Ilmastonmuutos / Kasvihuoneilmiö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Black Leopard
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Poliitikot edustavat kansaa, joten jos kansa haluaa valita uskovan hihhulin tai ateistisen kaakattajan edustamaan itseään niin mun puolestani nämä edustajat saavat/pitää kyllä ilmaista oman elämännäkemyksensä parlamentissa tai eduskunnassa. Näin ollen nämä näkemykset ohjaavat myös päätöksentekoa.

Elämännäkemystä ja politiikkaa ei pidä mielestäni erottaa toisistaan. Oikeastaan sitä ei kyetä erottamaan. Politiikka on vain ja ainoastaan kansalaisten edustamista. Tätä uskonnollista edustamista on ollut Amerikassa niin kauan että en näe sen kieltämisen/hyväksymisen muuttavan heidän päätöksiään mihinkään suuntaan. Jos taas kristinusko menettää täysin asemansa USAn kansalaisten keskuudessa niin tämä edustuskin katoaa kuin tuhka tuuleen, ja toisinpäin.

Tieteessä taas tutkijoiden on hyvä pyrkiä elämännäkemyksensä vaikutuksen minimisoimiseen. Sen täydellinen poistaminen on kuitenkin omasta mielestäni mahdotonta. Muuten touhu muuttuu politiikaksi. En kuitenkaan näe suurtakaan eroa kristittyjen tutkijoiden julkaisuissa ja ateistien semmosissa. Yleensä nämä erot ilmenevät vasta kirjoissa tai mielipidejulkaisuissa.
 
Politiikkahan se on, jos "uskova hihhuli" (eikös tossa ole toistoa?) osallistuu tieteen tekemiseen. Tokihan ko. tyyppi jollain tapaa huomioi uskonsa ja jättää faktoja huomioimatta.

Ihan samaa ei voi sanoa ateistista...ainakaan, jos ei ole ääripäästä. Koska tällä ei ole taakkanaan mitään isoa kirjaa tai vielä pahempaa eli yhteisöä. Ateistilla on suurempi mahdollisuus objektiiviseen tieteen harjoittamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Siis mitä on objektiivinen tieteen harjoittaminen? Jokaisessa tieteen alueella tutkijat jättävät faktoja huomioimatta. Oletat siis että nämä kaikki ovat kristittyjä :wink: Empiirinen tiede on datan keruuta ja sen analysointia, ei siinä elämänkatsomus tai kirjat vaikuta mitenkään. Esimerkiksi Dr. Christy, kuka toimi lähetyssaarnaajana Afrikassa, on myös satelliittipohjaisen maapallon keskilämpötilatutkimuksen uranuurtajia. Tietenkin ateistipiireissä voidaan Formun näkemystä pitää totuutena. Ei se mua heilauta suuntaan jos toiseenkaan. tää on sitä samaa väsynyttä ateistien ja kaappi-ateistien turinaa.

Esimerkiksi Dr. Francis Collins on kristitystä ateistiksi ja takaisin kristityksi palannut maailman johtava ihmisen genometutkija. Kandee lukea hänen näkemyksensä uskonnosta ja tieteestä. Ei tarkoitettu ateisteille :D

Rauha nyt maahan ateistit. Kyllä me kaikki mahdutaan samaan maailmaan. Ollaan mahduttu tuhansia vuosia ja tullaan mahtumaan vielä muutama lisää, luultavasti.
 
Ihan samaa ei voi sanoa ateistista...ainakaan, jos ei ole ääripäästä. Koska tällä ei ole taakkanaan mitään isoa kirjaa tai vielä pahempaa eli yhteisöä. Ateistilla on suurempi mahdollisuus objektiiviseen tieteen harjoittamiseen.
Sulla on sitten varmaa tietoa eri elämänkatsomuksen suuntien vaikutuksesta tieteellisen työn objektiviisuuteen?
 
Sulla on sitten varmaa tietoa eri elämänkatsomuksen suuntien vaikutuksesta tieteellisen työn objektiviisuuteen?

.. ja sinulla lienee varmaan tietoa, että elämäkatsomuksella ei ole minkäänlaista vaikutusta tieteellisen työn objektiivisuuteen?
 
Sulla on sitten varmaa tietoa eri elämänkatsomuksen suuntien vaikutuksesta tieteellisen työn objektiviisuuteen?
Syntyneistä tuloksista päätellen mm. id-teoria on sitä itteään...mistä näkyy minkä vaikutusten alaisina ollaan oltu. :)
 
Huh huh. Kyllä taas tietämättömyys paistaa.

Formu otti ID-teorian taas esille, muka todistamaan että kristityt tiedemiehet ovat Raamattu huumassa vääntäneet ihan skeidaa maailman täyteen.

ID-teorian on sanottu saaneen alkunsa kreikkalaisesta filosofiasta, mutta modernin ID-teorian isistä ainoastaan Michael Behe, yksi hyypiö, on tiedemies. Vain hänellä on tieteellinen koulutus. Yhdellä hurjalla ID hepulla on tieteellinen koulutus! Eli yksi hurja muka leimaa koko kristityn tiedeyhteisön jonkun ihme viitan alle. Älkää nyt viitsikö :yuck:

Muutenkin, kristittyjen tiedemiesten joukossa ID-teorian kannattajia on erittäin vähän. Theistic Evolution on se mitä suurin osa kannattaa, eli normi evoluutioteoria, jossa Jumalalla on, ehkä siellä täällä, ehkä silloin tällöin, sormensa pelissä.

Mut yritetään nyt pysyä edes ilmastokysymyksissä. Tää skeida on jo käsitelty kyllästymiseen asti evoluutiotoikissa.
 
Theistic Evolution on se mitä suurin osa kannattaa, eli normi evoluutioteoria, jossa Jumalalla on, ehkä siellä täällä, ehkä silloin tällöin, sormensa pelissä.

Jos palataan ilmastoon, niin sielläkin lienee jumalalla sormensa pelissä... (miksei olisi?). Ja mistä sen tietää ettei ilmasto lämpene siksi, että herra säätää termostaattia meille ilmoittamatta?
 
joukahaisen Youtube-linkkiin mulla ei ole mitään sanottavaa.
Olet pikaisen lukaisun perusteella vaahdonnut täällä sivukaupalla siitä ettei taikatemppuja loihtivaan, muhevaääniseen partasuuhun uskomisesta voi olla mitään haittaa.

Tuon videon välittämä sanoma on sitä saastaa. Etkä sinä kykene asiaa näkemään.

Taikauskolla (eikä vähiten sen organisoituneilla muodoilla) on aikojen saatossa ollut merkittävä, takapajuistava vaikutus politiikkaan ja sen kautta yhteiskuntaan.
Tässä muutama "hakusana" muistinvirkistykseksi: yksilönvapaus, naisten asema, tieteen tekeminen ja sen soveltaminen, moniarvoinen yhteiskunta.
 
Jos palataan ilmastoon, niin sielläkin lienee jumalalla sormensa pelissä... (miksei olisi?). Ja mistä sen tietää ettei ilmasto lämpene siksi, että herra säätää termostaattia meille ilmoittamatta?
Eikä niillä meksikonlahden öljypäästöilläkään ole mitään merkitystä, kun jumala ainoastaan voi päättää mikä on harmillista ekosysteemille ja mikä ei...:thumbup:
 
Ohoh :eek:

On se uskomatonta miten sokeita täällä meuhaavat ateistit ja kaappi-ateistit ovat omille kirjoituksilleen ja näkemyksille.

Ei mulla muuta, mutta kyllä keskustelun taso ja ajatuksien juoksu on aika hurjaa täällä tällä hetkellä. Näyttää toi kirkon homo-keskustelu jotenkin ajaneen osan porukasta täällä yli rajan. Mikä se raja on niin miettikää sitä.
 
7son7..

Jos uskoo, että jumalalla on sormet pelissä evoluutiossa, niin onko ilmaston kanssa sama juttu? Eikö jumala voi todellakin säätää myös ilmastoa.. ilman että me tiedetään asiasta mitään?

Tämä on tärkeä asia sikäli, että jos uskoo jumalan säätelevän asioita siellä ja täällä, niin silloin helppo vetäytyä vastuusta, kuten oli käynyt aiemmin linkatun poliitikon kohdalla.
 
Eilen tuli kuluneeksi vuosi ns. "climategatesta".

Climatesight on kirjoittanut erinomaisen yhteenvedon tapahtumista.
Luulisi jutun kiinnostavan - sen verran hurmosta asia tällä Forumillammekin nosti.

Jaa, eipä tuossa kovin mitään uutta näkökulmaa ollut, samoja väsähtäneitä puolustuspuheita mitä oli vuosi sitten. Ei vakuuttanut silloin, ei vakuuta edelleenkään. Ja jälleen vannotaan niiden "tutkimusten" pyhyyteen, että kaikki on "perusteellisesti" tutkittu ja kaikki olivat puhtaita pulmusia, "te ette vaan tajua tiedettä, tollot". Soittakaa mulle sitten uudelleen kun olette oikeasti jotain uskaltaneet tutkia, ettekä lakaisseet maton alle.
 
Veidtin kannattaa vetää tinapaperihattua entistäkin syvemmälle ja piilottaa puhelin.

Tästä postauksesta tuttu Joe Barton pyysi vuonna 2005 tilastotieteilijä Edward Wegmania tutkimaan Michael Mannin käyttämää metodologiaa. Wegman laatikin sitten paljon lainatun ja julkisuutta saaneen "tutkimuksen", nk. Wegman raportin vuonna 2006. "Skeptikot" ovat käyttäneet kyseistä raporttia useissa yhteyksissä. Tekeleessä käytetyt argumentit ovat mm. päätyneet useisiin kirjoihin ja sitä käytettiin myös ilmapieruksi osoittautuneen "climategaten" yhteydessä.

Nyt kaikkien raportin sisältämien muiden virheiden ja kyseenalaisuuksien lisäksi on osoittautunut että:

Report Questioning Climate Change Turns Out to Be Plagiarized

muutama ote:

"A 2006 report questioning the validity of climate change methodology has been touted by climate change skeptics as evidence that this whole "global warming" thing is a silly prank. Only: A third of the report was plagiarized.

Mashey's analysis concludes that 35 of the report's 91 pages "are mostly plagiarized text, but often injected with errors, bias and changes of meaning."

Uutta tutkimusta salaliitolta, järvet lämpenevät:

NASA Study Finds Earth's Lakes are Warming

"They reported an average warming rate of 0.45 degrees Celsius (0.81 degrees Fahrenheit) per decade, with some lakes warming as much as 1 degree Celsius (1.8 degrees Fahrenheit) per decade. The warming trend was global, and the greatest increases were in the mid- to high-latitudes of the Northern Hemisphere."
"Our analysis provides a new, independent data source for assessing the impact of climate change over land around the world,"
 
Veidtin kannattaa vetää tinapaperihattua entistäkin syvemmälle ja piilottaa puhelin.

Niin mikä sua häiritsee tuossa mun kommentissa, että pitäis oikein tinapaperihattua vetää päähän? :)

Väitätkö että maailmanhistoriassa ei ole ollut salaliittoja? Olet väärässä.
Väitätkö että WTC iskut eivät olleet Al Qaidan salaliitto? Olet väärässä.

Mutta nämä faktat eivät mielestäni ilmastonmuutoskeskusteluun liity. En ole väittänyt ilmastotieteilijöiden olevan salaliitossa, tai ottanut kyseistä sanaa edes esille. Sen ovat tehneet muut, kuten Formulanomi ja sinä. Se mitä olen lähinnä sanonut, on että ilmastotieteilijät ovat mokanneet tutkimuksissaan, ja useat tutkimukset eivät kestä lähempää tarkastelua. Sitä he ovat sitten peitelleet, ja yrittäneet estää ihmisiä pääsemästä käsiksi heidän dataansa.

Tästä aiheesta kun puhuin, joku alkaa väittää että näen salaliittoja kaikkialla? Tuo kommenttini siis tarkoitti, että "liittyy aiheeseen miten?" Tätä koetin saada Formulanomia ymmärtämään, mutta ei ilmeisesti mennyt ihan perille asti, ei myöskään sinulle. :)
 
Tästä postauksesta tuttu Joe Barton pyysi vuonna 2005 tilastotieteilijä Edward Wegmania tutkimaan Michael Mannin käyttämää metodologiaa. Wegman laatikin sitten paljon lainatun ja julkisuutta saaneen "tutkimuksen", nk. Wegman raportin vuonna 2006. "Skeptikot" ovat käyttäneet kyseistä raporttia useissa yhteyksissä. Tekeleessä käytetyt argumentit ovat mm. päätyneet useisiin kirjoihin ja sitä käytettiin myös ilmapieruksi osoittautuneen "climategaten" yhteydessä.

Nyt kaikkien raportin sisältämien muiden virheiden ja kyseenalaisuuksien lisäksi on osoittautunut että:

Report Questioning Climate Change Turns Out to Be Plagiarized

muutama ote:

"A 2006 report questioning the validity of climate change methodology has been touted by climate change skeptics as evidence that this whole "global warming" thing is a silly prank. Only: A third of the report was plagiarized.

Mashey's analysis concludes that 35 of the report's 91 pages "are mostly plagiarized text, but often injected with errors, bias and changes of meaning."

Väitätkö siis että plagioimalla jonkun tutkimuksen, sen sisältämät faktat muuttuvat samalla vääriksi? Tällä samalla logiikalla voisin siis plagioida vaikka muutaman tärkeimmän ilmastonmuutos-tutkimuksen, julkaista ne omalla nimelläni, ja sitten kun tämä tulee ilmi, koko ilmastonmuutos-hässäkältä putoaa pohja. Sovellan tässä siis samaa logiikkaa ilmastouskovaisia kohtaan, mitä sinä sovellat skeptikoihin.

On ikävää jos joku skeptinen tutkimus jossain on tehty plagioiden tai sisältää virheitä, mutta uskovaisilla tuskin on tässä paljon varaa huudella, kun ottaa vaikka huomioon mitä kaikkea skeidaa IPCC:n raportteihin on pistetty vuosien varrella. :) Parannettavaa on varmasti kaikilla osapuolilla.
 
Ylös