Jälkihöyryjä miitingistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Formulanomi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Seitsemän "veljestä" (forumistia) kohtasivat Suomen Nashvillessä, Tampereella 20-21.5.2000

Miitingin kolme kulmakiveä - Mustakarin tyyliin:
- ensitapaaminen
- doping
- aurinko

Oli hauska keskustella forumistien kanssa livenä - oikeasti. Onneksi alkujännityksestä päästiin kunnon dopingin ansiosta eroon rivakasti. Itseasiassa alusta lähtien oli tunne, että mehän olemme vanhoja tuttuja.

Aika-ajojen seuraamisesta jäi mieleen Topin ja Jacquesin hehkuttelut sekä useimpien forumistien hiukan pettynyt olemus Mikan aika-ajo sijoituksen takia. Toisaalta "vesi" vanhin voitehista auttoi unohtamaan tuota kipua.

Aika-ajojen jälkeen kävimme paikallisessa nakkikaupassa ostamassa hiukan olutta ja muuta juoksevassa muodossa olevaa evästä. Auringonpaiste ja dopingin yliannostus oli ehkä joillekin forumisteille liikaa. Väsymys alkoi painaa. Siksi joillekin lepo teki hyvää. Kävin itsekin ottamassa 'pienet tirsat'. Kieltämättä joillakin 'vanhoilla' oli vaikea pysyä teidän nuorempien kyydissä.
smile.gif


Oletan Tosen laittavan myöhemmin kuvia ko. tapahtumasta nettiin. Varmaankin tiedotat sitten niistä esim. täällä.

ps. Kiitokset kaikille osallistujille.
biggrin.gif
Ja hävetkää te, jotka jäitte kotiin "notkumaan" !
mad.gif
Ehkä tulette seuraavaan tapaamiseemme. Kenties Helsinkiin ?
ps2: Toivottavasti en nukahda kisassa. Oli nimittäin aikainen herätys: 05:15!
------------------
Formulanomi
Formulanomin sivut *Päivitetty 9.4.2000*

[This message has been edited by Formulanomi (edited 21-05-2000).]
 
Tänne mitään notkumaan jääty...
frown.gif


Kiva, että oli kivaa. Syksyllä sitten uudestaan.
smile.gif


------------------
---> Targa 3v <---
------------------
 
Laittakaapa nimilista "möötteilijöistä" kehiin?
Ketkä olivat nämä seitsemän urheaa Forumilaista?
wink.gif




------------------
amiraali
 
Okei Amiraali tässä nimet. (kaipasimme sua ja monia muitakin joukkoon hurjaan!)

Seitsemän urheaa samuraita olivat:
- Milkei - reipas kisaemäntämme, mukava "jätkä", vaikka ehdottikin meille vanhoille "humppapaikkoja"
frown.gif

- Tose - luontokuvaaja
- Nomi - Warm up:in dopingvastaava, ainoa joka taisi saada auringonpistoksen.
- Stara - filosofi. Omat tukijoukot mukana.
- Jacques - onnekas kaveri. Ala lottoamaan.
wink.gif

- Topi - toinen rento oppaamme
- Timoteus - alkuillasta myös analyyttis-matemaattisia filosofointeja, loppuillasta Särkänniemeen.
wink.gif



[This message has been edited by Formulanomi (edited 21-05-2000).]
 
Kun elää vanhempien holhouksen alaisena, ei pääse kaikkialle...Oli pakko tyytyä katsomaan kun Sotkamo pisti Loimaan matalaksi 0-2 ! Mutta hei ! Loimaalaiset pääsivät ykkösen urheiluruutuun
smile.gif
Otti vaan kaaliin kun yhdet on siellä pitmässä hauskaa ja yks on kattomassa kuinka Sotkamolla on kaikki pelaajat parempia
frown.gif
 
Heh! Joo, paikalla oltiin meetingissä...

Kyllähän se tietty alkuun vähän jännitti lähteä tapaamaan täysin tuntemattomia ihmisiä täysin tuntemattomassa kyydissä.
smile.gif
Kaikkihan kuitenkin lopulta päätyi hyvin. Tose&Jacques olivat Päivölän pihalla jo etuajassa, kännykkääni ilmestyi tekstiviesti kello 10.14 (sovittu aika oli 11-11.30). Nopeasti viime hetken pakkaamiset ja sitten vaan kyytiin. Pienen Kossukeskus-visiitin jälkeen matka jatkui Nomin hotellihuoneeseen, jossa juteltiinkin niistä näistä... Ihmetystä jaksoi aiheuttaa mm. opiskeluajat täällä Päivölässä (vain joka toinen viikonloppu lomaa ym. ym.).
smile.gif
Aika kului kuin siivillä, ja vasta vähän kello yhden jälkeen alettiin miettiä, pitäisiköhän sitä jo talsia sovittuun tapaamispaikkaa (Grand Star Café). Mielenkiintoisena kuriositeettina on todettava, että kukaan meetingiin tulleista ei ollut sovitussa paikassa sovittuun aikaan (joka siis oli klo 13).
smile.gif
Kaikkein eniten myöhässä olivat, kuten yleensäkin, lähimpää (eli Tampereelta) tulevat.
biggrin.gif


Tunnelma oli aika-ajoa seurattaessa ja pitkään sen jälkeenkin loistava. Alaikäisyydestäni (olin muuten ainoa alaikäinen) huolimatta muutamaankin otteeseen minuakin kehotettiin ottamaan dopingia, mutta pääasiassa jätin juomiset muille.
smile.gif
Alaikäisyyshän oli hyvä tekosyy, ehkä oikeampana syynä oli kuitenkin se, että olin vielä samana iltana menossa kotiin Kangasalle, ja sitä kautta vielä illalla takaisin Päivölään. Kummassakaan paikassa kännissä oleminen ei ole oikein "suotavaa".
smile.gif


Niin, miksikö yleensä menin Päivölään sinä iltana? No, ainakin Jacquesille sen syyn ilmaisinkin. Nimittäin niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin meillä alkoi vielä oppitunnit kello 22.
biggrin.gif


Itse siis jätin seurueen jo n. kello 17. En tiedä, mihin Nomi juuri silloin oli kadonnut, joten ehkä hänelle siksi jäikin virheellinen käsitys tuosta Särkänniemestä.
biggrin.gif
Tosiasiassa kuitenkin suuntana oli Kangasala.
 
Harmittaa vietävästi poisjäänti, mutta jouduin pari viikkoa sitten taas lähtemään töiden takia tien päälle, joten viikonlopun vietossa perhe ajoi edelle. Toivottavasti seuraavalla kerralla on parempi tuuri.

------------------
BAT
 
Kliffaa oli, hei
biggrin.gif
! Tampere on hauskempi paikka, mitä luulinkaan.
cool.gif


Alan kasata niitä kuvia kilpailun jälkeen, joten viimeistään aamulla on jotain nähtävissä.

Timoteus, eikö ole parempi ajoissa kuin liian myöhässä?

------------------
• • • Tose • • •
Tosen F1-sivut
 
Tose: Tottahan toki on parempi olla ajoissa.
smile.gif
En vain osannut alkuunkaan odottaa kyydin tulevan noin tuntia ennen sovittua aikaa...
smile.gif
 
Joo sitä jäin ihmettelemään että mihin hittoon se Kortteen Topi hävisi?
Taisi tappio skotille painaa liikaa?
biggrin.gif
 
Jacques:
Edelliset pippalot Perjantailta vaativat veronsa ja huomasin olevani kotona joskus seitsemän aikaan. Millä olen tämän kymmenen kilometrin matkan mennyt jää ikuiseksi arvoitukseksi.
biggrin.gif
Muuten miittinki oli hauska ja syksyllä kannattaa suunnitella jatkoa. Ainut huono asia oli tuo skotin paalupaikka.

------------------
Topi The Great
 
Jaa harmi olisi varmaan ollut kivaa siellä, mutta eihän mua sinne olisi päästetty!
frown.gif




------------------
kh2852
Häkkinen voittaa kolmannen mestaruuden.
Minä puhun vain totisinta totta.
Häkkinen on paras.
Schumacher 22.
 
Kortteen Topi: No säästyit kuitenkin nololta tilanteelta, että Villeneuve olisi ollut Häkkisen edessä!
smile.gif

Vuoden päästä se ei olekaan niin noloa, kun Jaska saanee kunnon vehkeet käyttöönsä..
smile.gif

Minun päivääni Jaskan heikko aika-ajosuoritus ei mitenkään pilannut. Tiesin että se pystyy jälleen huippustarttiin. Niinhän se pystyikin
smile.gif


Jos sitten seuraavalla kerralla saisi tapahtumasta myös junioreita kiinnostavan. Rehellisesti sanottuna eilisessä tapahtumassa alle 15 vuotiailla ois ollu varsin tylsää..
frown.gif

Laiva idea jonka Tose minulle kertoi, olisi kyllä hyvä. Mutta sinne ei underaget ainakaan pääsisi..
Ehkä juniorit voisivat sopia oman miitingin jollain heitä kiinnostavalla tavalla, esim. jossain linnanmäellä tai särkäniemellä?
smile.gif
 
En edes kysynyt kun ei minua olisi kuitenkaan päästetty luultavasti. Koskas seuraava tällainen on?
 
Originally posted by Jacques:
Ehkä juniorit voisivat sopia oman miitingin jollain heitä kiinnostavalla tavalla, esim. jossain linnanmäellä tai särkäniemellä?
smile.gif

Tuon minä jo otan loukkauksena!
biggrin.gif
Niin, kovasti olen itseäni ikäni (16 v) takia laskemassa vielä junioriksi, mutta voin sanoa, etten takuulla lähtisi mihinkään huvipuistoon. Huvipuistot kaikkine härveleineen eivät ole oikeastaan minua koskaan kiehtoneet. Mutta se on kyllä totta, että ryyppyjuhlat eivät näitä "junioreita" varmasti kiehdo. Jotain toisenlaista pitäisi keksiä. Ehkäpä juuri tässä tämä suuri ikäjakauma koituu ongelmaksi?
 
Olisin voinut tulla meetingiin, mutta mm. siitä johtuen, että tuli jo perjantaina juhlittua, päätin olla tulematta.

Ehkä sitten ensi kerralla.

PS. Pitäisiköhän tämä topici siirtää vapaan keskustelun puolelle?
 
Joo sjm:n kanssa pidetään syksyllä Savonlinnassa miittinki. Kahotaan.

Jos joku pystyy silloin tunkemaan sinne niin siittä vaan.
 
Timoteus:
Niin se liika doping ja 'auringonpistos' varmastikin aiheutti jonkinlaisia virhe analyysejä. Ilmeisesti päässäni pyöri tuohon aikaan, kuin karusellissa. Valitan tapahtunutta kömmähdystä.
eek.gif


Hyvä, että olit niitä harvoja viisaita, jotka malttoivat olla maistamatta maltaita.
Mistä muuten voisimmekaan nyt varmistaa mitä todellakin tapahtui.
smile.gif


Muille:
Kyllä tämä varmaan otetaan vielä uudestaan. Ehkä joskus syksyllä, joskin tämä on ehkä vielä turhan aikasta aloittaa sen suunnittelu.

Toisaalta se paikka voisi olla oleellinen - mahdollisimman suuren osallistujamäärän takia. Pitäisi varmaan aloittaa VAPAALLA KESKUSTELU -alueella topicci asuinpaikkakunnista.

Live Chatissa sain myös sen käsityksen, että monet pitivät 'kännäämistä' huonona asiana. Toisaalta se lienee kuitenkin väistämätöntä tämän tyyppisissä tilaisuuksissa.

------------------
Formulanomi
Formulanomin sivut *Päivitetty 9.4.2000*

[This message has been edited by Formulanomi (edited 21-05-2000).]
 
Ylös