Iskeekö USA ja/tai sen liittolaiset Pohjois-Koreaan?

Suoritetaanko Pohjois-Koreaan ohjusisku?


  • Äänestäjiä yhteensä
    16

Örfil

Guest
Merkit viittaavat Yhdysvaltain valmistautuvan sotaan: joukkojen ja kaluston siirtoja on tapahtunut koko ajan enenevässä määrin.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kauhun tasapaino. Jollei jommallakummalla osapuolella tule itsetuhoisia ajatuksia, niin aseet lasketaan maahan jossain välissä ja välirauha (vai tulitaukoko se Koreassa oli) jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Ympärysmaat eivät kaipaa edelleenkään tuhansia kuolleita ja miljoonia pakolaisia, eivätkä pohjois-korealaiset maansa pommitusta kivikaudelta jurakaudelle.
Uskon edelleenkin tähän skenaarioon.
 

Örfil

Guest
Mutta joukkojensiirrot on tosiasia ja ennen sotatoimia sellaisia täytyy tehdä. Se mitä seuraavaksi tapahtuu oikeasti, jää arvuuttelun varaan.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Kyllähän niitä joukkoja siirrellään aina. Armeijat tuppaavat harjoittelemaankin.
Ja varmasti pelkällä aiempaa aktiivisemmalla läsnäololla Rakettimies kätyreineen koitetaan saada asettumaan.

Vaan voihan siitä konflikti toki kehkeytyä. Itse en siihen usko, mutta se ei toki kummankaan osapuolen vaakakupissa juurikaan paina.
 

Örfil

Guest
Ihan ulukumaan ja kotimaan alan lehtiä lukemalla ne tiedot on saatavilla. Kyseessä on sotilasalan toimittajien analyysejä asiasta. Omat tietoni asiasta sain eräästä sen alan keskusteluryhmästä, jossa on hyvin aktiivisia kriisin seuraajia, jotka laittavat ko. artikkeleihin linkkejä suht aktiivisesti.
 
Viimeksi muokattu:

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Ihan ulukumaan ja kotimaan alan lehtiä lukemalla ne tiedot on saatavilla. Kyseessä on sotilasalan toimittajien analyysejä asiasta. Omat tietoni asiasta sain eräästä sen alan keskusteluryhmästä, jossa on hyvin aktiivisia kriisin seuraajia, jotka laittavat ko. artikkeleihin linkkejä suht aktiivisesti.
Vaan tänne et osaa niitä linkkailla? Vaikea ottaa kantaa jos lähteenä on jutustelu ja huhuilu.
 

Örfil

Guest
Vaan tänne et osaa niitä linkkailla? Vaikea ottaa kantaa jos lähteenä on jutustelu ja huhuilu.
Olen pääosin kännykän varassa ja linkkien kopiointi esim. FB:stä on kömpelöä.

Mutta asian ydin oli nyt se, että esim. Guamille on siirretty sellaista kalustoa ja muitakin sellaisia määriä, että asiantuntijoiden mielestä kyseessä ei ole enää harjoitus. Koitan jatkossa jollain ilveellä ne lehtien linkit tänne
laittaa. Loppuu ainakin epäilyt että omasta päästä niitä keksisin, jos siitä nyt oli kyse.

"Jutustelusta" sen verran että kyse on ulko- ja turvallisuuspolitiikan harrastajista, osalla myös työtaustaa alalta, joten käsityskykynsä asioista on parempi kuin essonpaarissa.
 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005434907.html?ref=rss

Linkissä joukkojen ja materian keskittämisen jatkumisesta Korean niemimaalla.
Iltiksen linkki, mutta ei liene toimittajan omakeksimä juttu.
Kieltämättä hyvä artikkeli tukemaan näkemystä, että kyse on normaalista joukkojen siirrosta.

Yksityisen Stratfor-tiedustelulaitoksen mukaan mikään akuutti seikka ei viittaa Yhdysvaltain iskuun. Valmiustilaa ei ole nostettu eikä Etelä-Koreassa olevien sotilaiden perheitä ole siirretty. Yleinen johtopäätös onkin, että Yhdysvallat vain vakuuttelee liittolaisiaan puolustuskyvystään. Samalla se säilyttää – ja ainakin tilapäisesti vahvistaa – kykyä reagoida nopeasti kaikkeen.
 

Örfil

Guest
Juu juu. Kyllä Yhdysvallat kertoo sitten julkisesti että nyt me oikeasti alamme valmistautumaan rähinään. Tuskin Kim yhdysvaltalaisia lehtiä lukee.
 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
Olet aivan oikeassa. Niin luultavasti kertookin.
Silloin Pohjois-Korea saa vielä mahdollisuuden luopua ydinaseohjelmastaan ennen kuin laukaustakaan on ammuttu ja siviilit ennättävät paeta ainakin etelän puolella.

Ihan yhtä lailla kerrottiin Irakiin ja Afganistaniin hyökkäyksistä hyvissäajoin etukäteen.
 
Ylös