Jääkiekon SM-liigan tapahtumat, sattumukset ja otteluseuranta kaudella 2017 - 2018

Lukko Rauma on näköjään eilisellä päivämäärällä hankkinut Juho Keräsen Hämeenlinnan PK:n tyhjennysmyynnistä.

En oikein osaa sanua, että oliko ko. hankinta sitä, mikä Lukolta puuttuu?

No, seurajohto lienee minua viisaampi. Niin, ja on tuo näköjään Oulun Kärpän kasvatti, ja siellä pitkän uran pelannut.

Ja Kajaanin Hokissa välillä Mestistäkin pelannut. Ennen SM-liigauraa siis.

Ja ollut varakapteeni "A" sekä Oulussa, että Hämeenlinnassa. Mielenkiintoista.
 
Käy se ovi vielä sisäänkin päin. Topi Taavitsainen muuttaa loppukaudeksi Turusta Kouvolaan.
Luulisin syyn tälle siirrolle olevan se, että juuri nyt edustuksen ei pidä ottaa junnuista yhtään ketään höntsäämään merkityksettömiä liigalätkyttelyjä. Nuorten Liigan ylemmässä jatkosarjassa nimittäin KooKoo on sijalla 9 ja menossa "bonuskierrokselle" taistelemaan puolivälieräpaikasta, näillä näkymin joko Pelicansia tai Ässiä vastaan.
Näin ollen se on A-junnuissa "kaikki miehet kannelle", edustus riplailkoon millä riplaavat.

Myös B on lähellä bonuskierrosta SM-sarjan alemman loppusarjan kakkosena, vain pisteen takana Karhu-Kissoista.
Ja kyllähän se itselläkin huomio kiinnittyy nyt nuorisoon, kun ei tuosta ukkojen hommasta tullut lasta, ei pashaa.
 
Njoo. Siellä nyt kuitenki on Tamminen, Pelli, Salmela ja Seppälä Oulussa mukana. Kunhan ei sattuis mitään.. perjantaina ja lauantaina kun on ne hirmu tärkeet pelit junnuissa.
 
SaiPa on tehnyt yksivuotisen jatkopahvin ikisaipa Ville Kohon ja tämän kauden parjaan maalintekijänsä Ahti Oksasen kanssa.
 
Aijaijai, SaiPa voitti pelinsä. Yksi sen pitäisi hävitä, jotta KalPa pääsisi kuuden joukkoon. Lukko jatkaa kautta sääleissä. Tuleeko Ässät vastaan?
 
Lauri Tukonen näköjään taas vaihteeksi loukkaantunut.

Vähän alkaa herätä ajatus et Tukose naika alkaa olla pikkuhiljaa taputeltuna jääkiekon pelaamisen saralta. Kokoajan jotain vammaa. ITG kertokoot enempi?
 
Ylös