Jääkiekon Maailmanmestaruuskilpailut 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Siihen loppui Tanskan ihmeteot näissä kisoissa. Venäjä pöllytti isän kädestä ja voitti 6-1. Datsuyk iski hattutempun, myös Ovechkin ja Malkin onnistuivat maalinteossa näistä nimekkäistä miehistä.

Tuskin loppui.. Käsittääkseni Tanska tarvitsee vain pisteen (vai kaksi?) Valko-Venäjä-ottelusta varmistaakseen jatkopaikan? :rolleyes:
 
Toivottavasti pesi kätensä tuon jälkeen.

Enivei, tänä iltana on Suomen kannalta toinenkin melko tärkeä ottelu luvassa, kun Tanska kohtaa Valko-Venäjän. Jos Tanska ei saalista täysiä kolmea pistettä, niin Suomi on vähintään lohkonsa toinen. Tosin eipä sillä ole juuri merkitystä, kun Suomi varmistaa huomenna lohkovoiton joka tapauksessa kaatamalla Venäjän.
 
57:49 pelattu ja Valko-Venäjä johtaa Tanskaa 2-1. Eli ellei Tanska nyt jollain ihmeen kaupalla lado kahta maalia reilussa kahdessa minuutissa, niin Suomi on vähintään lohkonsa toinen. Mikä taas tarkoittaa sitä, että Suomen pelit jatkuvat Kölnissä kun ei tarvitse muuttaa Mannheimiin.
 
57:49 pelattu ja Valko-Venäjä johtaa Tanskaa 2-1. Eli ellei Tanska nyt jollain ihmeen kaupalla lado kahta maalia reilussa kahdessa minuutissa, niin Suomi on vähintään lohkonsa toinen. Mikä taas tarkoittaa sitä, että Suomen pelit jatkuvat Kölnissä kun ei tarvitse muuttaa Mannheimiin.

Ratiossa sanottiin kylläkin että jos Saksa menee jatkoon, niin he jatkavat pelejä Kölnissä oli sijoitus mikä tahansa. En sitten tiedä mihin tuo perustuu, mutta Yle Suomen selostaja tuon ekassa erässä ainakin mainitsi.
 
En tiedä sen tarkemmin. Jollain erätauolla vaan haastateltiin J-M Aaltosta, joka sanoi, että olis ihan hyvä olla kahden parhaan joukossa niin saisi jatkaa pelejä samassa paikassa.
 
No, Tanska ei sitten ottanut tänään pistettäkään (ei kyllä tarvinnutkaan) eli hävisi Valko-Venäjälle, mikä mutkistaa taas asioita entisestään. Nämä jatkolohkot ovat kyllä spekuloitsijan taivas.

E-lohko:

- Venäjä, Suomi ja Tanska varmasti jatkossa
- Valko-Venäjä jatkopaikassa vielä hetken kiinni mutta pelit on pelattu
- Saksalla ja Slovakialla keskinäinen ottelu jäljellä

-> Voi käydä niin että Valko-Venäjä, Saksa ja Slovakia päätyvät jopa tasapisteisiin (5) jos Slovakia voittaisi Saksan jatkoajalla tai rankkareilla. Tällöin noista kolmesta jatkoon selviäisi Slovakia (keskinäisistä otteluista 5 pistettä, Valko-Venäjällä ja Saksalla 2 pistettä). Saksa nousisi millä tahansa voitolla suoraan lohkon kolmanneksi ohi Tanskan (vähintään tasapisteisiin ja keskinäisellä voitolla ohi).

F-lohko:

- Tshekki tarvitsee välttämättä pisteen Kanadalta ohittaakseen Norjan (keskinäinen ottelu meni Norjalle).
- Kanada ei varmasti halua hävitä Tshekille, koska tappio tietäisi todennäköisesti Venäjää vastaan puolivälierissä.
- Jatkoonmenijöiden sijoitukset ovat muutenkin täysin auki ja riippuvat huomisista tuloksista.
 
Jos Suomi voittaa huomenna varsinaisella peliajalla ja Kanada voittaa Tshekin, Suomi pelaa Norjaa vastaan puolivälierissä. :thumbup:
 
Jos Suomi voittaa huomenna varsinaisella peliajalla ja Kanada voittaa Tshekin, Suomi pelaa Norjaa vastaan puolivälierissä. :thumbup:

Sillä tarkennuksella että myös Kanadan pitäisi voittaa varsinaisella peliajalla. Mutta jos Suomi tuohon pystyisi, niin olisihan Norja ihan ansaittu vastus. Tosin Tshekki ja Sveitsi ovat jo saaneet Norjalta pataan näissä kisoissa, joten mikään ei ole varmaa ennenkuin pelit on pelattu.
 
YLElläkin ollaan sentään joskus hereillä. Loppumusiikkina oli siis Rainbow in the Dark. :thumbup:
 
Vielä sellainen spekulaatio illan päätteeksi, että jos Kanada voittaa iltapäivällä Tshekin (miten tahansa) ja Slovakia Saksan (miten tahansa), mikä tuntuu varsin mahdolliselta, niin illan Sveitsi-Ruotsi -ottelun häviäjä pelaa Tanskaa vastaan puolivälierissä. Lohkovoittaja saisi vastaansa Slovakian.

Tämä selittyy siis sillä että Tanska pitäisi kolmannen sijansa ja Kanada ei voi missään olosuhteissa enää ohittaa Ruotsia eikä Sveitsiä (tappiot alla molemmille).

Eri asia sitten on haluaako joku mieluummin Tanskan kuin Slovakian vastaansa aiemmin nähdyn perusteella. Tanska murskasi Slovakian, mutta heillä ei ole mitään kokemusta pudotuspeleistä.
 
Isot jääkiekkomaat näyttää voimansa pudotuspeleissä. Alkusarjoissa voi tapahtua mitä vain, mutta kun viimeiset neljä on selvillä... niin aika harvoin sieltä löytyy Sveitsiä, Tanskaa tai vastaavaa.
 
No Sveitsi on tällä kertaa jopa todennäköinen semifinaalijoukkue jos se pysyy lohkossa kahden parhaan joukossa niinkuin näyttää pysyvän, silloin puolivälierissä vastus on juuri tätä pohjoismaista viikinkiosastoa tahi sitten Saksa/Slovakia.

Ja jos pitäisi arvata se Suomen todennäköisin vastus puolivälieriin niin Kanadahan sieltä napsahtaa vastaan, ja sehän toteutuu kun ei voiteta tänään Venäjää varsinaisella peliajalla ja Kanada hoitaa Tsekin tavalla tai toisella. Mutta niin ristiinhän nämä on tähän asti menneet että parempi kun odotellaan arvonnat loppuun asti.
 
Ja jos pitäisi arvata se Suomen todennäköisin vastus puolivälieriin niin Kanadahan sieltä napsahtaa vastaan, ja sehän toteutuu kun ei voiteta tänään Venäjää varsinaisella peliajalla ja Kanada hoitaa Tsekin tavalla tai toisella. Mutta niin ristiinhän nämä on tähän asti menneet että parempi kun odotellaan arvonnat loppuun asti.

On kyllä Kanadan ja Tsekin ottelu sellasta sunnuntaikiekkoa, että oksat pois. Omassa päässä syötetään vastustajalle suoraan lapaan, hyökkäysalueella omat pelaajat törmäilee toisiinsa, alivoimalla parhaat paikat, kiekonmenetyksiä keskialueella, surkeita laukauksia, jäähyjä jäähyjen perään jne..

Ihan sama kumpi tulee vastaan, Norja voisi itseasiassa olla tiukalla puolustuspelillään pahempi vastus.
 
Ihan täydeksi pelleilyksi meni Kanada-Tsekki ottelun loppuratkaisu. Oikein kunnon joukkotappelu.

Pelikieltoja voi olla luvassa.

Tsekki osoitti kuitenkin vaarallisuutensa 3-2 voitolla.
 
Viimeksi muokattu:
"Suomen lohkon voittaja kohtaa Kanadan"

No se siitä, nyt sitten katsotaan että millaisessa YYA-hengessä tuo Suomi-Venäjä peli tänään menee, tehdäänkö siellä vaikka omia maaleja tarvittaessa jos näyttää olevan voitto tuloillaan. Toisaalta jos tämänkertainen Kanada on oikeasti pihalla kuin lintulauta niin samapa se on sekin poppoo tiputtaa puolivälierissä.
 
Ylös