Olisi kiva kertoa muutenkin kuin linkillä. Ei kiinnosta iltapäivälehtien eikä maikkarin sivustoja klikkailla.
Ok, tehdään jatkossa niin.
Viimeksi muokattu:
Olisi kiva kertoa muutenkin kuin linkillä. Ei kiinnosta iltapäivälehtien eikä maikkarin sivustoja klikkailla.
No eipähä tolta joukkueelta odoteta paljon mitään jos loukkaantumisia ilmenee kisojenkin aikana. Eilen kyl Tulosruudussa oltiin varmoja et sekä Koivu et Selänne pelaa olympialaisissa.
Timosen jalka murtunut?
Pakko nyt kyllä vinkua ettei sukunimikaimallani (Jukka Jalosella) riitä ballseja tuohon touhuun. Joukkue on niin väsynyt että!
Ville Leinon olisin ottanut rohkeasti mukaan ja istuttanut S. Koivun ja Selänteen Teukan kanssa samaan kenttään (sikäli mikäli kyseiset herrat nyt pelikunnossa ovat lympialaisten aikaan)
Onhan tuo kieltämättä aika kummallista logiikkaa, että Ville Leinosta olisi ylipäätään mitään hyötyä Vancouverissa. Leino on surffannut koko kauden kananmunat kainalossa saamatta mitään aikaan. Mahdollisuuksia on tarjoutunut enemmänkin kuin mitä olisi otteillaan ansainnut Detroitin loukkaantumisten vuoksi, mutta tulos on ollut nolla. On nyt saanut ansaitsemansa paikan kokoonpanon ulkopuolella.Tähän pitää tarttua, alkukaudesta Leino oli potentiaalinen tulija joukkueeseen muttei ole mielestäni tänäpäivänä pelannut tarpeeksi hyvin, Detroitissa loukkantuneet palanneet ja Leinon peliaika laskenut eikä saanut oikein mitään aikaan. Ja vaikka olisikin päässyt joukkueeseen, niin millä järjellä Teemun ja Sakun viereen? Mielestäni sopimattomin paikka Leinolle tuossa joukkueessa olisi ollut Teemun ja Sakun laita.
Hitto mitä neitelyä...ihan sama uutinen se on kerrottuna, kuin sieltä sivuilta luettuna.Olisi kiva kertoa muutenkin kuin linkillä. Ei kiinnosta iltapäivälehtien eikä maikkarin sivustoja klikkailla.