Jääkiekon Olympialaiset 8-23.2.2014

Nitti

Banned
Liittynyt
15.9.2013
Viestit
13
Niin. Voidaanhan me muistella kyyneleet silmäkulmissa ja kelata VHS:t puhki tuota Bratislavasta voitettua kultaa yhtä kauan kuin ysifemmaa. Itse en ymmärrä, miksi Meidän Peli olisi jotenkin täysin vapautunut kritisismistä yhden onnistumisen myötä, kun vastapainoksi on kauhottu aika paljon tyhjää samalla sabluunalla.
Juuri näin. Lasken Jalosen ansioksi lähinnä sen, että voiton hetkellä ymmärsi millainen onnenkantamoinen osui kohdalleen kun Mikko Koivu kipparoi pojan kotiin. Kohta joku väittää, että Bratislava 2011 luulisi hiljentäneen Jutilan kriitikot. Toisaalta arvostan Jutilaa, pääasia että mennään eteenpäin: http://youtube.com/watch?v=XgFwrvT_rBQ&desktop_uri=/watch?v=XgFwrvT_rBQ
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Jalonen on kuitenkin voittanut enemmän mestaruuksia maajoukkueessa kuin kukaan suomalainen päävalmentaja. Olympialaisistakin tuli pronssia heikohkolla pelaajamateriaalilla. MM-kisoissa Suomi oli Jalosen aikana neljänä kuudesta keväästä vähintään välierissä. Ei tuo kovin huonosti ole, puhumattakaan että menisi kokonaan tuurin piikkiin. Aika hyvin saa perustella väitteen, että jollakin toisella pelitavalla olisi menestystä tullut enemmän ottaen huomioon käytössä olleen pelaajamateriaalin. Mutta mitäs tästä enempää, väärin voitettu.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
No Olympialaisisssa Suomi hävis kaikille ns. paremmille joukkueille paitsi huonolle Tsekille puolivälierässä. Hirvee munkki kävi taulukon suhteen ja sai pronssipeliin vastaansa Slovakian.

En muusta kritisoi Jalosta ja meidän peliä, kuin siitä, ettei sitä osattu soveltaa erinlaiseksi kun peli ei toiminut. Ja tuo tilanne oli aika usein. Siihen siniviivan seinään törmättiin liian usein, ilman, että olisi tajuttu nopeuttaa hyökkäykseen lähtöä.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
^ Niinpä. Maalin taakse mentiin tilanteessa kuin tilanteessa, mutta sillä nyt ole enää väliä. Suurin miinus taisi kuitenkin olla välit nhl-pelaajiin. Tuskin sieltä olisi pappoja myöten kaikki ilmoittaneet haluavansa Sotsiin, jos Jukka olisi vielä jatkanut. Ei sillä, että menestys jäisi Teemusta tai OJ:sta kiinni, mutta kuitenkin.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Helmikuussa on vähän vaikea tietää onko jengi menossa playoffeihin. Mutta Saku on jo parhaat päivänsä nähnyt ja ollut ihan paska alkukaudesta, joten ei Suomi häntä tarvitse. Ei näitten kisojen tarvitse olla "vielä kerran pojat" turnaus.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Rohkeesti ottaisin kyl mukaan Määtän ja Barkovin. Miksei Ristolaisenkin?

Jos ei kokeile niin ei voi voittaa. Toisaalta Barkovin viime talven junnukisat on tuoreessa muistissa. Ei menny häävisti..

On hyvin todennäköistä että olympialaisten mitaliputki katkeaa helmikuussa.:mad:
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Lehterä ei mahdu edes jokakeväisiin MM-kisohin, joten Sotshissa hänelle ei ole mitään käyttöä. Immonen taas on hyvä MM-kisapelaaja, mutta liian huono Olympialaisiin.

Immonen 20 ottelua NHL:ssa, Jokinen lähes 1100... En miettisi nanosekuntiakaan kumman ottaisin mukaan.
Eikös toi KHL-tähti Lehterä ole nimenomaan ollut ehdolla moniin MM-kisoihin mutta loukkaantumiset ovat estäneet pääsyn?

O.Jokinenhan ilmoitti jo 2010 maajoukkueuransa päättymisestä.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Jokinen oli ihailtava tsemppari maajoukkueessa. Ilman häntä ei ois tullu edes pronssia vaisuista Vancouverin olympialaisista.

Mutta jotenki tuntuu et OJ:n aika on jo tavallaan ohi.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Antti Niemi sanoi eilen Urheiluruudussa, että Olympialaisissa kelpaa vaikka kolmosvahdin pesti, jos vain mukaan pääsee. Veikkaan että Rask ja Niemi ovat ykkösnimet.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/leijonat/uutiset.shtml/2013/10/1824837/kekalainen-leijonien-apulais-gmksi

NHL-seura Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen liittyy Leijonien johtoryhmään tittelillä Assistant GM. Maajoukkueen GM on Jari Kurri.

Syksyn ja alkutalven aikana Kekäläinen auttaa Leijonien valmennusjohtoa suomalaisten NHL-pelaajien tarkkailussa, johtoryhmään hän tulee mukaan olympialaisten alkaessa.

– Jarmo seuraa NHL:ssä myös tulevien vastustajien pelaajia, päävalmentaja Erkka Westerlund selvittää Kekäläisen roolia Leijonat.fi-sivustolla.

Kekäläinen itse odottaa innolla olympiaturnausta osana Leijonien johtoryhmää.

– Olympialaisissa mukana oleminen on kenen tahansa jääkiekon parissa työtään tekevän unelma, hän sanoo.
Tää on hyvä juttu.
 

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Ihan kuin Nike olisi pistänyt jotkut tet-harjoittelijat asialle.

Valkoinen paita: Otetaan helvetin iso Suomen lippu, tehdään siitä paita ja isketään päälle pari logoa.

Sininen paita: Ihan kuin siihen olisi isketty kaikki loput ideantyngät. Tummansiniset hartiat ja Suomen lippu hihoissa pilaavat paidan.

Eipä nuo muutkaan paidat mitään onnistuneita tekeleitä ole. Erityisen huonoja ovat Kanadan ja Ruotsin paidat. Ruotsin keltainen paita näyttää joltain sadetakilta.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Miksei vain voisi olla perus Leijona-paidat mainoksista karsittuina? :dunno:
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Nimimerkillä Älä jumalauta koske siniristiin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Tuo tummempi puku vielä kävisikin pelipuvuksi. Toinen taas tuntuu hieman turhan ylikorostuneelta.
 
Ylös