jossakin saaressa eläkeläisleirejä, joissa on tarjolla helvetisti viinaa, huumeita ym ja lisäksi ampuma-aseita, puukkoja, kirveitä jne.Ihan turhaa siis viinarajoituksia. Tupakan hinta myös alas. Voita ja suolaa lisää. Ei tule eläköitymisongelmia.
Eikös vanha väestö kuluta ihan hyvin terveydenhuollon resursseja ainakin?
Mutta yksityisiä terveyspalveluja kuluttavat ja varmasti tulevaisuudessa vielä paljon enemmän. Siinä on kasvava bisnes.Terveydenhuoltoa kyllä, mutta eivät hyödykkkeitä samoissa määrin kuin nuoret.
Suomi on tavallaan hyvässä asemassa, koska edes osa eläkevaroista on rahastoitu, toisaalta tänä vuonna taisi tulla jo tilanne, jossa eläkkeitä maksetaan enemmän kuin eläkemaksuja tilitetään eläkevakuutusyhtiöille.Muistin varassa mennään, mutta maikkarin uutisista viikolta. Suomessa on nyt n. 50 työikäistä per 100 asukasta, tulevaisuudessa suhde on 80 / 100.
Mitä enemmän mietin noita "rakenneuudistuksia", sitä vähemmän ne lämmittää. Eihän tässä taas aidosti mitään tehty, viilailtiin vähän nykysiä malleja. Tuo 400€ suojaosakin työttömille on vaan nykysen systeemin peitonjatkamista - ei todellinen muutos eri työmuotojen (työllisyys, yrittäjyys, työttömyys, eri hoitovapaat, jne.) yhdistämiseen - mitä kaivattaisiin.Jos huomioidaan julkisen talouden jatkuva syömävelka, kasvavat eläkevastuut, lisääntyvät terveydenhuoltokulut jne. niin vois tiivistää tilanteen olevan aika paskamainen.
Nämä hallituksen "leikkaukset" ovat kyllä uskomattomia. Tuo koko lista on veronkorotuksia, eikä menojen vähentämistä.Valtiovarainministeriön ehdotukset leikkauskohteiksi:
• Energiaintensiivisen teollisuuden tukikokonaisuus (veroleikkuri ja sähköverokanta II): Palautetaan kokonaistuki vuoden 2011 tasolle. Poistetaan alempi sähköverokanta kaivosteollisuudelta.
• Turpeen alempi verokanta: Ei uusia veronkorotuksia, arvioidaan kokonaistilanne kehysriihen yhteydessä 3/2014.
• Dieselpolttoaineen normia alempi verokanta: Alennetaan verotukea 10 % eli 3 senttiä/litra.
• Maatalouden energiaveronpalautus: Poistetaan vuonna 2015, ei maksatuksia vuonna 2016.
• Työmatkavähennys: Pienennetään 10 % vuonna 2015, alennetaan asteittain kunnes tuki puolittunut nykytasosta.
• Taksien autoverohuojennus: Poistetaan verotuki vuonna 2015. Edellyttää siirtymäjärjestelyjä.
• Muuttotavarana tuotujen autojen veroton maahantuonti: Poistetaan verotuki vuonna 2015. Edellyttää siirtymäjärjestelyjä.
On kyllä hienoa peliä, että veronpalautukset katsotaan tuloksi ja auto olisi myytävä, kun muuten ei ole tarpeeksi pohjalla:thumbfh:Kansan uutiset sanoi:Vihonviimeinen tuki voi olla 50 tai 400 euroa
Toimeentulotuen soveltamisessa on kunnissa valtavat erot.
Toimeentulotuen asiakkaan ei kannata haaveilla arkisesta yhdenvertaisuudesta. Kunta voi tukea lapsen harrastusta 50 tai 400 eurolla. Silmälasien kehysten uusimisessa tuki voi olla 70 tai 100 euroa ja lastenrattaiden hankinnassa 50 tai 120 eurolla.
Sosiaali- ja terveysalan uusi ammattilehti Noste selvitti maanantaina ilmestyneessä numerossaan 29 kunnan toimeentulotuen sovellusohjeet.
Lehden selvityksen mukaan viime vuonna toimeentulotukea myönnettiin manner-Suomen kunnista eniten Lieksassa, 279 euroa asukasta kohden. Pienimmät toimeentulotukimenot olivat Simossa, 14 euroa asukasta kohden.
Kuntien välillä on eroja myös siinä, mitkä tulot ja varat vaikuttavat toimeentulotukeen. Maskun, Mynämäen ja Nousiaisen muodostaman perusturvakuntayhtymä Akselin toimeentulotukiohjeissa sanotaan, että satunnaisia, enintään 50 euron tuloja tai rahalahjoja ei oteta huomioon tukea myönnettäessä. Joensuussa raja on 120 euroa kuussa.
Auto myytävä tai sitten ei
Joissakin kunnissa veronpalautuksia ei oteta pitkäaikaisasiakkailla täysimääräisesti huomioon. Toisissa ne leikkaavat toimeentulotukea täysimääräisesti. Joissain kunnissa auto on realisoitava, toisissa sen saa pitää.
Viime vuonna kunnat myönsivät toimeentulotukea yhteensä 703 miljoonaa euroa. Tukea saaneita kotitalouksia oli arviolta 240 200.
Tätä se tasapäistäminen tekee, aivan kuten "kaikki pelaa" urheilussa. Ne joilla olisi luontaista taipumusta, eivät pääse sitä kehittämään tasapuolisuuden nimissä.Following a political decision made in 1985, there is only one math pro- gram in the compulsory phase of education, in the first nine school years (age 7 to 15). We consider this quite natural in the primary level: everybody has to acquire the basic arithmetic skills. But the present situation means that almost all formal algebra and geometry has disappeared from the curriculum as too difficult for a major part of the student population. A consequence of this is that upper high school math has to start almost from scratch, and there is really a long way to go if one hopes to reach a level sufficient to university studies in any subject involving mathematics. One indicator of the low level from which the part of student population to which mathematics is or would be important is the consistently low results obtained by Finland in high school level international competitions like the International Mathematical Olympiad.
Read more: http://www.businessinsider.com/why-finland-fell-in-the-pisa-rankings-2013-12#ixzz2mQyjkdnc
Keskustelin tuossa kuukausi sitten kiinalaisen, 2. opiskeluvuottaan Saksassa aloittavan tyypin kanssa. Hän puhui saksaa varsin hyvin, vaikka oli opiskellut sitä vain about 3 vuotta ennen Saksaan tuloa. Itsehän olen lukenut saksaa n. 7 vuotta, mutta ei se meikäläisen saksantaito ole lähelläkään tämän kiinalaisen tyypin saksantaitoa. Tämä tyyppi sanoi, että opiskelu Kiinassa on vain niin paljon rankempaa."Some teachers think that our life in Finland is so easy, our pupils have forgotten how to work," Lundell says. "You won't learn mathematics if you don't work enough."
Read more: http://www.businessinsider.com/why-finland-fell-in-the-pisa-rankings-2013-12#ixzz2mQys1b6b
Nyt voidaan vielä vedota siihen, että Euroopan parhaita ollaan kuitenkin. Ja ennen kaikkea, parempia kuin ruotsalaiset!Suomi, ja muutkin Pohjoismaat, menivät alaspäin PISA-tutkimuksessa.
Onko hyvinvointivaltiossa jo liikaa hyvinvointia, eikä koulu enää maistu?
Länsi-Euroopassa kasvaa pullamössösukupolvi ja Aasia menee ohi.
Eikä tarvitse syytellä, kun voidaan aina verrata johonkin, jolla menee huonommin. Ehkä ensi vuonna ähätellään Zimbabwelle.Nyt voidaan vielä vedota siihen, että Euroopan parhaita ollaan kuitenkin. Ja ennen kaikkea, parempia kuin ruotsalaiset!
Varmaan pitää Suomen pudota muiden Pohjoismaiden alapuolelle ennen kuin mitään oikeasti asioihin vaikuttavaa saadaan aikaiseksi. Siihen asti syytellään muita tahoja kuin kukin itseään. Opettajia, oppilaita, oppilaiden vanhempia, yhteiskuntaa, jne.
Kaveri on Taiwanissa opiskelemassa kiinaa ja kertoo vähän samanlaisia juttuja. Siellä opiskelu on todellakin kokopäivätyötä, ja esim. läksyjen määrä aivan huikea Suomeen verrattuna. Suomessa on vaatimustaso ihan yliopistossakin sen verran matala ettei koululla tarvitse kuin käydä kääntymässä.Keskustelin tuossa kuukausi sitten kiinalaisen, 2. opiskeluvuottaan Saksassa aloittavan tyypin kanssa. Hän puhui saksaa varsin hyvin, vaikka oli opiskellut sitä vain about 3 vuotta ennen Saksaan tuloa. Itsehän olen lukenut saksaa n. 7 vuotta, mutta ei se meikäläisen saksantaito ole lähelläkään tämän kiinalaisen tyypin saksantaitoa. Tämä tyyppi sanoi, että opiskelu Kiinassa on vain niin paljon rankempaa.
Länsi-Euroopassa kasvaa pullamössösukupolvi ja Aasia menee ohi.
Ketäpä huvittaa lukea, kun kokeista pääsee läpi käytännössä arvaamalla. Näin ainakin peruskoulussa.Onko hyvinvointivaltiossa jo liikaa hyvinvointia, eikä koulu enää maistu?