Juomisilmoitukset #3
- Viestiketjun aloittaja Renngeist
- Aloituspäivämäärä
kouvotsvoni
Banjottu
Voisiko joku avata minulle tuota lain kohtaa, että miksi 4.7% käymisteitse valmistettua saa myydä maitokaupassa, mutta 4% viinalla makustettua mehua ei saa.
Il Tempo Gigante
Darth Father
Haa
keskitetty ja kattava. Alkoholipolitiikan peruslähtökohtana on ollut
pyrkimys estää alkoholista aiheutuvat haitat erilaisin ennakollisin
toimenpitein. Tärkeänä keinona on ollut alkoholijuomien
kokonaiskulutuksen hillitseminen. Tällöin erityisesti tarjontaa on pyritty
rajoittamaan eri tavoin. Aluksi tämä tapahtui kieltolailla (158/1922) ja kun
se epäonnistui, alkoholijuomien valmistus, tuonti, vienti, tukkumyynti sekä
vähittäismyynti annettiin valtion omistaman yhtiön, nykyiseltä nimeltään
Alko Oy:n yksinoikeudeksi. Lain mukaan yksityisille
elinkeinonharjoittajille voitiin kuitenkin myöntää lupa toimintaan kaikilla
muilla alueilla paitsi vähittäismyynnissä.
Kieltolain kumoamisesta vuoteen 1995, jolloin nykyinen EU-sopeutettu
alkoholilaki (1143/1994) tuli voimaan, alkoholiyhtiö hoiti kaupallisten
toimiensa lisäksi valtakunnassa keskitetysti myös alkoholijuomien
lupahallinnon. Osa luvista myönnettiin Helsingin pääkonttorista, jolloin
laissa luvan myöntäjänä oli yhtiön hallintoneuvosto ja osa yhtiön alue- tai
paikalliskonttoreista. Anniskelussa tämä tarkoitti, että yhtiön
paikallisorganisaatio myönsi niin sanotut keskiolutluvat. Luvat tätä
vahvempien juomien anniskeluun myönsi hallintoneuvosto.
Keskiolutluvalla tarkoitettiin lupaa, joka oikeutti anniskelemaan
korkeintaan 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältäviä oluita.
Keskiolutlupia sääteli erillinen laki, laki keskioluesta (462/1968) ja muita
alkoholijuomia koskevia lupa-asioita vuoden 1968 alkoholilaki (459/1968).
Myöntämisehdotkin olivat erilaiset. Muut kuin keskiolutluvat edellyttivät
muun muassa sitä, että lupapolitiikassa sovellettiin niin sanottua
tarveharkintaa.
Voimassa oleva alkoholilaki yhdisti keskiolutlain ja vuoden 1968
alkoholilain niin, että kaikkia alkoholijuomia koskevat nyt samat
materiaaliset säännökset. Sen sijaan uusi laki säilytti viranomaisrakenteen
periaatteet ennallaan: vahvempien alkoholijuomien luvat myönnetään
valtakunnallisesti keskitetysti (Sosiaali- ja terveydenhuollon
tuotevalvontakeskus, jäljempänä tuotevalvontakeskus) ja miedot eli
laajennetut keskiolutluvat (nyt mukana ovat kaikki käymisteitse valmistetut,
korkeintaan 4,7 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät juomat) myönnetään
hajautetusti (lääninhallitukset). Tuotevalvontakeskuksen siirrettiin lisäksi ne
Alkon toimihenkilöt, jotka olivat hoitaneet näitä kysymyksiä.
Anniskelua koskevat luvat ovat myös nykyisessä alkoholilaissa hyvin
kattavat. Säädökset ovat lähes samat kuin vuoden 1968 alkoholilaissa.
Varsinaisessa anniskeluluvassa määritellään se alue, jossa anniskelu saa
tapahtua. Mikäli anniskelualuetta halutaan muuttaa edes vähäiseltä osin,
muutokseen tarvitaan lupaviranomaisen suostumus eli käytännössä
anniskelualueen muutoslupa (21 §:n 3 momentti).
Alkoholipoliittisesti on pidetty tärkeänä, että anniskeluajat samoin kuin
vähittäismyyntiajat on määritelty lainsäädännössä. Alkoholijuomista ja
väkiviinasta annetun asetuksen (1344/1994) 23 §:n mukaan normaali
anniskeluaika on kello 09.00 – 01.30. Lupaviranomainen voi myöntää luvan
anniskelun jatkamiseen aina 03.30 asti sen mukaan kuin sosiaali- ja
terveysministeriön asianomaisessa päätöksessä (761/1995) säädetään.
Jatkoaikalupa on määräaikainen niin, että se on voimassa korkeintaan 2
vuotta kerrallaan. Lupaviranomaisten välinen työnjako on se, että kumpikin
viranomainen myöntää jatkoajat niille ravintoloille, joille ne ovat
myöntäneet luvat. Viranomaisten toimivaltaa voidaan muuttaa asetuksella.
1.2. Lainsäädäntö Ruotsissa ja Norjassa
Yleistä
Pohjoismaista Suomella, Ruotsilla, Norjalla ja Islannilla on lähes
samanlainen alkoholijärjestelmä. Tässä kuvataan lyhyesti, millä tavoin
meille läheisimmät maat Ruotsi ja Norja ovat järjestäneet
alkoholihallintonsa. Sekä Ruotsissa että Norjassa anniskelulupajärjestelmä
on kattava samaan tapaan kuin Suomessakin, mutta hallinto on järjestetty
paikallisesti. Keskushallintoviranomaisella ei ole tehtäviä
anniskeluhallinnossa. On huomattava, että alkoholihallinnon resurssit näissä
maissa ovat moninkertaiset Suomeen verrattuna.
Ruotsi
Anniskeluluvista päättäminen on lähes koko 1900-luvun kuulunut
lääninhallituksille. Nykyisellä alkoholilailla (1994:1738) siirrettiin nämä
tehtävät kunnille vuonna 1996. Tätä ennen kunnilla oli mahdollisuus
puuttua lupa-asioihin veto-oikeuttaan käyttämällä. Kun alkoholilain
muuttamista alettiin ETA-sopimuksen ja EU-jäsenyyden vuoksi valmistella
1990-luvun alussa, katsottiin yksimielisesti, että kunnallinen veto-oikeus
tuli joka tapauksessa kumota, koska sen katsottiin olevan Ihmisoikeuksien
ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Sop S18/1990)
eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastainen. Tämän jälkeen
pohdittiin laajalti sitä, millä tavoin kuntien osallistuminen
anniskeluhallintoon voitaisiin taata. Tällöin päädyttiin siihen, että koko
lupahallinto siirrettiin kuntiin. Eduskunnan sosiaalivaliokunta vaati
kuitenkin, että kunnallistamisesta tuli tehdä selvitys kahden vuoden
kuluessa voimaantulosta.
Uuden alkoholilain myötä perustettu keskuslupaviranomainen
Alkoholinspektionen teki asiasta selvityksen vuonna 1998
(Alkoholinspektionen 1998:2). Selvityksessä todettiin, että kunnat ovat
selviytyneet tehtävästä hyvin. Tosin todettiin, että oli havaittavissa myös
sellaista, että poliittisesti valitut kunnalliset lautakunnat olivat päätöksissään
ottaneet huomioon muitakin kuin puhtaasti alkoholipoliittisia näkökohtia
sekä että lupia oli myönnetty aikaisempaa enemmän. Valvonta oli
parantunut. Alkoholilainsäädäntöä ollaan parhaillaan uusimassa Ruotsissa.
Asiasta tehdyssä mietinnössä Bestämmelser om alkoholdrycker (SOU
2000:59) todetaan, että kuntien ammatillinen ja muu osaaminen sekä
kuntien väliset yhteistyömuodot ovat edelleen parantuneet.
Norja
Norjan erityispiirre on ollut, että paikallistasolla eli kunnilla on ollut ja on
edelleen suuri itsemääräämisoikeus. Alkoholiasioissa kuntien tehtävät ovat
seuraavat: 1) myöntää luvat, 2) valvoa luvanhaltijoita, 3) harjoittaa
valistustoimintaa ja 4) järjestää väärinkäyttäjien hoito. Norjassa ei ole
tapahtunut hallinnonalojen uudelleenjärjestelyä esimerkiksi ETA-
sopimuksen johdosta, kuten Suomessa ja Ruotsissa. Eräiden tutkimusten
mukaan (Jan Andersen: Changes in municipal alcohol control policies in
Norway, Nordic Studies on Alcohol and Drugs 1999) keskeinen muutos
viime aikoina on ollut kuntien lupapolitiikan samankaltaistuminen, jossa on
otettu tavoitteeksi elinkeinopolitiikan ja paikallisen elinkeinotoiminnan
mahdollisuuksien tukeminen. Tämä on Norjassa sikäli uutta, että siellä
raittiusliikkeen rooli kuntatasolla on perinteisesti ollut vahva.
2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1. Lupahallinnon keventäminen
Alkoholihallinto on perinteisesti painottunut elinkeinonharjoittajien
ennakkovalvontaan. Alkoholijuomiin liittyvän elinkeinon harjoittaminen,
toiminnan eri muodot ja toiminnassa tapahtuvat pienetkin muutokset
edellyttävät joko tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen lupaa.
Lupahakemusten käsittely kuluttaa viranomaisten voimavaroista suurimman
osan tilanteessa, jossa jälkivalvonnan tarve on kasvanut. Lupajärjestelmä
työllistää myös elinkeinonharjoittajia.
Lupamenettelyjen karsiminen on valtionhallinnon kehittämisen yksi tavoite.
Alkoholilupahallinnonkin keventäminen on tarkoitus aloittaa asteittain.
Uudistus tulee kuitenkin toteuttaa niin, että alkoholijuomien tarjonta ei
lähivuosina kasvaisi hallitsemattomasti. Erityisesti, kun alkoholijuomien
hintataso laskee yhteisömaiden välisen matkustajatuonnin vapautuessa
myös Suomessa, alkoholista aiheutuvien haittojen ennaltaehkäisystä tulee
myös anniskelun yhteydessä edelleen voida huolehtia tehokkaasti.
Toinen tärkeä kysymys on, mitä eri lupahallintoviranomaiset tekevät.
Nykyisin sekä keskushallintoviranomainen tuotevalvontakeskus että
lääninhallitukset toimivat lupahallintoviranomaisina ja tekevät osittain
samoja asioita. Tarkoitus on, että lääninhallituksille siirrettäisiin lisää
lupahallintotehtäviä ja että tuotevalvontakeskukselle jäisivät ne tehtävät,
jotka luontevasti kuuluvat keskusvirastolle.
Valtionhallinnon organisaatio on perinteisesti ollut melko jäykkä siten, että
ministeriöiden ja virastojen tehtävät on säädetty yleisesti laeilla. Hallinnon
joustavuuden lisääminen on muuttanut tilannetta siten, että esimerkiksi
ministeriöiden toimialasta on vuodesta 1995 lukien säädetty asetuksella.
Alkoholilaissa säädetään yksityiskohtaisesti tuotevalvontakeskuksen ja
lääninhallitusten välisestä toimivallan jaosta. Hallinnon kehittäminen
siirtämällä lupa-asioita keskushallinnosta lähemmäksi kansalaisia edellyttää
siten aina lain muuttamista. Toisaalta laissa säädetty kaksitasoinen
toimivaltajako on osoittautunut joustamattomaksi tilanteessa, jossa
hallinnon niukkoja voimavaroja tulisi voida käyttää tehokkaasti hyväksi.
Siten esimerkiksi tuotevalvontakeskuksen virkamiehillä ei nykyisin ole
valvontatoimivaltaa lääninhallitusten myöntämien lupien nojalla toimivissa
anniskeluravintoloissa ja vähittäismyyntipaikoissa.
Esityksessä ehdotetaan alkoholilakia muutettavaksi siten, että
alkoholijuomien anniskelua ja vähittäismyyntiä koskevissa säännöksissä ei
enää määriteltäisi lupaviranomaista, vaan toimivallasta säädettäisiin
valtioneuvoston asetuksella. Alkoholin tuotevalvonta, joka edellyttää
teknistä asiantuntemusta, sen sijaan säilytettäisiin tuotevalvontakeskuksella.
Alkoholijuomiin liittyvä lupahallinto on Suomessa perinteisesti ollut
keskitetty ja kattava. Alkoholipolitiikan peruslähtökohtana on ollut
pyrkimys estää alkoholista aiheutuvat haitat erilaisin ennakollisin
toimenpitein. Tärkeänä keinona on ollut alkoholijuomien
kokonaiskulutuksen hillitseminen. Tällöin erityisesti tarjontaa on pyritty
rajoittamaan eri tavoin. Aluksi tämä tapahtui kieltolailla (158/1922) ja kun
se epäonnistui, alkoholijuomien valmistus, tuonti, vienti, tukkumyynti sekä
vähittäismyynti annettiin valtion omistaman yhtiön, nykyiseltä nimeltään
Alko Oy:n yksinoikeudeksi. Lain mukaan yksityisille
elinkeinonharjoittajille voitiin kuitenkin myöntää lupa toimintaan kaikilla
muilla alueilla paitsi vähittäismyynnissä.
Kieltolain kumoamisesta vuoteen 1995, jolloin nykyinen EU-sopeutettu
alkoholilaki (1143/1994) tuli voimaan, alkoholiyhtiö hoiti kaupallisten
toimiensa lisäksi valtakunnassa keskitetysti myös alkoholijuomien
lupahallinnon. Osa luvista myönnettiin Helsingin pääkonttorista, jolloin
laissa luvan myöntäjänä oli yhtiön hallintoneuvosto ja osa yhtiön alue- tai
paikalliskonttoreista. Anniskelussa tämä tarkoitti, että yhtiön
paikallisorganisaatio myönsi niin sanotut keskiolutluvat. Luvat tätä
vahvempien juomien anniskeluun myönsi hallintoneuvosto.
Keskiolutluvalla tarkoitettiin lupaa, joka oikeutti anniskelemaan
korkeintaan 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältäviä oluita.
Keskiolutlupia sääteli erillinen laki, laki keskioluesta (462/1968) ja muita
alkoholijuomia koskevia lupa-asioita vuoden 1968 alkoholilaki (459/1968).
Myöntämisehdotkin olivat erilaiset. Muut kuin keskiolutluvat edellyttivät
muun muassa sitä, että lupapolitiikassa sovellettiin niin sanottua
tarveharkintaa.
Voimassa oleva alkoholilaki yhdisti keskiolutlain ja vuoden 1968
alkoholilain niin, että kaikkia alkoholijuomia koskevat nyt samat
materiaaliset säännökset. Sen sijaan uusi laki säilytti viranomaisrakenteen
periaatteet ennallaan: vahvempien alkoholijuomien luvat myönnetään
valtakunnallisesti keskitetysti (Sosiaali- ja terveydenhuollon
tuotevalvontakeskus, jäljempänä tuotevalvontakeskus) ja miedot eli
laajennetut keskiolutluvat (nyt mukana ovat kaikki käymisteitse valmistetut,
korkeintaan 4,7 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät juomat) myönnetään
hajautetusti (lääninhallitukset). Tuotevalvontakeskuksen siirrettiin lisäksi ne
Alkon toimihenkilöt, jotka olivat hoitaneet näitä kysymyksiä.
Anniskelua koskevat luvat ovat myös nykyisessä alkoholilaissa hyvin
kattavat. Säädökset ovat lähes samat kuin vuoden 1968 alkoholilaissa.
Varsinaisessa anniskeluluvassa määritellään se alue, jossa anniskelu saa
tapahtua. Mikäli anniskelualuetta halutaan muuttaa edes vähäiseltä osin,
muutokseen tarvitaan lupaviranomaisen suostumus eli käytännössä
anniskelualueen muutoslupa (21 §:n 3 momentti).
Alkoholipoliittisesti on pidetty tärkeänä, että anniskeluajat samoin kuin
vähittäismyyntiajat on määritelty lainsäädännössä. Alkoholijuomista ja
väkiviinasta annetun asetuksen (1344/1994) 23 §:n mukaan normaali
anniskeluaika on kello 09.00 – 01.30. Lupaviranomainen voi myöntää luvan
anniskelun jatkamiseen aina 03.30 asti sen mukaan kuin sosiaali- ja
terveysministeriön asianomaisessa päätöksessä (761/1995) säädetään.
Jatkoaikalupa on määräaikainen niin, että se on voimassa korkeintaan 2
vuotta kerrallaan. Lupaviranomaisten välinen työnjako on se, että kumpikin
viranomainen myöntää jatkoajat niille ravintoloille, joille ne ovat
myöntäneet luvat. Viranomaisten toimivaltaa voidaan muuttaa asetuksella.
1.2. Lainsäädäntö Ruotsissa ja Norjassa
Yleistä
Pohjoismaista Suomella, Ruotsilla, Norjalla ja Islannilla on lähes
samanlainen alkoholijärjestelmä. Tässä kuvataan lyhyesti, millä tavoin
meille läheisimmät maat Ruotsi ja Norja ovat järjestäneet
alkoholihallintonsa. Sekä Ruotsissa että Norjassa anniskelulupajärjestelmä
on kattava samaan tapaan kuin Suomessakin, mutta hallinto on järjestetty
paikallisesti. Keskushallintoviranomaisella ei ole tehtäviä
anniskeluhallinnossa. On huomattava, että alkoholihallinnon resurssit näissä
maissa ovat moninkertaiset Suomeen verrattuna.
Ruotsi
Anniskeluluvista päättäminen on lähes koko 1900-luvun kuulunut
lääninhallituksille. Nykyisellä alkoholilailla (1994:1738) siirrettiin nämä
tehtävät kunnille vuonna 1996. Tätä ennen kunnilla oli mahdollisuus
puuttua lupa-asioihin veto-oikeuttaan käyttämällä. Kun alkoholilain
muuttamista alettiin ETA-sopimuksen ja EU-jäsenyyden vuoksi valmistella
1990-luvun alussa, katsottiin yksimielisesti, että kunnallinen veto-oikeus
tuli joka tapauksessa kumota, koska sen katsottiin olevan Ihmisoikeuksien
ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Sop S18/1990)
eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastainen. Tämän jälkeen
pohdittiin laajalti sitä, millä tavoin kuntien osallistuminen
anniskeluhallintoon voitaisiin taata. Tällöin päädyttiin siihen, että koko
lupahallinto siirrettiin kuntiin. Eduskunnan sosiaalivaliokunta vaati
kuitenkin, että kunnallistamisesta tuli tehdä selvitys kahden vuoden
kuluessa voimaantulosta.
Uuden alkoholilain myötä perustettu keskuslupaviranomainen
Alkoholinspektionen teki asiasta selvityksen vuonna 1998
(Alkoholinspektionen 1998:2). Selvityksessä todettiin, että kunnat ovat
selviytyneet tehtävästä hyvin. Tosin todettiin, että oli havaittavissa myös
sellaista, että poliittisesti valitut kunnalliset lautakunnat olivat päätöksissään
ottaneet huomioon muitakin kuin puhtaasti alkoholipoliittisia näkökohtia
sekä että lupia oli myönnetty aikaisempaa enemmän. Valvonta oli
parantunut. Alkoholilainsäädäntöä ollaan parhaillaan uusimassa Ruotsissa.
Asiasta tehdyssä mietinnössä Bestämmelser om alkoholdrycker (SOU
2000:59) todetaan, että kuntien ammatillinen ja muu osaaminen sekä
kuntien väliset yhteistyömuodot ovat edelleen parantuneet.
Norja
Norjan erityispiirre on ollut, että paikallistasolla eli kunnilla on ollut ja on
edelleen suuri itsemääräämisoikeus. Alkoholiasioissa kuntien tehtävät ovat
seuraavat: 1) myöntää luvat, 2) valvoa luvanhaltijoita, 3) harjoittaa
valistustoimintaa ja 4) järjestää väärinkäyttäjien hoito. Norjassa ei ole
tapahtunut hallinnonalojen uudelleenjärjestelyä esimerkiksi ETA-
sopimuksen johdosta, kuten Suomessa ja Ruotsissa. Eräiden tutkimusten
mukaan (Jan Andersen: Changes in municipal alcohol control policies in
Norway, Nordic Studies on Alcohol and Drugs 1999) keskeinen muutos
viime aikoina on ollut kuntien lupapolitiikan samankaltaistuminen, jossa on
otettu tavoitteeksi elinkeinopolitiikan ja paikallisen elinkeinotoiminnan
mahdollisuuksien tukeminen. Tämä on Norjassa sikäli uutta, että siellä
raittiusliikkeen rooli kuntatasolla on perinteisesti ollut vahva.
2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1. Lupahallinnon keventäminen
Alkoholihallinto on perinteisesti painottunut elinkeinonharjoittajien
ennakkovalvontaan. Alkoholijuomiin liittyvän elinkeinon harjoittaminen,
toiminnan eri muodot ja toiminnassa tapahtuvat pienetkin muutokset
edellyttävät joko tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen lupaa.
Lupahakemusten käsittely kuluttaa viranomaisten voimavaroista suurimman
osan tilanteessa, jossa jälkivalvonnan tarve on kasvanut. Lupajärjestelmä
työllistää myös elinkeinonharjoittajia.
Lupamenettelyjen karsiminen on valtionhallinnon kehittämisen yksi tavoite.
Alkoholilupahallinnonkin keventäminen on tarkoitus aloittaa asteittain.
Uudistus tulee kuitenkin toteuttaa niin, että alkoholijuomien tarjonta ei
lähivuosina kasvaisi hallitsemattomasti. Erityisesti, kun alkoholijuomien
hintataso laskee yhteisömaiden välisen matkustajatuonnin vapautuessa
myös Suomessa, alkoholista aiheutuvien haittojen ennaltaehkäisystä tulee
myös anniskelun yhteydessä edelleen voida huolehtia tehokkaasti.
Toinen tärkeä kysymys on, mitä eri lupahallintoviranomaiset tekevät.
Nykyisin sekä keskushallintoviranomainen tuotevalvontakeskus että
lääninhallitukset toimivat lupahallintoviranomaisina ja tekevät osittain
samoja asioita. Tarkoitus on, että lääninhallituksille siirrettäisiin lisää
lupahallintotehtäviä ja että tuotevalvontakeskukselle jäisivät ne tehtävät,
jotka luontevasti kuuluvat keskusvirastolle.
Valtionhallinnon organisaatio on perinteisesti ollut melko jäykkä siten, että
ministeriöiden ja virastojen tehtävät on säädetty yleisesti laeilla. Hallinnon
joustavuuden lisääminen on muuttanut tilannetta siten, että esimerkiksi
ministeriöiden toimialasta on vuodesta 1995 lukien säädetty asetuksella.
Alkoholilaissa säädetään yksityiskohtaisesti tuotevalvontakeskuksen ja
lääninhallitusten välisestä toimivallan jaosta. Hallinnon kehittäminen
siirtämällä lupa-asioita keskushallinnosta lähemmäksi kansalaisia edellyttää
siten aina lain muuttamista. Toisaalta laissa säädetty kaksitasoinen
toimivaltajako on osoittautunut joustamattomaksi tilanteessa, jossa
hallinnon niukkoja voimavaroja tulisi voida käyttää tehokkaasti hyväksi.
Siten esimerkiksi tuotevalvontakeskuksen virkamiehillä ei nykyisin ole
valvontatoimivaltaa lääninhallitusten myöntämien lupien nojalla toimivissa
anniskeluravintoloissa ja vähittäismyyntipaikoissa.
Esityksessä ehdotetaan alkoholilakia muutettavaksi siten, että
alkoholijuomien anniskelua ja vähittäismyyntiä koskevissa säännöksissä ei
enää määriteltäisi lupaviranomaista, vaan toimivallasta säädettäisiin
valtioneuvoston asetuksella. Alkoholin tuotevalvonta, joka edellyttää
teknistä asiantuntemusta, sen sijaan säilytettäisiin tuotevalvontakeskuksella.
Makkonen
Guest
Ok.
Örfil
Guest
Kouvo sai mitä tilasi. Toivottavasti helpotti.
Il Tempo Gigante
Darth Father
Haa
Sen muistan, kun moisia sekoituksia vielä sai myydä. Ainakin Matti Nykäs- ja Linda Lampenius-etiketein varustettuja pulloja oli kaupan. Spriideriä. Aika pian tuli kielto.
Olen kiivaasti googlettanut sellaista lainkohtaa, asetusta, tms. juttua jossa kielletään väkiviinasta sekoitettujen juomien myynti ruokakaupoissa, mutta eipä löydy. Mainitaan vaan että ruokakaupassa myytävän alkoholijuoman on oltava käymisteitse valmistettua.
Sen muistan, kun moisia sekoituksia vielä sai myydä. Ainakin Matti Nykäs- ja Linda Lampenius-etiketein varustettuja pulloja oli kaupan. Spriideriä. Aika pian tuli kielto.
Mangelo
Well-known member
- Liittynyt
- 19.4.2007
- Viestit
- 24380
Lidli kyllä myy jotain vastaavaa lientä, mutta tarkoittamassani tuotteessa oli ehkä 13-17%.
Örfil
Guest
Eikös tänään ole duunipäivä?
Joni
Well-known member
- Liittynyt
- 19.1.2004
- Viestit
- 16942
Mulla päättyy duuniviikko aina Torstaihin.
Örfil
Guest
Ollappa boss
kouvotsvoni
Banjottu
Eikös taas ykköslonkero ole "oikeaa" lonkeroa?
Il Tempo Gigante
Darth Father
Haa
Näyttää olevan. Ainakin yksi ainesosa on gin. Juttu tulee aina vain oudommaksi.
mustakaari
"Se on juurikin näin"
Nappasin valkkarilasista hörpyn. Suuhun tuli sattuma.
Pörisevä. Kärpänen perkele, eli vielä
Pörisevä. Kärpänen perkele, eli vielä
Sue_me
Well-known member
- Liittynyt
- 1.8.2005
- Viestit
- 27848
Juovat keskisuomalaisten kusta.
mustakaari
"Se on juurikin näin"
Nam
AJ
Well-known member
Onneksi ei tarvitse juoda pääkaupunkiseudun kraanavettä.
