Kaksipyöräisten kokoontumisajosäie

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Olen ehkä puristi, mutta vakkari mp:ssä on saatanasta.
Samoin kuin hyvä penkki, pleksi ja goretex.
Motskarireilu on siitä hieno laji että löytyy jokaiselle jotakin. Yhdelle löytyy vakkarilla oleva nojatuoli, toiselle kuuttasataa menevä tuppervare ja kolmannelle 120 vuotta sitten suunniteltu rikkinäisen kuulonen ottomoottori jonka ympärillä on erinäinen kilo terästä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Prahalainen moottoripyöränäyttely vaikuttaa kuvien perusteella mielenkiintoiselta tapahtumalta.

Aiheen ulkopuolelta täytyy sanoa, että lyhyen reissuni ja sitä ennen ja sen jälkeen näkemieni valokuvien ja juttujen perusteella tsekkiläiset vaikuttavat ihmisiltä joilla ei pipo liikaa kiristä päätä (johtuuko sitten siitä, että ovat Euroopan ateistisin kansa?). Luultavasti tulen vierailemaan maassa vielä monasti.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Mikähän on kun keväällä tehdyn huollon jäliltä on etupyörän jarrujen tehot heikot. Joutuu niin perkeleesti painamaan. Takapyörän rumpujarrukan nappaa harkemmin. Kyllähän se siis etujarruillakin pysähtyy, mutta jarrutusmatka varmaan ainakin kolmanneksen kasvanut aikaisemmista jarrupaloista.

Asentaneet paskat palat vai mistäköhän voisi johtua.

Kun kävin vekottimen hakemassa niin asennusukko sanoi lähtiessä että uudet palat, että kannattaa jarrutella pinnat pois tjsp. Olen jarrutellut, mutta ei. Hitaassa vauhdissa kun jarruttaa pysähdyksiin, niin päästävät vieläpä pienen äänähdyksen. Vähän niinku mursu huutais.

Vaaralliset saatanat ovat.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Ai herranjumala kun jännittää! Noin 43 minuutin päästä julkistetaan uusi R1.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
No nyt sieltä julkastiin eka joku vitun R3. Voiskohan joku pyörä herättää vähemmän omistamishaluja? En keksi.
 
Ylös