Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Väitös: Suuret tuloerot kasvun este


Tuloerojen kasvu uhkaa talouskasvua
rikkaissa maissa, kertoo Helsingin
yliopiston tutkijan Tuomas Malisen
väitöskirjatutkimus.

Tulojen keskittyminen rikkaammalle
väestönosalle vähentää kulutusta ja syö
sitä kautta kasvun eväitä
.

Suuret tuloerot voivat johtaa myös
henkisen pääoman kutistumiseen, kun
köyhimmillä ei ole varaa kouluttautua
.

Malinen on vertaillut väitöskirjassaan
kymmeniä maita. Hänen mukaansa
tuloeroja tarvitaan, mutta jossain
vaiheessa niistä alkaa olla enemmän
haittaa kuin hyötyä.
Semmosta väittelyä se.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Semmosta väittelyä se.
Hänen mukaansa
tuloeroja tarvitaan, mutta jossain
vaiheessa niistä alkaa olla enemmän
haittaa kuin hyötyä.
Tuo kohta on aika helppo intuitiivisestikin tajuta. Tuloeroja edelleenkin tärkeämpi asia on köyhyyden torjuminen. Tuloerot eivät itsessään välttämättä aiheuta ongelmia, mutta köyhyys ja syrjäytyminen kylläkin.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Semmosta väittelyä se.
Linkki lähteeseen on aina yliarvostettu. Joka tapauksessa tutkija sanoo Hesarin paperiversiossa näin:
Mutta missä on se piste, jossa tuloerot alkavat jarruttaa talouskasvua? Pitääkö Suomessa olla jo huolissaan?

"Optimipiste on eri maissa ja eri aikoina eri tasolla", Malinen vastaa. "Suomessa ei ole vielä hätää, mutta merkit ovat jo nähtävillä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26886
Mutta missä on se piste, jossa tuloerot alkavat jarruttaa talouskasvua? Pitääkö Suomessa olla jo huolissaan?

"Optimipiste on eri maissa ja eri aikoina eri tasolla", Malinen vastaa. "Suomessa ei ole vielä hätää, mutta merkit ovat jo nähtävillä.
Huolestuttavana kehityksenä tämä Malinen piti valmisteverojen nousemista.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Aurinkopaneelituotannossa sama juttu. Yli puolet maailman aurinkopaneeleista valmistetaan Kiinassa. Neljä viidestä suurimmasta alan yrityksestä on kiinalaisia. Kolme amerikkalaista aurinkopaneelivalmistajaa on mennyt konkurssiin kiinalaiskilpailijoiden paineessa:

Koko juttu:
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/maailma+tayttyy+kiinalaisista
Suomen kilpailukykyä aurinkopaneeleiden tuotannossa kuvastaa erinomaisesti se, että suomalainen aurinkoenergiayritys avasi tuotantolaitoksen Afrikassa.
Mikseivät perustaneet tuotantolaitostaan Suomeen, jos Suomen kilpailukyky on maailman kärkikastia?


Suomalainen aurinkoenergiatuotteiden kehittäjä ja valmistaja OPAM Solar on avannut tuotantolaitoksen Ghanassa Afrikassa. Tehtaalla tehdään muun muassa aurinkopaneeleita, latausohjaimia ja asennustelineitä. Paikallinen ghanalainen partneriyritys pyörittää käytännön toimintaa, ja OPAM Solar keskittyy teknologiaan ja tuotekehitykseen.
http://www.aurinkoenergiaa.fi/Etusivu/171/suomalainen-aurinkopaneelitehdas-afrikkaan

Suomen kilpailukyky nousi maailman kärkikastiin
7.9.2011 9:12
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomen+kilpailukyky+nousi+maailman+kärkikastiin/1135269162923
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Nuo kilpailukykymittaukset ovat melko joutavaa luettavaa. Niiden perusteella luulisi, että suomeen olisi tullut satojatuhansia työpaikkoja teollisuuteen vaikka viimeisen 15 vuoden aikana. Todellisuus on vähän toista....
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Nokian markkinaosuus Kiinan matkapuhelinmarkkinoilla laski 43,7 prosentista 18 prosenttiin puolessa vuodessa. Saa nähdä, kääntävätkö Nokian Windows-puhelimet tämän trendin.

MATKAPUHELIMET Talouselämä, 3.1.2012, 19:20
Nokian Kiinan markkinaosuus romahti
Lipsuuko Nokian ote nyt maailman suurimmalla markkinalla? Tältä näyttää ainakin Analysis International -tutkimusyhtiön uusien lukujen mukaan.

Nokia toimitti 15,96 miljoonaa matkapuhelinta Kiinan markkinoille vuoden 2011 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana.

Nokia oli Kiinan markkinoiden ykkönen tällä aikavälillä, sillä samaan aikaan Samsung toimitti 13,45 miljoonaa puhelinta.

Nokian markkinaosuus Kiinassa on kuitenkin laskenut dramaattisesti viime vuoden aikana.

Menafn-sivuston mukaan Nokian osuudet viime vuonna olivat 43,7 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä, 30,4 prosenttia toisella neljänneksellä ja kolmannella neljänneksellä markkinaosuus oli tipahtanut 18 prosenttiin.

Applen iPhonet ja Googlen Androidia käyttävät älypuhelimet ovat viime vuosina syöneet Nokian markkinaosuuksia maailmanlaajuisesti. Symbianin markkinaosuus on romahtanut vuoden 2010 kolmannen neljänneksen 36,3 prosentista 16,9 prosenttiin vuodessa. Android on kasvattanut markkinaosuuttaan samassa ajassa 25,3 prosentista 52,5 prosenttiin.

Nokia on kuitenkin tunnettu ja luotettu brändi Kiinassa, joten uudet Windows-puhelimet saattavat kääntää Nokian markkinaosuuden kasvuun.
http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/nokian+kiinan+markkinaosuus+romahti/a749908
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Toiset maat ne vain tilastokikkailee talouttaan kuntoon.

Suomen asema euromaiden parhaiden talouksien joukossa perustuu eurooppalaisittain poikkeukselliseen tapaan käsittää se, mitä kaikkea lasketaan julkiseen talouteen.

...

Osiin jaettuna valtiontalous tuotti viime vuonna 9,4 miljardin euron alijäämän (5,2 % bkt:sta), kunnat 0,5 miljardin alijäämän (0,3 % bkt:sta) ja eläkerahastot 5,4 miljardin euron ylijäämän (3 % bkt:sta).

Ilman eläkerahastojen ylijäämää Suomen julkisyhteisöt kuluttivat toissa vuonna 9,9 miljardia euroa enemmän kuin tienasivat. Se on 5,5 prosenttia bruttokansantuotteesta...
Onneksi ei koske Suomea ....eiku!
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Nuo kilpailukykymittaukset ovat melko joutavaa luettavaa. Niiden perusteella luulisi, että suomeen olisi tullut satojatuhansia työpaikkoja teollisuuteen vaikka viimeisen 15 vuoden aikana. Todellisuus on vähän toista....
Koko kilpailukyky on käsitteenä hämärä ja sillä on helppo perustella vastakkaisiakin intressejä. Mitä kilpailukyvystä voi sanoa? Sen, että se on suljetussa systeemissä vakio: toisen kilpailukyky on toiselta pois. Ei paljoa muuta. Ja kun nämä suljetut systeemit eivät todellisuudessa ole lainkaan suljettuja saadaan esimerkkinä tällaisia uutisia, joista nähdään selvästi miten yhden yksikön kilpailukyky yhdessä systeemissä huonontaa sen isomman isomman systeemin kilpailukykyä, jossa pienempi vaikuttaa.

Mitä tästä opimme? Sen, että kilpailukyky on yks pirun keppihevonen, jolla voidaan perustella liki mikä tahansa toimi ja sen vastatoimi.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Koko kilpailukyky on käsitteenä hämärä ja sillä on helppo perustella vastakkaisiakin intressejä.
Archie taisi tarkoittaa enemmänkin Suomen kilpailukykyä maailmalla.

Se ei minusta ole käsitteenä mitenkään hämärä.

Sillä tarkoitetaan Suomen tuotteiden menekkiä maailmalla. Ja se on helppo todeta pelkillä laskelmilla.

Suomi voi säilyttää nykyisenkaltaisen (en enää edes sano, että nykyisen) elintasonsa vain jos Suomesta löytyy riittävästi vientituotteita. Muussa tapauksessa edessä on todella synkkä elintason lasku.

Nyt noiden vientituotteiden määrä on laskenut kuin lehmän häntä. Yritykset siirtävät jatkuvasti tuotantoaan pois Suomesta.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kauppatase jäi 2011 n. 3 miljardia alijäämäiseksi. Ensimmäinen kerta 20 vuoteen.

Ei sikäli, että asiasta tarvitsisi kenenkään huolestua. Etenkään etujärjestöjen ja politiikkojen. Asiahan on niin, että me täällä Suomessa voimme tehdä asiat aina kuten ennenkin. Lopulta se maailma muuttuu meidän ympärillä sellaiseksi kuin toivoisimme sen olevan.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Demarikansanedustaja keksi todella omaperäisen idean, miten valtio saisi 700 miljoonaa euroa lisää kassaansa joka vuosi. :nope:


UUTISET0 5.01.06.00
Demarikansanedustaja tekisi lopun "maastamuuttajien hyysäämisestä heti kättelyssä"


Jukka Kärnä valittiin eduskuntaan Kymen vaalipiiristä 4325 äänellä.

SDP:n kansanedustaja Jukka Kärnä vaatii suurituloisten ansiotuloverotuksen ankaraa kiristystä. Kärnän ehdotuksen mukaan suurituloisten verotus voisi kasvaa jopa lähes 75 prosentiin.

– Olen tehnyt hallitukselle toimenpide ehdotuksen, jonka mukaan kaikkia yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevia verotettaisiin huomattavasti enemmän. Jos hallitus ei reagoi ehdotukseeni, teen asiasta lakialoitteen ja yritän kerätä sen taakse riittävän määrän nimiä, Kärnä valaisee.

Suomessa on noin 50 000 henkilöä, jotka ansaitsevat yli 100 000 euroa vuodessa. Kärnä arvioi, että hänen ehdotuksellaan kerättäisiin valtion kassaan joka vuosi noin 700 miljoonaa euroa.

Suomessa rikkaimman huipun eli yhden prosentin hallussa on kymmenesosa koko Suomen varallisuudesta. Ansiotulo- ja pääomaverotuksen kiristämisen vastustajien mielestä varakkaat ihmiset muuttavat pois Suomesta, jos heitä verotetaan enemmän.

– Minulla on sellainen olo kuin olisimme tämän Suomen huipun panttivankeja. Mitään ei saa tehdä kuulematta heitä tai muuten he pakkaavat kimpsunsa ja muuttavat Monacoon. Tällainen maastamuuttajien hyysääminen on lopetettava heti kättelyssä. Ei politiikkaa voi tehdä yhden prosentin ehdoilla.
http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/4804-demarikansanedustaja-tekisi-lopun-qmaastamuuttajien-hyysaamisesta-heti-kattelyssaq
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Veronkorotus toisi siis 14000 € per verotettava. Melkoisesti arvioitu...
 

poko

Well-known member
Liittynyt
17.4.2005
Viestit
1231
Jos tuo ehdotus toteutuisi väittäisin, että verotulot laskisivat selvästi.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4950
Sijainti
Vantaa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012010415041993_uu.shtml

Sähköliitto: Sähkökatastrofin syynä yritysten ahneus

Pelkästään vuonna 2011 on irtisanottu satoja asentajia.

SAK:lainen Sähköliitto katsoo, että myrskytuhot paljastivat sähköyhtiöiden vastuuttoman toiminnan.

Kritiikin aiheena on se, että sähköyhtiöt ovat ulkoistaneet verkostojen rakennus-, huolto- ja kunnossapitotyöt itsenäisille urakointiyhtiöille. Niiden toiminta on kilpailutettu lähes kannattamattomaksi, mikä on johtanut irtisanomisiin ja osaavan työvoiman vähenemiseen koko alalla. Ammattiliitto sanoo vaatineensa korjauksia laiminlyönteihin jo vuodesta 2006.

Sähköliiton sektoripäällikkö Sauli Väntin mielestä firmojen "toimintaa ohjaa pelkästään omistajille jaettavan, mahdollisimman suuren liikevoiton hankkiminen".

Väntin mukaan esimerkiksi Fortum jakaa vuosittain omistajilleen mittavia osinkoja ja johtajilleen merkittäviä bonuksia, mutta sillä ei ole palveluksessaan enää yhtään sähköverkoston korjaukseen kykenevää henkilöä.

Alan noin 4 000 työntekijästä on Sähköliiton arvioiden mukaan irtisanottu pelkästään vuonna 2011 satoja asentajia, samalla kun noin 10 prosenttia alan ammattilaista on työttöminä. Myös investoinnit jakeluverkostoon ovat liian vähäiset.
On se kurjaa, että sähköyhtiöllä menee niin huonosti, että ei ole varaa pitää sähköverkoston korjaukseen kykeneviä henkilöitä palveluksessaan. Pitäisiköhän myöntää yritystukea, jotta olisi varaa heitä palkata?
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Ei tarvitse, varusmiehet virka-apuna hoitamaan hommat.
Ilman mitään koulutusta?

Ja kun jotain saattuu niin mitäs sitten?

Etsitään päitä vadille ja kysytään, että kuka helvetti keksi laittaa varusmiehet tähän hommaan ilman koulutusta.

Siinä vaiheessa kukaan ei nosta kättään.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Etsitään päitä vadille ja kysytään, että kuka helvetti keksi laittaa varusmiehet tähän hommaan ilman koulutusta..
Paavo Väyrynen.

Mä en millään ymmärrä varusmiesten ehdottelemista milloin mitäkin tekemään mukamas virka-apuna. Ei varusmiesten ole tarkoitus olla mitään ilmaista orjatyövoimaa. Näissä myrskytuhoissakin varusmiesten olisi pitänyt hoitaa yksityisten yritysten hommia virka-apuna, vähintäänkin omituista.
 
Ylös