Jalkapallon MM 2010 Etelä-Afrikka

Täällä ei kai ole vielä mainittu, että kisojen 10 stadionista 7 on yli kilometrin korkeudessa. Neljä näistä yli puolessatoista kilometrissä. Tämä saattaa suosia esim. Meksikoa ja Chileä ja miksei isäntämaatakin.

Harmi ettei Ecuador päässyt kisoihin. Olisivat voittaneet turnauksen vaikka miesalivoimalla ;)
 
Harmi ettei Ecuador päässyt kisoihin. Olisivat voittaneet turnauksen vaikka miesalivoimalla ;)
Boliviasta puhumattakaan. Tottumaton juoksee itsensä piippuun yhdessä puoliajassa La Pazissa.

Kolumbia: Bogota (2,640 m)
Ecuador: Quito (2,800 m)
Bolivia: La Paz (3,600 m)

Ecuador ja Kolumbia näköjään jäivät pisteen päähän kisapaikasta.
 
Laitoimpa voittajavedon menemään mm- voittajasta, ihan vaan vittuillakseni veikkasin Ranskaa.
 
Nyt myös Didier Drogba on loukkaantunut, käsi murtunut kyynärpään yläpuolelta. Joku japanilainen oli taklannut harjoitusottelussa. Täytyy sanoa, että alkaa vituttaa nämä loukkaantumiset. Itse kuulun kuitenkin siihen ryhmään, joka seuraa suuria urheilutapahtumia paljolti myös näiden suurten tähtien takia. Esimerkiksi jalkapalloa en muuten seuraa oikeastaan ollenkaan. Siksi ärsyttää suunnattoman paljon, kun rivit vaan harvenee. Suosikkijoukkueistakin puuttuu jo kapteenit, eli Beckham ja Ballack. Voisivat noissa harjoitusotteluissa ottaa vähän rauhallisemmin. Eihän siellä ole kohta ketään muita kuin joku Kristiina Ronaldo jäljellä. :D

Muutenkin liukutaklaukset pitäisi kieltää koko lajista.
 
Viimeksi muokattu:
Ja nyt revähti Robbenilta takareisi.

Huoh... tämäkin vielä.

Itsekin seurailen enimmäkseen vain näitä arvokisoja, mutta sitäkin innokkaammin. Näin ollen todella harmittaa, kun huippunimet menevät rikki kisojen alla.

Suosikkini ovat Brasilia ja Hollanti. Katson muuten ensimmäiset pelit täällä Brasiliassa, ja täällä on kyllä aikamoinen kisahuuma ollut jo viikkojen ajan, ellei jopa kuukausien. Joka päivä tuntuisi olevan runsaasti juttuja kisoista. Toisaalta jalkapallosta muutenkin on ohjelmaa monia tunteja päivässä.
 
Noo, eikös ne oikeastaan olekkin kiellettyjä. Takaapäin tulevasta liukutaklauksesta ainakin saa suoran punaisen.

Eikös se ole siten, että jos palloon osuu ensiksi.. niin taklaus on yleensä ok?
 
Samoin Nigerialta jää keskikentältä pois tärkeä pelaaja viime hetken loukkaantumisen takia, eli John Obi Mikel. Näin ollen sekä Nigerialta, Norsunluurannikolta ja Ghanalta puuttuu avainpelaajia kokoonpanosta, mikä ei tietenkään auta jos halutaan nähdä afrikkalaista meininkiä mitalipeleissä.

Ja kun näitä loukkaantumisuutisia summailee niin joku parivaljakko Espanja-Brasilia finaalissa alkaa näyttää aina vaan todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Tosin onneksi se ei ole niin yksiselitteistä, että ne huippumaat joilta ei puutu avainpelaajia ovat suoraan neljän sakissa. Materiaalin puolesta vaikkapa Argentiinan pitäisi olla "varma" semifinaalijoukkue mutta kiitos Diego Armandon ihan mikä vaan on mahdollista.
 
Ballack ja Robben on olleet suosikkieni joukossa. :jaska:
 
Hyvällä säkällä Robben selviää säikähdyksellä. Tänään ilmeisesti menossa kuvauksiin. Drogbakin on näillä näkymin mukana jo Norsunluurannikon avausottelussa, ainakin tämän uutisen mukaan:

Perjantain Japani-ottelussa kätensä murtanut Didier Drogba lähtee Norsunluurannikon joukkueen mukana jalkapallon MM-turnaukseen Etelä-Afrikkaan.

Murtumaa korjattiin lauantaina leikkauksessa ruuveilla, ja Sveitsissä suoritettu operaatio sujui ongelmitta.

- Hän on hyvällä tuulella, ja voi aloittaa juoksu- ja kuntopyöräharjoittelun muutaman päivän kuluttua, kertoi Norsunluurannikon lääkintäryhmässä mukana oleva ruotsalaislääkäri Mats Börjesson.
 
Siis tuo oli ihan oma veikkaus tai lähinnä toive, että hyvällä säkällä Robben selviää säikähdyksellä. Jos sitä siis tarkotit. Itse loukkaantumisesta esim. tässä:

Hollannin jalkapallomaajoukkueen kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Arjen Robben loukkasi reitensä lauantaina pelatussa harjoitusottelussa Unkaria vastaan. Robben jouduttiin viemään ottelun jälkeen sairaalaan, missä vamman vakavuus ratkeaa.

Itse ottelun Hollanti voitti selvästi 6-1. Robben aloitti vaihtopenkiltä, mutta tuli kentälle toisella jaksolla iskien pallon kahdesti Unkarin maaliin. Robben joutui jättämään kentän muutama minuutti ennen päätösvihellystä.

- Robben ei lähde tänään meidän mukanamme kohti Etelä-Afrikkaa, koska hänen jalkansa kuvataan huomenna, Hollannin päävalmentaja Bert van Marwijk kertoi.
Pahinta tietysti pelätään.
 
Yllättävän paljon on kyllä sadellut loukkaantumisia maiden tähtipelaajille näin lähellä kisoja. Saa nähdä muuttuvatko maajoukkueiden treenipelitottumukset jatkossa sellaisiksi, että ennen kisoja ei otella laisinkaan. Argentiina ainakin on jättänyt harjoitusottelut täysin väliin jo näiden kisojen alla.
 
Näin ollen sekä Nigerialta, Norsunluurannikolta ja Ghanalta puuttuu avainpelaajia kokoonpanosta, mikä ei tietenkään auta jos halutaan nähdä afrikkalaista meininkiä mitalipeleissä.
Nyt ei puutu enää kuin että Kamerunilta loukkaantuu Eto'o. Sitten kaikki suosikkini antavat tasoitusta huippupelaajan puuttumisella.

(No, Drogba saattaa sittenkin pelata.)
 
Ylös