Jyrki Järvilehto vakavassa veneilyonnettomuudessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hookah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Shokeeraavaa. Kuinka JJ jä hänen kaverinsa ovatkaan voineet sortua moiseen tyhmyyteen. Ei uskoisi.
Pikaista paranemista Jyrkille ja vasta sen jälkeen voi miettiä tekoja ja seurauksia.
 
Ui saatana :eek:

Toi on kyllä aika paha.:nope:

Voimia kaikille osallisille/omaisille :(
 
Voi hittolainen. Ei keksi oikein mitään sanottavaa. :doubtful:
 
Kasvaessa on haastavaa huomata, kuinka lapsuusajan sankarit ovatkin tavallisia ihmisiä. JJ on tässä suhteessa kestänyt aikaa paremmin kuin moni muu, mutta tämä ei ikävä kyllä ole "huonoa tuuria".

Toivottavasti päävamman aiheuttava sekavuus on väliaikaista laatua.

Minulta vedettiin matto JJ:n alta jo kymmenen vuotta sitten. Silti olen tykännyt tyypistä enkä unohda fiilistä, minkä aikaan sai päästessään ajamaan ykkösiä. Mielsestäni aliarvostetuimpia suomalaisia rattisankareita.

Toivottavasti selviää tästä ikävästä tapauksesta ja tämä toiminee varoittavana esimerkkinä teinimäisestä tyhmyydestä, vaikka aikuisisten tekosia onkin.
 
Todella kapea

Olen itse ajanut sitä samaa reittiä Jomalvikin kapeassa kanavassa jo 15-vuotiaana, ja se on sitten todella kapea. En voisi ikinä kuvitella ajaa siellä 40 solmua, huh huh.

Voi JJ, toivottavasti et ollut ruorissa.
 
Toisaalta, jos Järvilehto ei olisi olut mukana, niin tämäkin onnettomuus olisi darwinismi toikissa.
Voihan asian ajatella niinkin, että tällainen herättää ihmiset ajattelemaan että darwinistitkin ovat ihmisiä, joilla on mm. kaipaavia läheisiä. Sen sijaan että ovat pelkkiä käveleviä idiotismeja.

Ainut tuntemani henkilö joka on saanut itsensä kännissä ajamalla hengiltä, oli helvetin älykäs ja myös varsin mukava kaveri - selvinpäin. Kännissä aggressiivinen ääliö. Kyseisessä tapauksessa pelkääjän paikalla istuva jäi onneksi henkiin, mutta ei ole ollut tiemmä elämä helppoa hänelläkään tapahtuneen jälkeen.

Paranemisia TseiTseille ja voimia sekä hälle että kaikille asianosaisille. Meidän spekulaatiot/syyllistämiset ei tässä paina p*skaakaan.
 
Olen itse ajanut sitä samaa reittiä Jomalvikin kapeassa kanavassa jo 15-vuotiaana, ja se on sitten todella kapea. En voisi ikinä kuvitella ajaa siellä 40 solmua, huh huh.
Tuolta löytyy (tapahtumaan liittymättömiä) kuvia Jomalvikin kanavasta ja surullisenkuuluisasta sillasta. On kyllä ollut järjetön vauhti paikkaan nähden.

-Edit- Paikka StreetViewissä

-Edit2- Tuolla vielä kuvia Panoramiostakin. Näkyvissä myös se 5 km/h nopeusrajoituskyltti.
 
Viimeksi muokattu:
Tuolta löytyy (tapahtumaan liittymättömiä) kuvia Jomalvikin kanavasta ja surullisenkuuluisasta sillasta. On kyllä ollut järjetön vauhti paikkaan nähden.
No on! Jos olisi suljettu muulta liikenteeltä ja ajaisi selvin päin niin silti olisi aikamoiset riskit päästellä tuossa 40 solmua.
 
Kieltämättä niin uskomaton paikka, että pistää miettimään tekniikan pettämistä tai muuta vaihtoehtoista selitystä.

Känni on mitä erinomaisin ja todennäköisen selitys. Seuraavaksi todennäköisin on simppeli ylimielisyys ja kykyjen yliarviointi. Tekniikka ehkä sitten. Mutta poliisi tutkii ja varmaan selvittää asian.
 
Känni on mitä erinomaisin ja todennäköisen selitys. Seuraavaksi todennäköisin on simppeli ylimielisyys ja kykyjen yliarviointi. Tekniikka ehkä sitten. Mutta poliisi tutkii ja varmaan selvittää asian.

En tiedä kuka tuolla on ollu ruorissa, mutta etenkin jos kyseessä on ollu kuuluisan kilpa-ajajan kaveri, voi epäillä myös poikamaista näyttämisen tarvetta. Paikka on erinomainen tällaiselle esitykselle. 40 solmun vauhti tuntuu varmaan jokseenkin erilailla tossa 3 metriä leveessä kanjonissa kuin avovedessä.

"Kyllä muuten tää mun vene kulkee kun käsketään, kato."
 
Ja onhan se tietysti hiukan kärsivällisyyttä vaativa homma ajaa tuollainen kuitenkin ihan jonkun mittainen pätkä kävelyvauhtia. Helposti varmaan tulee (varsinkin humalassa) mieleen, että vedetään vauhdilla vaan niin pääsee nopeemmin perille.
 
Pidän todennäköisempänä, että ollaan tultu selältä lujaa ja jatkettu vaan samaa vauhtia (enempiä miettimättä).

Tietysti jos humalaisen logiikan läpi on tullut mieleen, niin tuossa on väylällä syväystä vain 60 cm, eli parempi vetää reilusti plaanissa, niin ei tule pohjakosketusta.
 
Niinpä. Eipä sitä tiedä kuinka "hyviä" ideoita tulisi jos itse jostain käsittämättömästä syystä päätyisin paattini rattiin humalassa.

Onneksi ei ollut toista samanlaista tulossa vastaan. Vielä rumempaa jälkeä olisi syntynyt.
 
Oivoivoi.. Puhutaan vakavasta loukkaantumisesta ja päähän kohdistuneesta vammasta. Ei tiedä hyvää. Toivottavasti JJ toipuu nopeasti, pikaisia paranemisia!

Näinkö saadaan ainakin muutamaan seuraavaan kisaan kommentaattoriksi Eki "teh mään" Mustakari.
 
Taitaa JJ:n pelit olla Formulatiimissä pelatut.. :thumbdown
 
Ihan oikein kummallekkin, kännissä kun leikitään. Silloin saattaa tulla ruumiita, enkä koe mitään sääliä känni pelleilijöille.

Ja wtf miten tällänen kommentti poistetaan? suositaan kännissä ajelua....?????
 
Taitaa klonkku olla siellä itse kännissä kun tuollaista selittää.
 
Ylös