Jääkiekon MM 2007, Moskova, otteluidenseuranta-, keskustelu-, ja spekulaatio tojck.

Voivoi. Olihan Venäjä selvästi parempi. Eipä auta itkeä.
 
Tulipahan ainakin tasoero selväksi. Jännä nähdä missä vaiheessa venäläiset jaksaa pelata ihan koko pelin tosissaan.
 
Ei ihan riittänyt. Olisivat pelanneet kaksi ensimmäistä erää kolmannen tavoin:)
 
No voi sanoa, että saappaat jalassa hävittiin.

Ei ton toisen erän jälkeen (Suomi -poika about 107% huonompi) enempää voinut ollakaan tarjolla. :o Heh, heh...:D

Alku ja kolmas erä (enimmäkseen) oli vähintäänkin aika hyvää kiekkoa - siis suomelta. Ajoittain käsittämättömän huonoa, ajoittain melko hyvää. (varsinkin siis kolmas erä)

Jotenkin tuntuu, että ryssät oli lähellä ryssiä tämän pelin. Menettivät peliotteensa, mutta kiitos suomen peräpään (pakit, molari ja ylipäätään puolustuksen) kädettömyyden takia lopulta voittivat.

ps. Soomi olisi voinut tiivistää peliään aikaisemmin. Toisalta Kapasia kyllä kuormitettiinkin aika paljon...eikä turhaan, koska olivat liekeissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kaksi erää muna kädessä joka ukolla. Kolmannessa sentään yritystä, paitsi Erkalla joka edelleen tumputteli kaikessa rauhassa kun olisi pitänyt ottaa aikalisä.
Norrenalle pari todella helppoa imaisua. Lehtonen pelaa seuraavan pelin.

edit: typo
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta, kolmannen erän lopussa kun Neukkujen oli pidettävä kiekkoa ettei Suomi pystyisi ottamaan kuudetta kenttäpelaajaa kehiin, ei Leijonilla ollut mitään jakoa. Armotonta vyörytystä Nietuilta.
 
Palkopoika sanoi:
Toisaalta, kolmannen erän lopussa kun Neukkujen oli pidettävä kiekkoa ettei Suomi pystyisi ottamaan kuudetta kenttäpelaajaa kehiin, ei Leijonilla ollut mitään jakoa. Armotonta vyörytystä Nietuilta.
Totta. Näytti siltä, että ne (ryssät) kuitenkin pelasi tärkeät hetket oikein. (aina kun olivat enää maalin johdossa) hyvin tai sitten suomalaiset pelasi vaan huonosti...

Mene ja tiedä.

Mutta tuota juuri tarkoitinkin, että ne (ryssät) lähes menettivät pelin...mutta sitten ihan lopussa kieltämättä ryhdistäytyivät.

Lopputulos eli maalilukemat mairittelevat suomea.
 
Ensimmäinen erä meni ryssille helposti kunnes sitten toisessa erässä ryssät alkoivat näyttää heikentymisen merkkejä (Silmistä näkee selvästi). Kuluttivat kai liikaa energiaansa heti alkuunsa ja Suomiporukka otti kolmannen erän haltuunsa ja loivat hyviä tilanteita. Jäähyjä perkele tuli liikaa edelleen. Jarkko Ruutu-kortti pitää saada fudut sieltä joukkueesta, 5 minuuttia on liikaa joukkueelle, että ei ole mahdollista rakentaa uutta hyökkäyskuviota. Toivottavasti Suomi ei enää ota tässä vaiheessa lisää vahvistuksia NHL:stä, jos ottaa niin yhteishenki romuttuu ja hävitään helposti peli. Yksi heikoin lenkki voi vaikuttaa koko joukkueen pelaamisen tasoon.
 
Jos joku peli piti hävitä niin se oli sitten tämä, kiitos. Jarkon vois lähettää kotio.
 
Ruutu.. Jarkko. Mitä tekee kisoissa joissa pitäisi ehdottomasti pysyä poissa boksista varsinkin Venäjän kaltaisia maita vastaan? Aina hommaamassa jäähyjä Suomelle.. :nope: :thumbdown
 
J.Ruutu on kyllä yksi turhuus samoin Norrena, nämä jätkät penkille!! :mad_old:

Kenellä on eniten jäähyjä tässä vaiheessa MM-kisoja? Siis kaikista maista, taitaa J.Ruutu olla aika korkealla siinä listassa.
 
J.Ruutu ja Aki Berg pysyvästi joukkueesta ulos. Mitä ihmettä Erkka&co. tuollaisilla pelaajilla täyttää rosteriä, kun paljon parempaakin on saatavilla!!??

Ja niin: Lehtonen maaliin.

Venäjä: jos maalissa olisi esim, Khabibulin, tuo joukkue voittaisi pelin kuin pelin rumilla lukemilla.
 
Jännä loppu huipennus saatiin pelille täytyy vain todeta tähän, että mielummin se tappio nyt kuin esim. loppuottelussa. kyllä me pojat vielä sitä kultaa juhlitaan 2 viikon päästä. :thumbup:
 
Käsittämätöntä tämä Norrenan haukkuminen. Venäjän ylivoimamaaleja ei äijällä ollut mitään saumaa torjua. Nuo pari tasakentällisellä tehtyä oli sen verran mainioita kuteja ettei edes legendaarinen Brodeur olisi niitä pysäyttänyt. Puolustus se oli mikä petti eikä molari.

Sitten tämä "maalivahtiongelma". Se saadaan taas syntymään täysin tyhjästä. Seuraavaan peliin laittavat Lehtosen. Viimeistään sen pelin jälkeen mahdollisesti arvotaan ja tuskaillaan jo ääneen kun on molariongelma. Shedden kun tulee peräsimeen niin toivottavasti viimeistään silloin valitaan turnauksen ykkösvahti heti ensimmäisestä pelistä lähtien. Mitä enemmän se yksi äijä pelaa, sitä enemmän se pääsee sisään. Varamaalivahtien pitäisi olla varalla ja sillä hyvä.

Mainittakoon että en todellakaan ole Norrena-fani, enkä edes turkulainen. :wink:
 
Banaani sanoi:
Käsittämätöntä tämä Norrenan haukkuminen. Venäjän ylivoimamaaleja ei äijällä ollut mitään saumaa torjua. Nuo pari tasakentällisellä tehtyä oli sen verran mainioita kuteja ettei edes legendaarinen Brodeur olisi niitä pysäyttänyt. Puolustus se oli mikä petti eikä molari.

Sitten tämä "maalivahtiongelma". Se saadaan taas syntymään täysin tyhjästä. Seuraavaan peliin laittavat Lehtosen. Viimeistään sen pelin jälkeen mahdollisesti arvotaan ja tuskaillaan jo ääneen kun on molariongelma. Shedden kun tulee peräsimeen niin toivottavasti viimeistään silloin valitaan turnauksen ykkösvahti heti ensimmäisestä pelistä lähtien. Mitä enemmän se yksi äijä pelaa, sitä enemmän se pääsee sisään. Varamaalivahtien pitäisi olla varalla ja sillä hyvä.

Mainittakoon että en todellakaan ole Norrena-fani, enkä edes turkulainen. :wink:

Maalivahdin haukkuminen on turhaa, sillä molemmat molarit tekivät hyvin hommansa, vielä parantelun varaa on puolustajissa, jossa Berg lahjakkaasti unohti oman paikkansa ja muut puolustajat eivät tajunneet mennä estämään vastahyökkääjiä omilla paikoillaan vaikka olisi pitänyt. Toivottavasti Suomi ottaa näistä asioista opikseen ja tulee loppupeleissä vakava vastustaja muille maille. Hyvin Suomi-poika pelasi Venäjää vastaan vaikka olin vähän veikkaillut, että 6-2 tulee takkiin mutta loistava tulos on lopputulos, vielä korjaamista pitää kehittää.
 
Joo, loppu oli Suomelta mainio. Samalla toisaalta vanja alkoi hellittää ja meinasi tehdä "Suomet" :o

Mitä nyt vielä J. Ruutuun tulee niin eihän se mies näihin kisoihin kuulu. Mutta toisaalta kärhämät ja jopa tappelu on välillä ihan viihdyttävää. Oman pelin kustannuksella sitten taas ei... :jaska:
 
Pelissä, joka päättyy 5-4 ei voida kyllä kehua puolustusta ja maalivahteja. :nope: Jälkimmäiseltä odotetaan yleensä, varsinkin altavastaajana ollessa, ratkaisevia huipputorjuntoja. Nytpä ne muutama maalit
(2), jotka voi pistää Norrenan "piikkiin" edes osittain johtivat ilman muuta ansaittuun kritiikkiin.

Vaikka Venäjä näyttikin välillä huippujoukkeelta, niin aika helposti tuo oli kuitenkin kiinniotettavissa.
 
Tälläisessä ottelussa maalivahti joko kaataa tai nostaa joukkueen - nyt kävi toteen ensimmäinen vaihtoehto.

Ei tietenkään koko tappiota voi Norrenan piikkiin laittaa, mutta......

Toivottavasti Lehtonen on paikkansa arvoinen tai Suomelle ei jatkossa hyvä heilu.
 
Eihän pakeista Berg ollut huonoin läheskään, vaan Toni Söderholm teki aivan kauheita hazardeja koko pelin ajan.:eek:
 
Ylös