Kalevan työväenopiston pimiö -10

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jjusban
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tämmöinen kuva löytyi kun selailin otoksiani. Liittyy melko löyhästi Kalevan pimiöön. Oli otettu MM-potkupallokisojen alkupäivänä, mutta emme tiedä kuka sen ottanut! Itse en ole moista huomannut näpsänneeni.

Selvä ennekuva: nousevan auringon maa pärjää MM-kisoissa eli olisi pitänyt sijoittaa Japanin voitolle iso tukku mania. Nyt on myöhäistä ruikuttaa, kun kakka on vaipan vieressä.

Vai viittaisiko epäjärjestys ja tärähtänyt otos maanjäristykseen?
 
Melko laadukasta kuvaustyötä jäsen juplalta, mutta ei tietenkään yllä ihan Jusbanin tasoon.
 
Ei tuo mun mielestä ole mikään juna, vaan kikkeli jolla on korvat.

ps. Tietääkö kukaan mihin leffaan yo. ilmaisu kuuluu. (tai ainakin sen suomennokseen kuului...)
 
Haa

Tännekö sai postailla hyviä valokuvia?

Alla eräs otoksistani. Mielestäni se kuvaa oikein hyvin urbaanin rakentamisen ja luonnon kohtaamista myöhäiskeväällä. Kaupunki ja villi luonto kohtaavat!

Olen oikein tyytyväinen kuvan onnistumisesta.
 
Rönsyillään hiukan lisää. Tollanen hämäri oleili verkossaan saunakatoksessa tänään ja kun kivasti paistoi aurinko siihen verkkoon, niin otin sitten kuvan:
Näytä liitetiedosto 12443

Ja onhan tuossa aika tumma tausta, vaikkei mikään pimiö olekaan.
 
Tosta JPP:n kuvasta muistui mielipuoleen tuo pari vuotta sitten näppäämäni sadekuva.
Silleen liittyy kiinteästi toikkiin, että onhan se tosiaan ilmoja pidelly.

attachment.php


322757517.jpg


Edit: Ai juu sori, näähän olikin jo tuolla kerho-otsakkeessa http://www.f1-forum.fi/vb/showpost.php?p=1058227&postcount=273
 
Viimeksi muokattu:
Otahan hyviä kuvia! :thumbup:
Valitettavasti en saanut tuolta reissulta yhtään kuvaa, mutta tässä muutama otos vaellukseltani Kalevan läpi aikaisin lauantai-aamuna.

funkis.jpg

Tampere on tunnettu paitsi jugend-taloistaan, myös monista funkis-rakennuksista. Tässä yksi.

kirkko1.jpg

Kalevan kirkko

kirkko2.jpg

Sama toisesta suunnasta

puu.jpg

Tämän puun runko haarautuu lähellä puun tyveä ja haarat yhdistyvät jälleen hieman ylempänä. Valitettavasti tämä mielenkiintoinen ominaisuus ei näy tässä kuvassa.

kupolit.jpg

Erikoisia kupolimaisia rakenteita. Mahdollisesti tutka?

valot.jpg

Tämä "valoilmiö" tallentui kameraani kupolien läheisyydessä. Onkohan kamerani herkkä näkyvän valon lisäksi tutkan aaltopituudelle?

kotit.jpg

Oma Koti Kullan Kallis

iltapala.jpg

Aamiaiseksi nautin Mällikkälä Gurkaa.
 
Hyvä, että tähän saatiin edes vähän laadukkaita Jusban -luokan kuveja. Muutamat aikaisemmat ovat vähän luokattomia just tähän toikkiin. Esim. hämis -kuva on aivan liian selvä!:nope:
 
Äärettömän kiinnostuneena haluan jakaa teidän - arvon opiskelleiden fotograafien - kanssa otokseni, joka on kiehtonut mieltäni vuosikausia. Jotakin kauniin ruotsalaista siinä on.

100-0012_IMG.jpg
 
Äärettömän kiinnostuneena haluan jakaa teidän - arvon opiskelleiden fotograafien - kanssa otokseni, joka on kiehtonut mieltäni vuosikausia. Jotakin kauniin ruotsalaista siinä on.
<sensuroitu kuva>
Kuvasta nähdään selvästi, että ikeamismi ei vedä vertoja kauniisti sommitellulle ylivertaiselle jusbanismille.

Kuvasta puuttuu kaikki helmeilevän poreilevat jusbanismin parhaat puolet eli yli- tahi alivaloitteisuus, epätäsmällisen täsmälliset rajaukset, vinous, sumeus, kuvanottajan tahi kuvaan kuulumattoman henkilön ruumiin ulokkeet tai uloke ja ennenkaikkea salamin käyttämättämyys tai käyttö.

Kuvassa on klassista ikeamismia, mutta pelkkä kaunis palapelin asettelu ei kanna. Ei kertakaikkiaan kanna. :mad:

Jätän kuitenkin toveri Jusbanille loput arvostelusta. Luovutan puheenvuoron Herra Jusbanille:
 
Kuvasta nähdään selvästi, että ikeamismi ei vedä vertoja kauniisti sommitellulle ylivertaiselle jusbanismille.

Kuvasta puuttuu kaikki helmeilevän poreilevat jusbanismin parhaat puolet eli yli- tahi alivaloitteisuus, epätäsmällisen täsmälliset rajaukset, vinous, sumeus, kuvanottajan tahi kuvaan kuulumattoman henkilön ruumiin ulokkeet tai uloke ja ennenkaikkea salamin käyttämättämyys tai käyttö.
:

Tiedostan tämän kyllä. Pääni painui jo kuvaa postatessa. Mestarille ei voi pärjätä nykyaikaisilla paskakameroilla, jotka tarkentavat kuvan liikkeessäkin, saatana!
 
Ajattelin laittaa pari omaa otosta, mutta en mä noiden Hokkasen kuvien jälkeen kehtaa mitään laittaa.
 
Ylös