jjv
Well-known member
- Liittynyt
- 4.5.2005
- Viestit
- 26943
... lähinnä muistelin että viime viikon artikkelista en saanut juuri kiinni.
Joo, se oli vähän kuin Soinin puhe ilman hauskoja vertauskuvia.
... lähinnä muistelin että viime viikon artikkelista en saanut juuri kiinni.
Olipa ohjelman luotettavuudesta mitä mieltä tahansa niin tämä eilisen MOTin käsikirjoitus ja erityisesti sen haastattelut kannattaa lukea.
Tätä toikkia lukiessa tulee mieleen se, että mitä enemmän tietoa, sitä kauemmas varmuus katoaa. Siis tätä varman tiedon määrää. On mennyt opetuslapsille hyvin oppi perille näemmä.
Raimo Sailas:
”No, ehkä paradoksaalisesti monen mielestä olen sitä mieltä, että meillä on nyt ehkä liiaksi jätetty huomiotta sen, että valtion perustehtävä on huolehtia oikeuslaitoksesta, poliisista, puolustuksesta, sisäisestä turvallisuudesta tai järjestyksestä.”
(A-studio 27.2.2012)
Ei tuossa ollu oikein mitään uutta. Samaa on puhuttu tässäkin otsikossa vuosia.
Paitsi yks Sailaksen kommentti pisti silmään, jossa ei jauha hyvinvointivaltion pelastamisvalheitaan vaan näyttää oikeat karvansa.
Eli ääriliberaali yövartijavaltion kannattaja.
Sailas on niitä harvoja, jotka eivät sotkeudu utopioihin ja kummallisiin teorioihin. Maalaisjärki puhuu myös isommissa asioissa. Pidemmän päälle ei toimi, että kulutetaan enemmän kuin tienataan. Tämä tosiasia on monelle täysin kestämätöntä hyväksyä.
Sailas on niitä harvoja, jotka eivät sotkeudu utopioihin ja kummallisiin teorioihin. Maalaisjärki puhuu myös isommissa asioissa. Pidemmän päälle ei toimi, että kulutetaan enemmän kuin tienataan. Tämä tosiasia on monelle täysin kestämätöntä hyväksyä.
Ihan toiston vuoksi: valtiovelka on uusi ja erittäin vahva demokratian jälkeinen hallitusmuoto, jota käytetään tulonsiirtoihin köyhiltä rikkaille. Tämän näkemättömyys vaatii jo sysimustia ideologisia silmälappuja.
Tulonsiirroissa nettovoittajia ovat köyhät. Toki rahaa siirtyy yhteiskunnassa myös köyhiltä rikkaille, mutta tällöin kyseessä ovat lähinnä markkinatalouden rahavirrat, eivät tulonsiirrot. Näiden välillä on käsitteellinen ero.Ihan toiston vuoksi: valtiovelka on uusi ja erittäin vahva demokratian jälkeinen hallitusmuoto, jota käytetään tulonsiirtoihin köyhiltä rikkaille. Tämän näkemättömyys vaatii jo sysimustia ideologisia silmälappuja.
Tulonsiirroissa nettovoittajia ovat köyhät. Toki rahaa siirtyy yhteiskunnassa myös köyhiltä rikkaille, mutta tällöin kyseessä ovat lähinnä markkinatalouden rahavirrat, eivät tulonsiirrot. Näiden välillä on käsitteellinen ero.
Tulotasosta riippumatta ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on 'ahneita' eli hyödyntävät maksimaalisesti eri tuet yms. vaikkei niitä tarvitsisikaan. Toisilla siihen on vain paremmat edellytykset kuin toisilla. Siksi pitäisikin olla paljon tarkempi, että miksi ja minne erilaisia tukia ja vastaavia maksetaan. Yksilön moraalin varaan laskeminen on turhaa - kaikki otetaan, mikä on mahdollista.
Nuo syytökset kumpuavat ihan omasta mielikuvituksestasi. Minä sanoin, että jos terveelle ja työkykyiselle ihmiselle tarjotaan työtä, johon hän kykenee.. niin silloin se pitäisi ottaa vastaan tai vaihtoehtona on työttömyyskorvauksen menetys.
Järkeviä ja perusteltuja syitä tarjotusta työstä kieltäytymiselle ei vaan voi olla?
http://blogit.ts.fi/nakokulma-uutisiin/2012/03/28/viikon-tyosta-paivan-palkka/
MIKSI järjestelmä on luotu tuollaiseksi ja onko moista pöljyyttä muualla maailmassa?
Rahan imuroimisen taidosta
Anu Kantola
Jokaisella poliittisella järjestelmällä on oma sanastonsa. 1980-luvulta lähtien iskusanoja ovat olleet rakennemuutos, tietoyhteiskunta, informaatioyhteiskunta, innovaatiot, osaaminen ja luova talous.
Mitä väliä näillä sanoilla on ja mitä niillä tehdään?
Antiikin filosofit keksivät, että sanoilla voi tehdä paljonkin: taitava puhuja vakuuttaa niillä kuulijansa ja saa tahtonsa läpi. Kun Platon piti retoriikkaa vain tiettyjen tavoitteiden ajamisen keinona, Aristoteles väitti, että retoriikka on laajempi taito, jota puhuja voi käyttää.
Tällä taidolla on nykyisin paljonkin käyttöä yhteiskunnassa. Kun luokkaperustaiset ideologiat ovat hämärtyneet, poliittiset liikkeet, puolueet, etujärjestöt, think tankit ja politiikan konsultit täyttävät uusia käyttökelpoisia sanoja omien tavoitteiden ajamiseen. Hyvin harkituilla sanoilla voi hankkia asemia, rakentaa järjestelmiä ja yksinkertaisesti imuroida julkista rahaa.
Viime vuosikymmeninä erityisesti yritykset ja talouselämä ovat olleet ehdottomasti taitavimpia retoriikan taidossa. 1990-luvun lama oli taitekohta, jossa elinkeinoelämä iski uusilla sanoilla. Laman syövereissä taloudelliset tutkimuslaitokset ja yritykset loivat yhteistyössä arvion Suomen kilpailukyvystä ja lanseerasivat ohjelman, jonka mukaan Suomen tuli satsata julkista tukea yrityselämän uudistumiseen. 1990-luvulta lähtien yrityksiin kanavoitiin julkisia varoja satoja miljoonia joko suorana tukena valtiolta tai Sitran ja Tekesin kautta. Yritykset onnistuivat vakuuttamaan päättäjät siitä, että yrityselämään annettu julkinen raha on satsaus parempaan.
Yritykset julistautuivat strategisen huippuosaamisen yksiköiksi, jotka yllättäen kattoivat kaikki Suomen suurimmat toimialat ja imuroivat valtiolta tulevan julkisen tuen. Suomi ponnahti maailman huipulle yritystukien määrässä: bruttokansantuotteesta 3,5 prosenttia meni yritysten tuotekehitykseen. Summa ei ole mitenkään mitätön. Yritykset saivat julkista tukea yhden euron aina kun terveydenhuoltoon pistettiin kaksi euroa. Satsaukset ovat olleet miljardeja.
Mitä sen jälkeen tapahtui? Tuen tehokkuudesta on puhuttu hyvin vähän eikä sitä ole arvioitu.
Viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että tukipolitiikka on epäonnistunut pahan kerran. Jos kuuntelee itse yritysjohtajia, Suomi on pudonnut kelkasta, tuotantorakenne on vanhentunut, emmekä pysty valmistamaan tuotteita jotka menisivät kaupaksi.
Mitä miljardeillemme tapahtui? Katosivatko veronmaksajien rahat yritysten rakentamien hallintohimmeleiden syövereihin? Monet taloustieteilijät sanovat, että yritysten julkinen tukeminen on turhaa eikä tuota markkinakelpoisia tuotteita.
Tänä keväänä kannattaa olla kuulolla, kun talouskriisissä mietitään minne rahat pistetään. Innovaatiot, rakennemuutos ja luova talous ovat jälleen politiikan ja talouden päättäjien huulilla samalla kun he moittivat hyvinvointipalveluja ja julkista sektoria tehottomuudesta ja innovatiivisuuden puutteesta. Ei kannata hämääntyä – se on retoriikkaa, joka kuuluu tärkeänä osana rahan imuroimisen taitoon.
Eiköhän tuon tukipolitiikan epäonnistumisen ole myöntäneet melko monet. Mutta silti sen perään aina huudetaan - viimeisenä case STX.
Maailman suurin rahastoyhtiö Blackrock arvioi Suomen valtion olevan maailman viidenneksi parhaalla tolalla, kun mittarina käytetään velanmaksukykyä. Yhtiö listaa tuoreessa raportissaan Suomen edelle ainoastaan Norjan, Singaporen, Sveitsin ja Ruotsin.
Esimerkiksi Euroopan veturimaa Saksa on valtioiden luottoriskiä arvioivassa raportissa vasta yhdeksännellä sijalla ja Yhdysvallat sijalla 15.
Syyskuun lopulla Suomen sijoitus oli yhden sijan alempi.
Blackrockin valtioriskiraportti arvioi valtioiden taloudellista tilannetta noin 30 eri mittarilla ja riippumattomien asiantuntijoiden arvioiden perusteella. Mittaristossa arvioidaan valtiontalouden liikkumavaraa, velanmaksuhalua, talouden ulkoista tasapainoa ja rahoitusjärjestelmän tilaa.
Blackrock hallinnoi yhteensä 3 673 miljardin dollarin eli noin 2 800 miljardin euron arvoisia sijoituksia.
Blackockin arvio tuskin ketään yllätti. Se kyllä herättää kovasti kysymyksiä jos kärkisijoille päästään ikääntyvällä väestöllä, nopeasti kasvavalla velalla ja merkittävän kokoisella kestävyysvajeella.
Tuntuu kieltämättä hullunkuriselta, että tässä kohtaa eräät tahot kuuntelevat herkällä korvalla näitä suuria amerikkalaisia instituutioita joita BlackRock ja Standard & Poor's puhtaimmillaan edustavat. Yleensähän pidetään kaikkia amerikasta tulevaa saatanasta mutta jos ne kehuu meidän perseellään olevaa taloutta niin me kehrätään kuin kissa![]()