Jääkiekon SM-liigakeskustelu & otteluiden liveseuraus Forumin Vapaassa 2016-2017

JYP lähetti sitten HPK:n kesälomalle ja seuraavana vastaan tulee sitten Kalpa joka tulee takuuvarmasti tarjoamaan vähintään yhtä kovan vastuksen kuin HPK.

Toisessa välierässä kohtaavan sitten Tappara ja HIFK, kun Tappara onnistui pudottamaan Ilveksen jatkosta.
 
Komp. Vaikka periaatteessa olenkin puolueeton niin Tappara-junttien molpotusta ei kyllä oikein jaksaisi.

Se on juuri näin. Vanhana tamperelaisena en ole noista kahdesta suosikkijoukkuetta löytänyt muuta kautta kun junttien tapparafanien ansiosta.
Varmasti ipallakin niitä on, mutta lie väijyvät varjojen hämärissä poissa silmistä.
Tapparafanit huutavat joka kadunkulmassa fanipaita päällä mustamakkara ja nuuskaa huulessa et nääs nääs.
 
Junnupoika puhui pienenä Papparasta. Kuuli joukkueen nimen väärin jossain vaiheessa ja ei me sitä koskaan oikaistu.

Sällit nimittäin kävivät isosiällään ollessa katsomassa Kerhon pelejä Rinkelinmäellä hänen kanssaan, ei niistä silti kiekkomiehiä tullut. Muistanevat silti mm. Kerhon ja Papparan pelit.
 
Ei ihan Ilveen ihme riittänyt, mutta hyvä veto kuitenkin. :thumbup:
Tästä sitten loikataan tuonne Kalvan vankkureihin.

Meilläpäin tänään julki muutama jatko (Järvenpää, Jokela, Jacobsson, Hakulinen ja Virtanen) sekä kausikorttimyynnin alku. Lisää soppariasioita tulee vielä tällä viikolla, tietojeni mukaan 22 pahvia on valmiina.
 
Veljmies...

Lyrics: ”Veljmies”

http://www.youtube.com/watch?v=pnSwUuSwBGE
Nonnii, veljmies-patsas! Heitä sinnäi se kala poes käestäs ja ala taputtammaan! Sennii kivinuama!

Verkko heiluu taas! KalPa!!! Kalakukko ei anna armoaa!

Maitojunaan vastustajat kannetaan, näin pisteet tuodaan kotiin Kuopijoon! Miekka miestä myöten KalPa kantajan, raipan iskun näytti voiman voittajan. Luistimet, kuin veitsen terät, jäätä sivaltaa. Näin voitto saadaan Monttuun Niiralan!

Laallalalalalalallaa HEI! Laallalalalalalallaa HEI! laallalaalalaallalaa lallalaalalallalallaa…
 
KooKoon B ja C puolestaan suoriutuivat kaudestaan sillä viisiin, että aloittavat ensi kauden suoraan SM-alkusarjasta. Aiemmin siis selvinneet SM-sarjojen alempaan loppusarjaan Mestiksen alkusarjan kautta. Eräänlainen sarjanousu siis. :ahem:
 
51-22 kudit, mutta tilanne 'vain' 1-0. Maalin pelejä nämä pleijarit.

2-0 tyhjyksiin.
 
Viimeksi muokattu:
Kai täällä saa hekumoida naisten ämämmillä?
Suomi nimittäin johtaa Ruotsia vastaan 2-0.
 
Ylös