Jalkapallon MM 2010 Etelä-Afrikka

Onnettomat kisat pelillisesti. Ulkopelillisesti en sitten tiedä...no soihan siellä korvia raastava vuvuzela.
 
Tuomarivirheet, vitun pillit, näyttelemiset, vähämaalisuus (taisi kyllä loppua kohti parantua), unettavat ottelut...siinä joitakin huonoja puolia.

Niitä sankareitakaan ei oikeastaan ollut entiseen malliin. Jotenkin onnetonta.

Onneksi loppuivat kisa. Positiivinen juttu oli sitten, että uusi maa sai MM pytyn. Ois sikäli kelvanut Hollanninkin näyttelijät (kyl nekin muuten osasi).
 
Onneksi loppuivat kisa. Positiivinen juttu oli sitten, että uusi maa sai MM pytyn. Ois sikäli kelvanut Hollanninkin näyttelijät (kyl nekin muuten osasi).
Finaalissa tuntui, jotta ensin Espanja filmasi...sitten Hollanti heti perään, jos vaan oli mahdollisuus, kun tajusivat, jotta niin niitä kortteja ja vapaapotkuja saadaan:o
 
Olipa taas mahdollisimman kivulias tappio Hollanti-fanin näkövinkkelistä. Näitähän on nähty, mm. 2000 EM-kisoissa.

Ja tuo Iniestan filmaus :yuck: :thumbdown

Antaa Espanjan nyt iloita vähän aikaa. Kohta kuitenkin talousongelmat ajaa maan ja samalla koko Euroopan ahdinkoon :rolleyes:

Ei siinä, kyllä Espanjaakin on tullut kannatettua, mutta ei tänään, eikä varmaan huomennakaan...
 
Antaa Espanjan nyt iloita vähän aikaa. Kohta kuitenkin talousongelmat ajaa maan ja samalla koko Euroopan ahdinkoon :rolleyes:
No vastahan sitä uutisoitiin, jotta maailmanmestaruus tuo BKT:hen lisäpuhtia, mutta ei taida noilla Iberian kreikkalaisilla rittää yksi mestaruus vilunkipelejään korjaamaan...mutta se onkin toinen juttu se.
 
Vuodesta 1982 on tullut seurattua futiksen arvokisoja todella tiiviisti. Nyt tuli ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että ei oikein jaksa kiinnostaa. Seurattavat tähdet puuttuvat ja useimmat pelit ovat vain tylsiä. Siihen kun lisätään filmaukset ja selvät tuomarivirheet, joihin ei mitenkään puututa.. niin kiinnostus vain laskee. Ehkä se on parantuneen tv-tekniikan syytä tai sitten vain ei enää kiinnosta katsella epäoikeudenmukaisesti tuomittuja pelejä.
 
Jotain hyvääkin sentään.

Jalkapallon MM-lopputurnauksen parhaaksi pelaajaksi on valittu Uruguayn hyökkääjä Diego Forlan, joka johdatti joukkueensa yllättäen neljän parhaan joukkoon. Forlan viimeisteli Etelä-Afrikassa neljä osumaa.

Ehdolla parhaaksi pelaajaksi olivat myös Espanjan David Villa, Xavi ja Andres Iniesta, Hollannin Wesley Sneijder ja Arjen Robben, Saksan Mesut Özil ja Bastian Schweinsteiger, Ghanan Asamoah Gyan sekä Argentiinan Lionel Messi.

YLE Urheilu
 
Vuodesta 1982 on tullut seurattua futiksen arvokisoja todella tiiviisti. Nyt tuli ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että ei oikein jaksa kiinnostaa. Seurattavat tähdet puuttuvat ja useimmat pelit ovat vain tylsiä. Siihen kun lisätään filmaukset ja selvät tuomarivirheet, joihin ei mitenkään puututa.. niin kiinnostus vain laskee. Ehkä se on parantuneen tv-tekniikan syytä tai sitten vain ei enää kiinnosta katsella epäoikeudenmukaisesti tuomittuja pelejä.

Onneksi FIFA harkitsee videotuomaroinnin aloittamista Brasilian kisoissa neljän vuoden päästä. Olisikin jo aika.
 
Jotain hyvääkin sentään.
:thumbup:

diego-forlan.jpg


Onnea Diego!
 
Ja voi saatana sitä ajanpeluuta kun saadaan jatkoajalla se johtomaali. Hyvähän se on yrittää tasoitusta, kun koko joukkue ryntää kimppahaliin juomapoikia ja ties mitä henkisiä valmentajia myöten kentälle ja siellä sitten nyhjätään se pari minuuttia. Sitten vielä jos vastustaja saa vaparin, niin pitää vihellyksen jälkeen mennä potkimaan se pallo hevon kuuseen. No saahaan siitä toki kortin, mutta eipähän tuo paljoa sitä vastustajaa auta.

Nyt ne perkeleen pysäytyskellot jo tähän lajiin. En keksi mitään järkevää perustelua miksei niitä ole. Eli siinä tapauksessa varmaankaan ei tulla niitä koskaan näkemään, koska milloinkas jalkapallon sääntöjä laadittaessa oltaisiin järkeen luotettu. Kunhan vaan säilyy perinteet.

Niin videotuomarointi nyt olisi vielä tärkeämpi, mutta siinä asiassa saattaa jopa joidenkin kommenttien perusteella edistystä tapahtua. Joskus.
 
Todellakin, Forlan jos kuka tuon ansaitsi:thumbup:

Pelasi muuten uskomatton hienon kauden, siis jo ennen näitä kisoja. Pidän enemmän kuin ihmeenä jos ei kaveria osteta näillä näytöillä johonkin suurimmista:thumbup:
 
Ja voi saatana sitä ajanpeluuta kun saadaan jatkoajalla se johtomaali. Hyvähän se on yrittää tasoitusta, kun koko joukkue ryntää kimppahaliin juomapoikia ja ties mitä henkisiä valmentajia myöten kentälle ja siellä sitten nyhjätään se pari minuuttia. Sitten vielä jos vastustaja saa vaparin, niin pitää vihellyksen jälkeen mennä potkimaan se pallo hevon kuuseen. No saahaan siitä toki kortin, mutta eipähän tuo paljoa sitä vastustajaa auta.

Nyt ne perkeleen pysäytyskellot jo tähän lajiin. En keksi mitään järkevää perustelua miksei niitä ole. Eli siinä tapauksessa varmaankaan ei tulla niitä koskaan näkemään, koska milloinkas jalkapallon sääntöjä laadittaessa oltaisiin järkeen luotettu. Kunhan vaan säilyy perinteet.

Niin videotuomarointi nyt olisi vielä tärkeämpi, mutta siinä asiassa saattaa jopa joidenkin kommenttien perusteella edistystä tapahtua. Joskus.

Tai tuomari ois voinu antaa suoraan esim siitä Torresin vikan minuutin filmistä esim 7 minuuttia lisäaikaa:rolleyes: Vois "vähän" laskea motivaatio ihmeloukkaantumisiin (ja ennenkaikkea niitä seuraaviin ihmeparantumisiin heti kun peli on saatu käyntiin taas..)
 
Ylös