Kaksipyöräiset 2020

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja spotter90
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kuten uutisessa ja jo otsikossakin lukee, ei peruttu vaan siirretään toiseen ajankohtaan.

No, Qatarin kohdalla siirto toiseen ajankohtaan on yhtä kuin peruttu. Jos kisaa ei saada viimeistään huhtikuulle - mitä syvästi epäilen - seuraavat mahdolliset ajankohdat ovat yli puolen vuoden päässä. Yksikään tiimi tuskin haluaa pyöriään testata 45 asteen helteessä, eikä sitä halua yleisökään.
 
Aiempi ajankohta onkin ollut vuoden lopussa ja "perinteisenä" viimeisenä kisana.
 
Aiempi ajankohta onkin ollut vuoden lopussa ja "perinteisenä" viimeisenä kisana.

Mitä tulee perinteisiin, niin MotoGP:n kohdalla lienee vaikeampi nieltävä jos Qatar päättää kauden. Sen verran pitkään on käytännössä espanjalaistyylinen sarjan kausi päättynyt Valenciaan.
 
Mitä tulee perinteisiin, niin MotoGP:n kohdalla lienee vaikeampi nieltävä jos Qatar päättää kauden. Sen verran pitkään on käytännössä espanjalaistyylinen sarjan kausi päättynyt Valenciaan.
Mutta nyt ei ollutkaan kyse MotoGP:stä ja se siis nimenomaan on ollut monta vuotta WSBK:n vika kisa.
 
Moto2, Losail

ESmVUPkXYAAWRHu

Hyvä, kun uusivat grafiikoita. (y)
 
Viimeksi muokattu:
Discovery vei Speedway sarjan TV oikeudet vuodesta 2022 eteenpäin, mutta FIM:n presidentti Jorge Viegas kertoi josta moni ei tiennyt, että hän oli puhunut pitkään Bernie Ecclestonen kanssa viime vuonna MotoGP:n Red Bull Ringin viikonloppuna Speedwayn TV oikeuksista, joista Bernie oli silloin ilmaissut kiinnotuksensa, ja luultavasti Viegasin mukaan Bernie oli yrittänyt koota ryhmää jonka avulla yritti saada oikeudet.
 
Viimeksi muokattu:
Austinin kisa siirtyy marraskuulle, seuraava kisa Argentiinassa.

The FIM, IRTA and Dorna Sports regret to announce the postponement of the Red Bull Grand Prix of the Americas, which was set to take place from the 3rd to the 5th of April 2020. Due to the ongoing coronavirus outbreak, the event has been rescheduled for later in the season and will now take place from the 13th to the 15th of November.

https://www.motogp.com/en/news/2020...-the-americas-rescheduled-for-november/327852

Valencian finaali ajetaan heti seuraavalla viikolla.
 
Espanjassa näyttää kuitenkin olevan kovempi luottamus pandemian taittumiseen, kun Aragonian kisa on pidetty toukokuun lopulla.
Sinänsä lokakuun loppu on hyvä ajankohta Jerezissä finaalille, jos Qataria ei buukata vielä sen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös