Japanin maanjäristys/tsunami/ydinvoimalaonnettomuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vaikkei varsinaisesti kommenttiisi liitykään, niin voisi vielä jatkaa että paljonkohan noi Helsinginkin tai minkä tahansa isomman kaupungin kupeessa olevat kivihiilivoimalat aiheuttaa kaupunkilaisille terveyshaittoja? Ilmaston tupruttamisen ohella. Jos olis ydinvoimala mikä pikkasen hehkuusäteilee ni heti olis hirvee kohkaus. Mut kai se ydinvoima on niin mystinen ja pelottava asia, ettei mittasuhteet oikein tahdo hahmottua.

Hyvin mystiseksi se sunkin kohdalla muuttuisi, jos joutuisit tehtaan luota parikytäkilsaa evakkoon ja loppuiäkses miettimään, että mistähän tääkin vaiva johtuu, tai sun lapses vaiva. Se on vaan niin, että näkymätön pysyy näkymättömänä.

Järki käteen. Kyllä ydinvoimaa pitää tarkastella kriittisesti.

Talouskasvu ja energiankulutus - sekä pahimpana tietysti vienti - tulevat meillekin rakennuttamaan ja maksamaan kaksi uutta voimalaa, vaikka olkiluoto kolmonenkin on yksi vitsi, jonka kokonaiskustannuksia, toimintakykyä eikä varsinaista käyttöikää tiedä kukaan. Sen sijaan, että meitä olisi hyvin pitkälti opetettu säästämään sähköä ja hillitsemään kulutusta, me iloitsemme vain siitä, että sähkö tulee halpenemaan. Tää ei nyt tietenkään ole mun kokonaiskäsitys tästä hommasta enkä sen enempää ala vouhkaamaankaan, kun ihan väärään paikkaan kirjoittelen.

Aiheesta muuten: olen melkein onnellinen, että Hesarin tulo loppui tänään.
Alkoi tulla sen verran hirvittävä olo jokaisella aamupalalla. Kun ei tässä oikeasti pysty tekemään YHTÄÄN mitään. Se on turhauttavaa.
Jotenkin lohduttaisi edes se, että meidän verorahoilla olis sinne noita avustuspaketteja ja ihmisiä lähetetty. Mutta ei heitä tietenkään pidä sinne tunkea, kun eivät apua ole Japanista pyytäneet.
 
Nyt o sit taas korkeita säteilyarvoja mitattu, ja:
13.40: Sekä ulkoministeri Alexander Stubb (kok) että Säteilyturvakeskus järjestävät tiedotustilaisuudet Japanin tilanteesta. Ulkoministeriön tilaisuus alkaa kahdelta ja STUKin tilaisuus puoli neljältä. Molempia tapahtumia voi seurata suorana internetistä ulkoministeriön ja STUKin sivujen kautta.

http://qsb.webcast.fi/f/formin/formin_20110315_Japanin_katastrofi/
 
Viimeksi muokattu:
Se minua ihmetyttää, että tilanteen ollessa päällä ja kun todellisia seurauksia ei vielä tunneta lainkaan, niin ympäri maailmaa pohditaan pitäisikö uusien ydinvoimaloiden rakentaminen lopettaa ja entisetkin ajaa alas. Luulisi päättäjissä olevan edes hitusen mielenmalttia katsoa tilannetta jokunen viikko ihan rauhassa eikä paniikinomaisesti kohkata sitä sun tätä, ja tehdä vasta sen jälkeen jotakin.

Mielestäni ihan asiallista ottaa aikalisä suunnitteilla ja rakenteilla olevien tehtaiden suhteen. Mieluummin odottaa sitä, että tiedetään tarkemmin mitkä ovat olleet Japanin turman syitä, varmistaa onko omassa ydinvoimalassa samoja riskejä ja tehdä sitten uuden tiedon valossa päätös jatketaanko projektia vai ei.

Käynnissä olevien suhteen ei varmasti kannata sulkea voimaloita, mutta kannattaa kuitenkin tarkkailla tilannetta ja varmistaa riskitilanne. Ja tarvittaessa korjata asioita.

Se olisi kaikkein typerintä sulkea silmät ja korvat täysin tältä kaikelta ja todeta vaan "kyllä meillä on kaikki kunnossa, ne on noi japskit vaan tollaisia"..
 
Aiheesta muuten: olen melkein onnellinen, että Hesarin tulo loppui tänään.
Alkoi tulla sen verran hirvittävä olo jokaisella aamupalalla. Kun ei tässä oikeasti pysty tekemään YHTÄÄN mitään. Se on turhauttavaa.
Jotenkin lohduttaisi edes se, että meidän verorahoilla olis sinne noita avustuspaketteja ja ihmisiä lähetetty. Mutta ei heitä tietenkään pidä sinne tunkea, kun eivät apua ole Japanista pyytäneet.

Vähän samoja ajatuksia.. Samalla ihailen tavallisten japanilaisten asennetta tilanteessa. Vaikka suru ja epätoivo on monella valtava, niin maa ei ole ajautunut kaaokseen. Jossain toisessa paikassa olisi esim. rikollisuus karannut jo käsistä..
 
Mielestäni ihan asiallista ottaa aikalisä suunnitteilla ja rakenteilla olevien tehtaiden suhteen.
Juu, mutta kun näyttää olevan aika lailla ilmapiiriä, että tehdään päätöksiä ennenkuin mitään todellista tiedetään. Saksassahan on jo ilmoitettu ennen vuotta 1980 rakennettujen laitosten sulkemisesta. Mun mielestä jokseenkin älytöntä hätäilyä.
 
Jep, tästä oon kyllä samaa mieltä. Ei mitään sulkemispäätöksiä pitäisi mennä noin hätiköidysti mennä tekemään. Kuitenkin yhden voimalan sulkeminen aiheuttaisi ongelmia energiantuotannossa, kun jostainhan sitä korvaavaa energiaa pitäisi kai saada? Ei ihan sormia napsauttamalla onnistu.
 
Juu, mutta kun näyttää olevan aika lailla ilmapiiriä, että tehdään päätöksiä ennenkuin mitään todellista tiedetään. Saksassahan on jo ilmoitettu ennen vuotta 1980 rakennettujen laitosten sulkemisesta. Mun mielestä jokseenkin älytöntä hätäilyä.
Päättäjät yrittävät keräillä irtopisteitä ja vältellä lehdistön avittamaa itsemurhaa. Aikalisän ehdottajat tuntuvat olevan ydinvoiman kannattajia sillä kannattaminen olisi poliittisesti epäkorrektia, mutta toisella puolella näkevät tilaisuuden käyttää tilannetta hyväkseen päämääriensä saavuttamiseksi hätiköidyillä ja harkitsemattomilla päätöksillä.
 
Heh *spallaatiohahmo havaittu kello kolmessa (14.3.2011 klo 15:22).

http://suuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65127-nyt-se-on-todistettu-ydinvoima-on-turvallista

Sisältää mm. tällaisen helmen: "...maailman suurimman japanilaisreaktorin"

EDIT: Myöhemmin joku on kommentoinut *spallaatiohahmon taustoja seuraavasti (valkoisella syyllisten suojelemiseksi):

Raija sivu alias arto lauri olisit nyt rehellinen olit kyllä olkiluodossa töissä mutta et sähkömiestä kummenpi ja potkuthan sinä sieltä sait ja aiheesta.
 
Viimeksi muokattu:
Juu, mutta kun näyttää olevan aika lailla ilmapiiriä, että tehdään päätöksiä ennenkuin mitään todellista tiedetään. Saksassahan on jo ilmoitettu ennen vuotta 1980 rakennettujen laitosten sulkemisesta. Mun mielestä jokseenkin älytöntä hätäilyä.

Näin on. Kyllä se on ihan sama kuin vaadittaisiin autoteollisuuden lopettamista koska liikenneonnettomuuksissa kuolee koko ajan sakkia. Toki ydinvoimaa pitää koko ajan tutkia jne mutta ihan älyvapaata tuo että tuon luonnonkatastrofin takia lyödään projektit jäihin ympäri maapalloa.
 
Jaha, mummot taas keränny 10kg jodia nurkkiin ja aktiivisimmat jo popsineetkin sitä kun uutisissa kiellettiin syömästä sitä jodia:D Sama juttu oli kun vuosituhat vaihtui, piti tietokoneiden hajota ja maailman tuhoutua. Ilmeisesti ne jodit on jo menneet vanhaksi ko.mummoilta..

Sinnemäeltä aika naurettava veto ensin todeta, etteivät viherpiiperöt ratsasta asialla ja tunti myöhemmin sitten laukoikin ihan muuta eetteriin:thumbup: No, Suomessa ei 9 Richterin maanjäristyksiä ole luvassa edes Annin märimmissä unissa, joten uutisankka koko asia kansallisella turvallisuuspoliittisena uutisena.

Voimia silti Japaniin! Onneksi vauras maa ja korkea moraali kansalla, he jos ketkä homman klaaraavat. Ei jaksa lähteä tähän mediavouhotukseen mukaan edes:thumbdown
 
Repeilin erityisesti tälle
Ennenkaikkea multaa/kasvien siemeniä: kasvit kostetuttavat huoneilmaa, jolloin sisälle päässee radioaktiiviset hiukkaset vaipuvat maahan, pois ilmasta: kaikkea radioaktiivisuutta ei voi tällä suodattimella puhdistaa, joten ilmankosteus asunnossa sisällä on tärkeää! Kun pyyhit lattialta pölyt jokapäivä/pyyhit seinät märällä rätillä, niin tällä tavoin radioaktiiviset hiukkaset saadaan pois asunnosta tehokkaasti. Kasveista saat myöskin tärkeää elävää ravintoa, mikä ehkäisee syöpää. POLIISEILLA EI OLE OIKEUTTA VAARANTAA IHMISTEN TERVEYTTÄ TAPPAMALLA HAMPPUKASVEJA: jos näin tekee poliisi, niin silloin poliisista tulee rikollinen!
Jaha, mummot taas keränny 10kg jodia nurkkiin ja aktiivisimmat jo popsineetkin sitä kun uutisissa kiellettiin syömästä sitä jodia...
Tätähän on uutisoitu eli kyseessä on noin 30 vuotiaat "mummut" ja "papat"!
 
Juu, mutta kun näyttää olevan aika lailla ilmapiiriä, että tehdään päätöksiä ennenkuin mitään todellista tiedetään. Saksassahan on jo ilmoitettu ennen vuotta 1980 rakennettujen laitosten sulkemisesta. Mun mielestä jokseenkin älytöntä hätäilyä.

Tuotanoin, niiden pre-1980 -voimaloiden sulkemisestahan oli päätetty jo paljon aiemmin, nyt niiden sulkemisaikataulua oltiin Merkelin II hallituksen aikana hidastamassa, mutta en ole varma, kerettiinkö sitä päättää jo. Että ihan suoraanhan tämä ei siihen liity, kun Saksassa ydinvoiman vastustus on aina ollut suurta, nyt se tosin on vielä vähän suurempaa...
 
Vielä se vaan jytisyttää.

Voimakas maanjäristys on jälleen ravisuttanut Tokiota Japanissa. Rakennukset ovat heiluneet järistyksen voimasta. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,0 Richterin asteikolla.

Järistyksen keskus oli Shizuokassa, noin 120 kilometriä lounaaseen Tokiosta, noin kymmenen kilometrin syvyydessä.

Järistys tapahtui lähellä Japanin kuulua Fuji-tulivuorta. Alueella sattuu maanjäristyksiä melko usein.

Reuters, AFP
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/voimakas_jaristys_tokiossa_2435834.html
 
Vielä se vaan jytisyttää.

Seosmologian asiantuntija sanoi tuossa Ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa että näitä jatkuu jopa kesäkuuhun saakka. Kysymys on vain siitä, saattuuko niitä suoraan johonkin tuhoalueelle tai esim. suoraan Tokioon.
 
Eihän siinä kuin ottaa ja muuttaa koko lössi jaappanilandiasta siperiaan kun tilaa riittää ja antaa koko saarensa tuhoutua.:alppu:
 
Ylös