Japanin GP 2009 - Kilpailu ja jälkipelit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Button on surkein MM-johtaja jonka olen nähnyt:thumbdown Surkeita kisoja ja koko ajan Rubensilta turpaan.
Milläs Rubensin voittaa, kun aika-ajojen 2 sijan ero muuttuukin neljään sijaan, ja kaiken lisäksi painavammat autot jäävät väliin. Sitten kun kilpailussa saa ajettua eron Barrichelloon kiinni, niin lopulta turva-auto tulee huonoimpaan mahdolliseen sauman.
 
Rosbergiä siis tutkitaan, ei toivoisi yhtään lisäpistettä Buttonille.
 
Sillä että ajaa aika-ajoissa paremmin.
 
Rosbergiä siis tutkitaan, ei toivoisi yhtään lisäpistettä Buttonille.
Miksi tutkitaan??

Jos sieltä lyödään joku perinteinen aikasakko, niin se on taas lisää lahjapisteitä Buttonille. Kuten on jo se yksikin pinna.
 
Eipä noita japsitalleja hirveästi ole ollut. Honda oli 1960-luvulla mutta silloin ei Japanissa ajettu. Fujin 1970-luvun kisoissa taisi jotain yksityistalleja olla, mutta sen jälkeen tuli vasta Toyota 2002, Honda ja Super Aguri seurasivat perässä 2006 ja olivat sen 2-3 vuotta mukana.

Älä unohda Maki-tallia :p
 
Milläs Rubensin voittaa, kun aika-ajojen 2 sijan ero muuttuukin neljään sijaan, ja kaiken lisäksi painavammat autot jäävät väliin.

Eiköhän Toxicity puhunut yleisellä tasolla. Barrichello on nimittäin ollut Silverstonesta lähtien useimmiten niskan päällä. :ahem:

Sitten kun kilpailussa saa ajettua eron Barrichelloon kiinni, niin lopulta turva-auto tulee huonoimpaan mahdolliseen sauman.

Turva-auton poistuessa ohitusta on paljon helpompi yrittää kuin se, että ajamalla yrittää päästä tarpeeksi lähelle imuun.
 
Miksikäs Rosbergia tutkitaan?

Ajanu ilmeisesti liian kovaa SC:n aikana että kerkeää varikolle, näin ymmärsin. Eikös siinä ollut se joku monimutkainen laskutoimitus että miten nopeesti saa ajaa.. mutta eikös siinä myös nyt oo vaan nappi jota painetaan että nopeus ei ylitä sallittua. Eli onko liian myöhään hidastanut, tai ei ollenkaan.
 
Veikkaan, että Button korjaa potin Brasiliassa. Sääli. Ensi kaudella nähdään miten mestari kompuroi, kun kaveriksi tulee joku oikeasti kova kuski.
En usko, että kuljettajien mestaruustaistelu ratkeaa ennen Abu Dhabia.

Vettelin mahdollisuudet mestaruuteen paranivat huomattavasti. Tosin edelleenkin on teoreettiset mahdollisuudet sillä Vettelin pitäisi käytännössä voittaa molemmat jäljellä olevat kisat ja samalla Buttonin pitäisi tulla korkeintaan jämäsijoilla maaliin. Buttonin osalta uskon mateluun, mutta en jaksa kyllä uskoa että Vettel voittaisi kummatkin lopuista kisoista. Viimeistään Red Bullin moottorimäärä tulee vastaan. Interlagos ratana on kohtuullisen lähellä Suzukaa haastavuudeltaan, joten radan puolesta uskoisin ainakin Brasilian sopivan hyvin Red Bullille.

Brawn voi sensijaan juhlia merkkimestaruutta Sao Paulossa. Red Bullilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta voittaa heitä. Kaksi kaksoisvoittoa tarvittaisiin samalla kun Brawn jäisi pisteittä, se ei vain tule onnistumaan koska Red Bullin suoritustaso ja luotettavuus on heitellyt niin rankasti pitkin kautta.
 
Turva-auton poistuessa ohitusta on paljon helpompi yrittää kuin se, että ajamalla yrittää päästä tarpeeksi lähelle imuun.
Joo, mutta ilman turva-autoa Buttonilla olisi ollut sen 7 kierrosta aikaa yrittää ohitusta ilman Kubican painostusta. Lisäksi Rosberg olisi saattanut mennä Brawnien taakse.
 
Button on surkein MM-johtaja jonka olen nähnyt:thumbdown Surkeita kisoja ja koko ajan Rubensilta turpaan.

Agree. Saadaan MM-tittelinhaltija, jota ei arvosta F1-piireissä kukaan. Titteli voitettu ainoastaan Brawin hienon auton ansiosta jo alkukaudella.
 
Agree. Saadaan MM-tittelinhaltija, jota ei arvosta F1-piireissä kukaan. Titteli voitettu ainoastaan Brawin hienon auton ansiosta jo alkukaudella.

Loppukauden suuret saavutukset ovat olleet lähinnä paniikinomainen tiimiradiomöly kun auto ei ole täydellinen. Sympatiat on täysin Barrichellon puolella.
 
Ajanu ilmeisesti liian kovaa SC:n aikana että kerkeää varikolle, näin ymmärsin. Eikös siinä ollut se joku monimutkainen laskutoimitus että miten nopeesti saa ajaa.. mutta eikös siinä myös nyt oo vaan nappi jota painetaan että nopeus ei ylitä sallittua. Eli onko liian myöhään hidastanut, tai ei ollenkaan.

Nico sanoi BBC:llä että siihen rattiin tulee jotain plussia ja miinuksia, ja niin kauan kuin pysyy plussalla niin homma on hanskassa. Väitti myös ettei ajanut liian kovaa.
 
Tupladiffuusori ja KERS pitäis kieltää niin sit tulis ohituksia!
Ja lisää tulokaskuskeja! Yksi syy miksei tällä kaudella ole tapahtunut ulosajoja/kolareita niin paljon kuin viime kaudella on se, että kauden alussa oli vain 1 tulokaskuski
 
Agree. Saadaan MM-tittelinhaltija, jota ei arvosta F1-piireissä kukaan. Titteli voitettu ainoastaan Brawin hienon auton ansiosta jo alkukaudella.
Paitsi Button itse. Vinkuu jo nyt palkastaan, vaikkei ole viime aikoina esittänyt mitään, mitä tulevalta mestarilta on lupa odottaa. Palkan lisäksi muistaa parkua kovaan ääneen, jos auto ei miellytä.

Varikon vastenmielisimpiä kuskeja.
 
Ylös