Erilainen näkökulma
Asiat eivät useinkaan näytä sellaisilta, minkälaisia ne todellisuudessa ovat. Ne näyttäytyvät katsojalle sellaisina, millä silmällä niitä kukin katselee. Kuten se, että julkinen sektori velkaantuu. Joidenkin mielestä velkaantuminen johtuu siitä, etteivät valtion ja kuntien keräämät verotulot riitä peittämään kustannuksia. Kun itse katselen asiaa, minun mielestäni velkaantuminen johtuu siitä, että menot ylittävät tulot.
Toiset sanovat, ettei velkaantuminen ole ongelma. Minun mielestäni se on. Valtion velan korot ovat vuosittain hieman alle neljä miljardia euroa. Sen verran valtio kerää joka vuosi veronmaksajilta ja lähettää rahat ulkomaille. Korkorahoilla ei siis hoideta Suomen, vaan jonkun muun maan hyvinvointia. Jotta summa asettautuisi raameihin, ilman velanhoidon kustannuksia kaikki Suomen eläkeläiset voitaisiin vapauttaa veronmaksusta. Tai jokaiselle suomalaiselle palkansaajalle voitaisiin tarjota verovapaus tuloveroista joka viides vuosi.
Hallituspuolueet, demarit etunenässä ilmoittivat, ettei julkisen sektorin menoja voida karsia niin paljon, että edes velkaantumisen kasvu pysähtyisi. Minun mielestäni karsimisvaraa löytyy helposti enemmänkin. Sen sijaan, että jokainen uusi ministeri käyttää aikaansa keksimällä uusia maksuja kansalaisille, he voisivat käyttää älynsä ja tarmonsa perkaamalla vastuualueidensa budjetteihin vuosien varrella kerääntyneitä turhia menoja.
Jotta työ helpottuisi, annan neuvon. Jokainen ministeri voisi pyytää kansliapäällikköään esittelemän budjettinsa seuraavalla jaolla:
1) Todellisten, välttämättömien peruspalvelujen tuottaminen.
2) Mukavien, muttei välttämättömien palvelujen tuottaminen.
3) Kivojen palvelujen tuottaminen erikoisryhmille, jotka tulisivat toimeen ilmankin.
4) Tarpeettomien palvelujen tuottaminen, joita tuotetaan vain siksi, että niiden tuottamista varten on olemassa joku organisaatio.
5) Suorat tulosiirrot aktiiviväestöltä passiiviväestölle.
6) Tarpeettomien harrasteiden tukeminen aktiiviväestöltä kerätyillä rahoilla.
Kun tuo jako on ministerin pöydällä, niin muuta ei tarvita kuin punakynä. Jos sellaisia, niin kuin ulkopuolisesta tuntuu, ei ole valtionhallinnossa, lupaan kustantaa punakynän jokaiselle ministerille.
Jos ministerit vielä pitäisivät mielessä, että hyvinvointivaltion tarkoituksena ei ole tarjota kaikille kaikkea, vaan tarjota perusturva niille, jotka eivät omin voimin kykene asioistaan huolehtimaan, silloin valtion velka lähtisi jo huomenna laskuun.
Jos paisutamme hyvinvointivaltion käsitettä kattamaan kaiken kaikille, se tappaa hyvinvointivaltion nopeammin kuin rosvokapitalismi. Sellaistakin ajatusta kannattaisi harkita, että jos puhutaan minimipalkasta, pitäisi uskaltaa puhua myös maksimietuisuuksista. Ja määritellä niiden suhde niin, että minimipalkalla töitä tekevän elintaso on aina maksiminetuisuuksia nauttivaa korkeampi. Muuten ei nuoriso ymmärrä, miksi töihin pitäisi mennä.