Japanilaiset kuskit ykkösissä

Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Hieman keskustelua heistä. Japanilaisiahan on ykkösissä pyörinyt ainakin koko sen ajan kun itse olen seurannut aktiivisesti, eli vuodesta 1994. Tallien/moottorinvalmistajien tuella heitä on kyörätty ajamaan, mutta koskaan ei ole tullut sen suurempaa menestystä. Miksi?

Aihe tuli mieleen tuosta Nakajiman sekoilusta Brasiliassa. Hän ilmeisesti on joittenkin kirjoissa varsin mainio pilotti, mutta kun ensimmäisessä kisassa ajetaan kahden varikkomiehen päälle, hiipii mieleen Iden ja Saton sekoilut. Japanilainen kulttuurihan on hyvin vaativa, onko menestyspaineet joka jätkällä niin kovat etteivät pysty rentoihin suorituksiin?

Tässä muutama "legenda" jonka muistan

Ukyo Katayama



Itseasiassa tämä äijä on jäänyt mieleen ihan positiivisena häntäpään kuskina. Muistaakseni hän ei koskaan sen kummemmin sekoillut, mutta ajoi ykkösissä monta vuotta. Syinä taisi olla kotimaiset Mild Seven ja Yamaha. Vaan eipä tainnut koskaan edes saada mahdollisuutta ajaa hyvistä sijoista?

Tora Takagi



Äijä ajeli Tyrellillä ja Arrowsilla pari kautta. Ei tullut menestystä. Romua taisi tulla jonkun verran, mutta en muista kaverin olleen kuitenkaan itsemurhapommittaja. Katosi CART-sarjaan.

Takuma Sato



Eddie J. taisi ottaa sällin talliinsa toiveena Hondan koneet jatkossakin. Ei tullut koneita ja Sato lähti BARille näyttämään kykyjään. BAR-ajoilta on jäänyt mieleen epävarmat otteet ja riskiohitukset. Äijä on tosin yllättänyt positiivisesti siirryttyään Agurille. Mikäli Honda alkaa joskus kulkea näkisin että ukolla voisi olla mahdollisuuksia jopa voittoon asti.

Yuji Ide



Aguri antoi taidottomalle mahdollisuuden. Ide kiitti ja kolaroi itseltään lisenssin pois. Onneksi kukaan ei kuollut.

Sakon Yamamotosta ei ole oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia. Brasiliassa tosin ihan näyttävä kolari Fisin takakonttiin. Nakajimasta ei vielä voi oikein sanoa mitään, ok-debyytti radalla.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
forti sanoi:
Tohon listaan vois lisätä Taki Inoen, ja hänen loistavan kautensa Footworkilla-95:thumbup:
Tarkoittanet ennemmin ikimuistoisen kuin loistavan :rolleyes:
 

Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Aguri Suzuki unohtui, hänestä tosin ei ole niin paljon muistikuvia koska lopetti 1995. Wikipedia tietää kertoa että ajoi kotikisassaan '90 podiumillekin, Laroussella.
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Nakajiman suoritus oli minulle positiivinen yllätys lukuunottamatta sitä varikkostoppia. Nakajima on GP2:ssa tällä kaudella esittänyt todella agressiivista ajoa ja välillä ihan päättömiä ohitusyrityksiä, mutta kyllä sitä vauhtiakin oli ihan mukavasti ja kovaa taistelua. Kieltämättä kaverista on tullut mieleen Takuma Sato F1-uransa alkuaikoina.

Se miksi japanilaisten menestys on jäänyt niin vaatimattomaksi, vaikka yrittäjiä on ollut useita on jonkin sortin mysteeri minulle. Yleisesti ottaen yritystä heillä kyllä on, yleensä ihan liikaakin. Japanilaiskuskit ajavat yleensä melko pitkään omissa sarjoissaan, joissa taso ei välttämättä ole yhtä korkealla kuin vastaavissa eurooppalaisissa sarjoissa, se voisi olla yksi syy.
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Noritake Takahara, Kojima, Japani, '77 (Kuva: Sutton Images)



Kazuyoshi Hoshino, Kojima, Japani, '77 (Kuva: Sutton Images)




Kunimitsu Takahashi, Meiretsu, Japani, '77 (Kuva: Sutton Images)



Aguri Suzuki, Larrousse, Monaco, '91



Satoru Nakajima, Tyrrell, Saksa, '91



Naoki Hattori, Coloni, Japan '91



Hideki Noda, Larrousse, Japan, '94



Taki Inoue, Simtek, Japan '94



Jo 70-luvullahan oli jonkun verran japanilaisia kulejttajia(eka ilmeisesti '63, ja jos katsotaan myös ei F1, niin sit kai 07, siis 1907 :D) mutta koska en heitä niin tunne niin en jaksa tänne niitä postailla. Japanilaisista kuljettajista puhuttaessa, tulee menestyneinä mieleen lähinnä, Katayama, Nakajima ja Suzuki. Ukyolla paras vuosi taisi olla '94 jolloin hän antoi useita näyttöjä (oliko mm. Hockessa 3. kun kone levisi) ja joka tapauksessa pesi "Mega" Blundellin koko kauden AA saldossa. Nakajima taasen oli muutaman kerran jopa nopeampi kuin itse Piquet. Suzukilla on tosiaan Suzukasta 3. sija mutten tiedä kuinka hyvin se kuvaa sitten totuutta. Joka tapauksessa, esim. '93 loppu kaudesta, jolloin Footwork sai McLarenilta ostamansa aktiivijousituksen käyttöön oli Suzuki useammassa aika-ajossa tallikaveriaan Warwickia nopeampi. Monet kotimaassa nopeat japanilaisethan ovat tosiaan käyneet näyttäytymässä F1:ssä, mutta en tiedä miksi eivät ole sitten menestyneet - liekö kulttuurishokki liian stressaava.

Tässä on kans jotain höpinää siitä mitä mieltä muutama F1 vaikuttajat ovat japanilaisista kuskeista ja heidän "menestyksestään"

Ot:n tulee tietty mieleen, kuinka suomalaisten F1 fanien vihat kohdistui Suzukiin '94, hänen viedessä Salon nenän edestä Salon ensimmäisen F1 mahdollisuuden. Jordanilla Aidassa Salo olisi todennäköisesti saanut annettua aivan eri luokan näyttöjä kuin Lotuksella Suzukassa ja Australiassa. Ja sen jälkeen tuli vielä tämäkin, vaikkapa nyt Maikkaria lainaten "Mikalla oli jo valmiiksi neuvoteltuna japanilainen rahoitus F1-kautta 1995 varten, kunnes suunnitelmat menivät kerralla uusiksi Japanin tuhoisan maanjäristyksen syöstyä rahoittajat perikatoon."
 
Viimeksi muokattu:

arzipuppy

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1460
Sijainti
Helsinki
Rakastan japanilaisia kuljettajia.
Takuma "Taka-Osumat" Sato muunmuassa on tuonut pientä väriä Ykkösten elämään vuosi toisensa jälkeen. TORANO Suke Takagi oli kiva kuljettaja, koska sen nimeä oli niin hauska lausua.
On kummallista, että niinkin kovasta autourheilumaasta (paljon omia sarjoja) ja moottoripyörä-moottorinvalmistaja- yms yms. valtiosta ei ole tullut ainuttakaan huipputason kuljettajaa. Ainakaan tähän mennessä.

Se on itseasiassa suuri ihme, verraten ESIMERKIKSI Suomeen.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
(Uhka)Sakon Yamamotokin on ajanut yllättävän hyvin verrattuna Albersiin. Brasilian pikaparittelukaan Fisichellan Renaultin kanssa ei ollut Yaman moka. Nyt vaan odottelemaan pikkuisia Renault-Spykereitä!
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Banaani sanoi:
Ukyo Katayama

Itseasiassa tämä äijä on jäänyt mieleen ihan positiivisena häntäpään kuskina. Muistaakseni hän ei koskaan sen kummemmin sekoillut, mutta ajoi ykkösissä monta vuotta. Syinä taisi olla kotimaiset Mild Seven ja Yamaha. Vaan eipä tainnut koskaan edes saada mahdollisuutta ajaa hyvistä sijoista?
Olihan Katayamalla mahdollisuutensa ja hienon kauden 1994 jälkeen monet uskoivat, että tässä on ensimmäinen japanilainen huippusuhari. Eikä paikka huipputallissakaan ollut ilmeisesti kaukana - Katayama itse kertoi saaneensa tarjouksen yhdeltä kärkitalleista kaudeksi 1995, josta hän kuitenkin joutui kieltäytymään niskassaan olleen syöpäkasvaimen takia. Tallin nimeä hän ei kertonut, mutta Mild Seven -yhteyden takia voisi olettaa kyseessä olleen Benettonin.

Tuon huippukauden jälkeen Ukyon tähti laski varsin äkkiä. Syitä on etsitty ainakin F1:n minimipainosäännön muuttumisesta (kuljettaja päätettiin laskea mukaan minimipainoon, mikä vähensi pienien kuljettajien etua) ja Mika Salosta, jonka kerrottiin vieneen Katayaman itseluottamuksen kiusanteollaan.

Edit: pistetääs nyt tämäkin mukaan, vaikka tuntuukin että jauhan sadannennennetta kertaa samaa asiaa. http://www.f1rejects.com/centrale/katayama/index.html
 
Viimeksi muokattu:

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Mikäli Nakajima saa mahdollisuuden ensi kaudella, uskon että tulemme näkemään mielenkiintoisia kisoja.

Enkä tarkoita runsasta kolarointia vaan sitä, että mies on hyvin nopea jo tuoreeltaan. Nicoa ja Alonsoa nopeampi kierrosaika jo debyytissä Brasseissa.
 

Lisko

Well-known member
Liittynyt
10.5.2006
Viestit
666
Sijainti
Liskola
Sue_me sanoi:
Mikäli Nakajima saa mahdollisuuden ensi kaudella, uskon että tulemme näkemään mielenkiintoisia kisoja.

Enkä tarkoita runsasta kolarointia vaan sitä, että mies on hyvin nopea jo tuoreeltaan. Nicoa ja Alonsoa nopeampi kierrosaika jo debyytissä Brasseissa.
Kyllä kuka tahansa pystyy yhteen nopeaan kierrosaikaan, mutta kisavauhti on sitten eri asia ja Najakima jäi Rosbergille about 0,5 sekuntia per kierros.

Jokatapauksessa ihan kelpo debyytti ja voi olla kovakin kuski kunhan saa vähän enemmän kisakokemusta:eek:
 

kuttero

Haisulinäätä
Liittynyt
3.4.2007
Viestit
170
Jos tuohon ajoon vaikuttaa tämä "Vinosilmäisyys". :eek!: No joo :)
Minusta Takuma Satolta nähtiin useita hyviä suorituksia, huonolla kalustolla ja ei Nakajiman debyyttikään mikään surkea ollut, jonsei varikkotörttöölyy lasketa. :p
 

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Lähes 130 miljoonan asukkaan moottorihullu kansa saa ensi kaudelle ensimmäisen kuljettajan ykkösiin sitten vuoden 2014 ja Kamui Kobayashin.

Yuki Tsunoda
Syntynyt 11. toukokuuta 2000 (Sagamihara, Honshū)

Merkittävimmät saavutukset:
2016: Japanin F4, sijoitus 16:s
2017: Japanin F4, sijoitus kolmas
2018: Japanin F4, sarjan voitto
2019: FIA F3, yksi voitto, sijoitus yhdeksäs
2020: FIA F2, kolme voittoa, sijoitus kolmas

Otettiin Red Bullin junioriohjelmaan vuonna 2019, kun Hondasta tuli tallin moottoritoimittaja. (motorsport.com)

Ensimmäinen tällä vuosituhannella syntynyt F1-kuski.
 
Ylös