Melinda
Sponsored by Sam
No niinpä tietysti. Tyhmiä kyselen.
Näin. Oon ollu vähän sitä mieltä että sitten on aikuinen kun ottaa kaupassa korin sijaan ostoskärrit.
Mun mielestäni aikuisuus ei ole sidottuna tiettyyn ikään, vaan se alkaa sitten kun se alkaa. Joillain aiemmin ja joillain myöhemmin.
Moon ollut siis aikuinen n. 6-vuotiaasta saakka.
En ota koskaan* kaupassa "ostoskärrejä" vaan asioin korin voimin.Näin. Oon ollu vähän sitä mieltä että sitten on aikuinen kun ottaa kaupassa korin sijaan ostoskärrit.
Oli töissä taannoin puhetta, että josko mekin siirryttäis samaan systeemiin kuin toimihenkilöillä, että palkka maksetaan kerran kuukaudessa eikä kahdessa osassa kuten nyt.
Yli nelikymppinen työtoverini joka vielä vanhempiensa luona asustelee totesi ettei käy hänelle, koska sitten ois rahat loppu jo kahden viikon jälkeen.
Sympaattisen oloinen kaveri.
Miksi ottaisin?
Boldatun säännön takia äidiltäni jäi muuten toisen puolison kuollessa leskeneläke saamatta. He olivat kuitenkin olleet yhdessä jo noin 10 vuotta ennen avioliiton solmimista.Jos sinulla ja puolisollasi ei ole tai ei ole ollut yhteistä lasta, voit saada leskeneläkettä vain, jos
olit täyttänyt 50 vuotta puolisosi kuollessa
olit avioitunut puolisosi kanssa alle 50-vuotiaana ja puolisosi oli alle 65-vuotias avioliittoa solmittaessa ja
avioliittonne kesti vähintään 5 vuotta.
On aika epätasa-arvoista, että kaikki tuet suunnattaisiin lapsiperheille. Sitäpaitsi lapsiperheiden lapset saavat jo lapseneläkettä/perhe-eläkettä.Isältä jäi leskeneläke saamatta koska olivat avoliitossa äidin kanssa. Eiköhän se riittäis että leskeneläkettä maksettais vain jos on alaikäisiä lapsia.
On aika epätasa-arvoista, että kaikki tuet suunnattaisiin lapsiperheille. Sitäpaitsi lapsiperheiden lapset saavat jo lapseneläkettä/perhe-eläkettä.
Jos iäkkään - kenties uusiin naimisiin viisikymppisenä menneen - puoliso kuolee voi olla ns. väliinputoja. Ero voi olla sangen mitätön verrattuna toisiin jotka saavat tukea. Puolison kuollessa "perheen" tulot puolittuvat, toki menotkin pienevät mutteivät välttämättä samassa suhteessa.
Ainakin itse olen joutunut tukemaan mutsia tämän laskujen maksamisessa pitkään. Nyt tosin se on hiukka hankalaa, kun itselläkään ei ole järin kummoiset tulot ja mutsilla on kolmas mies ns. menossa...
Tuo ikäraja/ikäpolitiikka ja nämä keinotekoiset rajat ja säännökset ovat mielivaltaisia. Harvempi täysipäinen ihminen ottaa etukäteen selvää, että saattaa jäädä väliinputoajaksi melko mitättömästä syystä. Esmes jos olet 50 täyttänyt tai vaikkapa avoliitossa jne.
Miksi sitoa jonkun leskeneläkkeen saaminen parisuhteeseenkaan? Onhan joillain niin ruma naama, jottei vaan saa.
Jos ihminen on maksanut koko ikänsä veroja (ja "tuottanut" vielä lisää veronmaksajiakin), niin oikeudenmukaista olisi saada verotuloista tukea mikäli siihen on selvästi tarve. Kyse ei kuitenkaan olisi ollut kovin suurista summista, joita kupataan tässä maassa kyllä sangen vähäisilläkin perusteilla - ja vieläpä tukea tuen päälle.En mä keksi miksi lapsettomia pariskuntiakaan pitäisi tukea tuollaisella. Ne pärjäävät muutenkin halvimmalla. Ihan normaalia että esim. kämppää joutuu vaihtamaan pienempään kun puoliso kuolee. Tilantarvekin vähenee.
Eipä ole näköjään Mutsin parisuhdekriteereihin kuulunut rikkaan miehen nappaaminen.Nytkun mutsis on perheessä se jolla näköjään on romanttista elämää, niin kannattaiskohan sen OTTAA RIKAS MIES? Selkeesti on kuitenkin pelinaisia, kun flaksi käy.:thumbup:
Ja juu, eläkkeiden sitominen johonkin ikään tai viralliseen parisuhteeseen on hölmöä. Mites niiden kanssa, jotka eivät voi edes lapsia saada?
Ei olekaan järkeä.Miksi sitoa jonkun leskeneläkkeen saaminen parisuhteeseenkaan? Onhan joillain niin ruma naama, jottei vaan saa.