JALKAPALLON MM-KISAT

  • Viestiketjun aloittaja Hënkka
  • Aloituspäivämäärä

Hënkka

Guest
MM-alkulohkojen arvontojen sijoittelu selvillä
[28.11.2001,12:36:53][Sportti.com][26769]


Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA arpoo ensi kesän MM-lopputurnauksen alkulohkot ensi lauantaina Etelä-Korean Pusanissa. MM-kisoihin selvinneet 32 maajoukkuetta on sijoitettu neljään eri koriin maiden MM-kisamenestyksen perusteella. Näin esimerkiksi Saksa on ykkösryhmässä ja Englanti kakkoskorissa, vaikka Englanti kurittikin Saksaa syksyllä karsinnoissa peräti luvuin 5-1. Kisaisäntien Japanin ja Etelä-Korean ohella ykkösryhmässä ovat myös Etelä-Amerikan jättiläiset Brasilia ja Uruguayn, hallitseva maailmanmestari Ranska sekä Espanja. Kakkoskorissa on 11 eurooppalaista joukkuetta, joista kahdeksan arvotaan lohkoihin kakkossijoitettuina ja kolme viimeistä tämän jälkeen ennen kolmoskorin viittä joukkuetta.

Samaan alkulohkoon voi joutua vain kaksi eurooppalaista maata ja eteläamerikkalaiset joukkueet tullaan arpomaan niin, että niitä on mukana sekä Etelä-Koreassa että Japanissa pelaavissa alkulohkoissa. Karsinnoissa toisensa kohdanneet joukkueet voivat joutua samaan alkulohkoon myös lopputurnauksessa.

KORI 1: Ranska, Japani, Etelä-Korea, Brasilia, Argentiina, Saksa, Italia, Espanja.
KORI 2: Belgia, Kroatia, Tanska, Englanti, Irlanti, Puola, Portugali, Venäjä, Slovenia, Ruotsi, Turkki
KORI 3: Ecuador, Paraguay, Uruguay, Kiina, Saudi-Arabia
KORI 4: Kamerun, Nigeria, Senegal, Etelä-Afrikka, Tunisia, Costa Rica, Meksiko, Yhdysvallat

----------------------------------------------

Mahtaa tulla mielenkiintoisia lohkoja, jos esim. Japani, Belgia, Kiina ja Senegal joutuvat samaan lohkoon. :rolleyes: Toinen "tasokas" lohko voisi olla Etelä-Korea, Slovenia, Saudi-Arabia ja Costa-Rica. :D

Tiukaksi homma taas menee jos esim. Argentiina, Englanti, Portugali ja Nigeria joutuvat samana lohkoon.

Toivotaan että tulee tasaset lohkot. :)

Niin, ja mestarihan on sitten ensi kesänä ARGENTIINA. :cool:

[ 28-11-2001: Message edited by: Henkka ]
 

RK-62

Porno-Erkki-wannabe
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
14922
Sijainti
Kni
Löisin roponi ehkä kuitenkin Ranskan tai Italian puolesta.
 

Hënkka

Guest
Ranskalla tuntuu tuo maalivahtiosasto olevan kunnossa. :D Lisäksi Desaillyn loukkaantuminen voi vaarantaa jopa kesän kisat. Blanc on jo vanha joten... Italia siellä finaalissa on ja ottaa taas omansa, eli hopean.
 

Begemot

Besserwisser
Liittynyt
14.9.2000
Viestit
1823
Sijainti
42
Argentiina, Tsekki, Romania. Siinä mun kolme suosikkijalkapallomaajoukkuettani. Näistä ei kisoissa ole kuin Argentiina, joten sitähän minun on kannatettava.

Anti-suosikkeja ovat Ruotsi, Brasilia (en herrajumala tiedä miksi, mutta en ole koskaan pitänyt Brasiliasta), Belgia ja Turkki.
 

Begemot

Besserwisser
Liittynyt
14.9.2000
Viestit
1823
Sijainti
42
aijoo...on se Suomen maajoukkue kans aika hyvä. mun ykkösuosikki, etten jopa sanoisi.
 

Salmari

Well-known member
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
1089
Sijainti
Tampere
Kaikki pelit täytyy ehdottomasti katsoa.Taitavat tulla yöaikaan.Onhan Ylellä muuten oikeudet kisoihin, tietääkö kukaan?

Omat suosikit vaihtelevat, kun Suomi ei ole mukana. Brasiliasta minäkään en jostain syystä pidä. En tiedä johtuuko siitä,että joukkuetta rummutetaan joka kerta ennakkosuosikiksi joka suunnalla.Lapsuuden suosikki oli Saksa. Jostain syystä saksan kannatus on laantunut viime vuosina.Ennalta heikomman puolella tulee oltua yleensä. Lisäksi tuntemattomammat maat ovat aina mielenkiintoisia, kuten Ecuador ja Senegal.

Jostain kumman syystä joka kisoissa on ollut ainakin yksi "kuoleman lohko" johon on saatu arvontakori systeemistä huolimatta mukaan 3-4 kovatasoista maata. Ja taas sitten toisaalta joka kerta on mukana pari helpompaa lohkoa.
 

Hënkka

Guest
Eipä taida tulla yöllä. Jenkkilän kisat tuli aikanaan yöllä ja nyt ollaan toisella puolella palloa. Aikaero Souliin ja Tokioon on seitsemän tuntia, joten siellä esim. 18.00 alkava matsi tulee Suomessa 11.00 päivällä. Oikeastaan huonoin mahdollinen aika. :(
 

Begemot

Besserwisser
Liittynyt
14.9.2000
Viestit
1823
Sijainti
42
Kaikki pelit on ehdottomasti katsottava. Jalkapallon MM-kisat on mulle se kaikista tärkein urheilutapahtuma.

Kiina tulee olemaan melko mielenkiintoinen uusi tuttavuus.
 

RK-62

Porno-Erkki-wannabe
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
14922
Sijainti
Kni
Originally posted by Henkka:
<STRONG>Eipä taida tulla yöllä. Jenkkilän kisat tuli aikanaan yöllä ja nyt ollaan toisella puolella palloa. Aikaero Souliin ja Tokioon on seitsemän tuntia, joten siellä esim. 18.00 alkava matsi tulee Suomessa 11.00 päivällä. Oikeastaan huonoin mahdollinen aika. :(</STRONG>
Heinäkuussahan kisat on ? Toivottavasti en saa kesätöitä. :D
 

AJaN

Well-known member
Liittynyt
9.10.2000
Viestit
1374
Sijainti
Lappeenranta
"Japani, Belgia, Kiina ja Senegal joutuvat samaan lohkoon. Toinen "tasokas" lohko voisi olla Etelä-Korea, Slovenia, Saudi-Arabia ja Costa-Rica."

Kahta aasialaista ei voi tulla samaan lohkoon, joten molemmat ehdottomasi ovat mahdottomia. (myöskään kahta E-amerikkalaista ei voi tulla samaan lohkoon, eikä myöskään kolmea eurooppalaista) Sen sijaan ARG,NGR,ENG ja POR saattaa todellakin tulla arvonnasta ulos, joka taitaisi tietää aikaista kotimatkaa Nigerialle ja Englannille.

Kisat pelataan kesäkuussa ja Suomen aikaa pelit pelataan aamupäivällä/iltapäivällä. Kaikki pelit katsotaan totta kai.

[ 29-11-2001: Message edited by: AJaN ]
 

Nopeahuoli

Pomo Hetteri
Liittynyt
5.4.2001
Viestit
27734
Sijainti
PDX, OR
Itse toivoisin niin pal ton Espanjan menestystä, mutta taitaa taas kerran tuo Katalonian, Baskimaan ja varsinais-Espanjan koottu joukkue sukata puolivälierä vaiheessa :( Toivottavasti ei.

Etelä-Amerikan mantereelta todellakin kuuluu sellaisia, että Argentiina olis niin kovassa vedossa (tätä Pelekin juuri toitotti TVssä), että taitaa olla parempi laittaa rovot vaan Maradonan jälkeläisille kun mestaria arvotaan.
 
Ylös