Jääkiekon MM 2012

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Törni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Teemu Selänne ja Saku Koivu olivat jo ennenkin hyvissä ajoin kertoneet, että pitää antaa nuorempienkin pelata.

Minä pitäydyn silti maksamasta mitään jääkiekkoilusta, kunhan saa katsoa telkkarista. Saa katsoa, että mihin Saukkonen kykenee.
 
Nyt ollaan sitten nöyrää poikaa, kun ruskea kurkistaa jo lahkeesta lippujen takia:

Kotikisojen alkuun on aikaa enää kaksi viikkoa, mutta vain yksi Leijonien peli on loppuunmyyty. Huippukalliit liput eivät ilmeisesti kiinnosta kiekkokansaa.
Pahin tilanne on alkulohkon peleissä Suomi–Ranska ja Suomi–Kazakstan. Ottelulippuja myyvän lippu.fin nettisivuja tutkimalla selviää, että lipuista on myyty vain noin puolet.

Tilanne voi olla vieläkin pahempi.

- Tarkkaa määrä myydyistä lipuista on mahdoton sanoa. Osa varatuista lipuista on lunastamattomia, lippu.fi:stä kerrotaan.

Tällä hetkellä ainoastaan finaali ja alkulohkon huippuottelu Suomi–Kanada on myyty loppuun.

Halvimmillaan Suomen peliin pääsee 155 eurolla, tosin Suomikiekko-kiertueella myydään pieni erä lippuja kaksi yhden hinnalla.

MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulinin mielestä tilanne ei ole katastrofaalinen.

- Teemme kovasti ja nöyrästi töitä, jotta saamme hienon tapahtuman aikaiseksi. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun kisat pelataan kahdessa maassa. Lippujen myyminen on tässä kohtaa vain pieni osa kokonaisuudesta, Sulin sanoo.

http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/...lityhjille-katsomoille/art-1288463499426.html
 
Kai nyt MM-kisoista muutakin keskusteltavaa on kuin lippujen hinnat ja maksukanavat?

Huomasin (vasta) tänään, että pelikaaviossa on siirrytty NHL-rakenteeseen. Kaksi 8 joukkueen alkulohkoa ("konferenssia") jotka pelaavat yksinkertaisen sarjan (=28 matsia / lohko). Neljä parasta jatkoon perusplayoff-periaatteella (voittaja kohtaa huonoimman jne.). Voittajat välieriin ja välierän voittaja finaaliin.

Käytännössä siis konferenssit eivät pelaa missään vaiheessa ristiin, vaan toisen konferenssin joukkue kohdataan vasta pronssi- ja loppuottelussa. Kulta- ja hopeajoukkue eivät siis voi olla samasta alkulohkosta. Mielestäni ei hyvä.
 
@WebSlave: Kyllä välierät pelataan ristiin, kun Ruotsissa pelanneet joukkueet saapuvat Suomeen.

---
Ensi viikolla alkaa jo. :alppu: Kestäneekö Suomi maksimaalisista paineista, kun kotikisat hallitsevana mestarina? Pessimistinä itse veikkaan putoamista puolivälierissä.

Ja lippujen hinnoista nyt sen verran että paikan päälle ei mitään asiaa :nope:
 
Sijoille 5-7 sijoittuvat aloittavat myös kesälomansa saman tien alkuerien jälkeen ja lohkojen viimeiset lähtevät B-sarjaan ilman pelastavaa karsintasarjaa. Toivottavasti Scandellan Italia ja muuan Borat-landia lähtevät sinne ja ensi vuonna myös pysyisivät siellä.

Ensi vuoden A-sarjan nousijoista Slovenian toivoisi jo viimein pysyvän A-sarjan mm-kisoissa ja Itävalta voisi joko pudota tai pysyä. Pelimiehiä riittää ja hyvä niin, mutta liiton valmennusjohto on varsin syvältä.

Ranskassa on ainakin vihdoin ja viimein omat liiton miehet vastuussa mokistaan. Etelänaapurin kiekolle kävi viimeistään siinä vaiheessa huonosti kun muuan koripallomies tuli kiekkoliiton johtajaksi.

Joka tapauksessa toivottavasti nyt ei nähdä vuoen 96 Itävallan kisojen kaltaista mestaruuskrapulaa jossa muuan norski torjui elämänsä ottelun joka torjuntamääriltään kalpenee erään Alcainen pelaaman ottelun rinnalla Italiaa vastaan viime kauden B-kisoissa.
 
Sain juuri tekstiviestin, että uutena Elisa-viihde asiakkaana saan ilmaiseksi Lätkäkanavan kisojen ajaksi. No eipä mitiä. Hieno homma jos näin on.
 
Ryssäpoika kokoaa taas aikamoista dreamteamia kisoihin. Ensin Jevgeni Malkin hyväksyy MM-kutsun ja nyt teki saman ehkäpä maailman paras pelaaja Pavel Datsuyk. Tänään kun tippuu vielä Caps änärissä, niin sieltä tulee pommin varmasti Ovechkin ja Semin mukaan (eivät kieltäydy ikinä kisoista) ja Florida kun laittaa Jerseyn lomille, niin saavat varmaan vielä mukaan Kovalchukinkin. :o
 
Lätkätietäjää ja snickersiä ei taida olla tänä vuonna. Tuleekohan mitään managerointi settiä keltään tänä vuonna...
 
Ryssäpoika kokoaa taas aikamoista dreamteamia kisoihin. Ensin Jevgeni Malkin hyväksyy MM-kutsun ja nyt teki saman ehkäpä maailman paras pelaaja Pavel Datsuyk. Tänään kun tippuu vielä Caps änärissä, niin sieltä tulee pommin varmasti Ovechkin ja Semin mukaan (eivät kieltäydy ikinä kisoista) ja Florida kun laittaa Jerseyn lomille, niin saavat varmaan vielä mukaan Kovalchukinkin. :o
Kun vielä pelaisivat joukkueena, niin olisi lyömätön sakki.
 
Ryssäpoika kokoaa taas aikamoista dreamteamia kisoihin. Ensin Jevgeni Malkin hyväksyy MM-kutsun ja nyt teki saman ehkäpä maailman paras pelaaja Pavel Datsuyk. Tänään kun tippuu vielä Caps änärissä, niin sieltä tulee pommin varmasti Ovechkin ja Semin mukaan (eivät kieltäydy ikinä kisoista) ja Florida kun laittaa Jerseyn lomille, niin saavat varmaan vielä mukaan Kovalchukinkin. :o
Joukkue on enemmän kuin osiensa summa. Ihan hyvin Suomi on pärjännyt Venäjän supertähdille aiemminkin.
 
Ovechkin, Semin ja Bäckström jatkavat pelejä NHL:ssä. Sen sijaan Tuukka Raskin, Tim Thomasin, Marty Turcon, Zdeno Charan, Tyler Seguinin, Milan Lucicin, Patrice Bergeronin, David Krejcin ja Marc Savardin pelit päättyivät viime yönä.

Näistä herroista Bergeron, Seguin ja Lucic ovat ilmaisseet kiinnostuksensa lähteä kisoihin, kuten myös Pittsburghin Staal ja Letang. Ainoa ongelma on vaan siinä, että Kanadan joukkue on lähes täynnä, joten jotkut näistä maailman tähdistä joutuu jäämään pois.

Jeff Skinner - John Tavares - Jordan Eberle
Jamie Benn - Ryan Getzlaf - Corey Perry
Patrick Sharp - Ryan Nugent-Hopkins - Teddy Purcell
Evander Kane - Ryan O'Reilly - Andrew Ladd

Jay Bouwmeester - Dion Phaneuf
P.K. Subban - Duncan Keith
Marc Methot - Luke Schenn

Cam Ward
Devan Dubnyk

Hyi helvetti mikä joukkue jo nyt! Ihan sairas MM-tasolle. Tohon kun vielä lisätään Seguin, Bergeron ja Lucic, niin Kanada on ihan ehdoton ykkössuosikki maailmanmestariksi.
 
Voi olla, että tulee Suomi-pojalle kovaa kyytiä, jos eivät saa peliään loistavaan kuntoon.

On muilla joukkueilla sen verran paljon henkilökohtaista taitoa, että viisikkopelaamisen kangerrellessa tulee turpiin ja rumasti.
 
MM-kisat on yllättävän harvoin voittanut se jengi, jolla on kovin rosteri paperilla. Onhan tuo Kanadankin porukka älyttömän kova, mutta ovat he vielä nimekkäämmälläkin sakilla onnistuneet häviämään.

Ovatko nuo ketjukoostumukset Devin omia veikkailuita vai joko noita on jossain julkistettu? Nugent-Hopkins ja Eberle tulevat satavarmasti pelaamaan samassa vitjassa. Tuo Bostonin kolmikko (Savardin uran pelit taitavat olla pelatut), Staal ja Letang tuohon vielä, niin tulee kiva taistelu pelipaikoista.
 
Kaikki alempien sarjojen MM-kisathan on muuten jo pelattu ja koska mua kiinnostaa nekin eikä ketään muuta niin kostoksi laitetaan tuloksia.

Kolmosdivari pelasi Turkissa:

1. Turkki
2. P-Korea
3. Luxemburg
4. Irlanti
5. Kreikka
6. Mongolia

Turkki nousi alempaan 2-divariin, käsittääkseni rankingin mukaan Arabiemiraatit tulee ensi vuonna mukaan kolmoseen.

Alempi kakkosdivari, Bulgaria:

1. Belgia
2. Kiina
3. Bulgaria
4. Meksiko
5. Israel
6. E-Afrikka

Belgia kakkosen ylempään, Etelä-Afrikka pullautettiin kolmoseen.

Ylempi kakkosdivari, Islanti:

1. Viro
2. Espanja
3. Kroatia
4. Islanti
5. Serbia
6. U-Seelanti

Viro ykkösdivariin, Uusi-Seelanti kakkosen alempaan kastiin.

Alempi ykkösdivari pelasi Puolassa:

1. E-Korea
2. Puola
3. Hollanti
4. Romania
5. Liettua
6. Australia

Etelä-Korea melkoisen yllättäen nousi ylempään ykkösdivariin, Australia tippui kakkoseen.

Ykkösen ylempi, Slovenia:

1. Slovenia
2. Itävalta

3. Unkari
4. Japani
5. I-Britannia
6. Ukraina

Slovenia ja Itävalta ensi vuodeksi isojen poikien sarjaan, Ukraina kerrosta alemmas.
 
Valitettavasti näin Unkarin kannalta maa joutuu jäämään taas B-sarjaan tai ykkösdivariin. Menestysryhmä alkaa pikkuhiljaa vanheta.

Szuperilla oli perheenlisäystä ja Hetenyillä on ollut sairasteluja ja sen sivussa mahdollista tulevaa jatkosopimusta on neuvoteltu Jokerien kanssa ja hänen kokeilemansa Mestis-seuran kanssa niin hyvältä ei näytä maan kiekkotulevaisuus ilman uusia pelimiehiä.

Nuori Balizcs oli varsin hyvä maalivahti torjumaan, mutta Hetenyin tavoin hermoilua näkyy ja kaverin pitäisi Zoltanin tavoin päästä pelaamaan kovempitasoiseen sarjaan pelaamaan.

Nuo alempien sarjojen mm-kahinat ja erityisesti tuo ykkösdivari on kyllä nostanut varsin paljon tasoaan ainakin viimeisen vuosikymmenen sisään ja aiemminkin toki oli tasokkaita kamppailuja. Hieman paremmalla tuurilla ilman erästä Latvian kiekon huippumiestä olisi Hollanti voinut olla MM-Helsingissä 1997 mukana.
 
Puola oli Kekkosen aikaan MM-kiekon vakiokiusankappale - nyt maa on vajonnut alemmas kuin vissiin koskaan. Siihen ei pelkkä Neuvostoliiton hajaannus riitä selitykseksi.
 
Ylös