Katsokaa...

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12612
Sijainti
Sivulla viisi
Kumpihan tapahtuu ensin: Huuhkajat voittavat jalkapallon MM-kultaa vai Al-setä vääntää maukkaan ruokaherkkuannoksen?
Käsittääkseni huuhkajat ovat lintuja, joten sellaisten pärjääminen jalkapallon MM-kisoissa kuulostaa vähän epätodennäköiseltä. Mutta noista kahdesta vaihtiksesta äänestän kuitenkin sitä.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Äskön Kolmosella:

Kuu ja tähtet taivahalla vilkuttaa
renki tytön kanssa metsään nilkuttaa

Pusi pusi kuuluu pian jo kuusen alta
tytön kamppaa kohta pojan jalka

Kuusen vieressä on vanha pinja
poika häippää, taisi olla ninja

Tyttö suree heti paljon Tapaniaan
tapahtumat sijoittuvat tässä vanhaan Japaniaan
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Mielensäpahoittaja kolmosella NYT.

Mielensäpahoittaja. Draamakomedia perustuu Tuomas Kyrön suosittuihin kirjoihin. Vanhojen hyvien aikojen perään haikaileva Mielensäpahoittaja loukkaa jalkansa ja joutuu vastoin tahtoaan lähtemään pääkaupunkiin hoidettavaksi. Vanha herra joutuu majoittumaan väliaikaisesti kaupunkilaisminiänsä luo. Kommunikaatio modernin miniän ja yrmyn mielensäpahoittajan välillä ei kuitenkaan ota sujuakseen. Ohjaaja: Dome Karukoski, Suomi 2014 (103'). Pääosissa: Antti Litja, Mari Perankoski, Iikka Forss, Petra Frey.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26888
Mielensäpahoittaja kolmosella NYT.
Ja nyt kolmosella alkaa sama ruotsalainen komediasarja joka puoli tuntia sitten femillä loppui. Eri firmojen kanavilla.
Kyllä on maailmassa tv-sarjat vähissä.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tänäpänä. Teemalta.

Kino Suomi: Täältä tullaan elämä (12)
to, 01 joulu 2016 21:55:09

(1980) Elokuva tarkkailuluokan nuorista, jotka käyvät uhmakasta kapinaansa koulua ja yhteiskuntaa vastaan. O: Tapio Suominen N: Esa Niemelä, Kati Outinen. HD
 
Örfil

Guest
Ou jes - aikakautensa kapinallisin suomileffa :cool:

Mieleen on jäänyt erityisesti kohtaus, jossa Kati Outinen poistuu luokasta ja maikka kysyy että minne olet menossa.
"Kuselle ja runkulle" vastaapi Outinen.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26888
Uusi ilmainen kanava aloittaa tv:ssä tänään

Discovery Networks Finland tuo vapaasti katsottavien kanaviensa TV5:n, Kutosen ja Friin rinnalle TLC-kanavan.

Se näkyy 1.12. lähtien antennitalouksissa kanavapaikalla 18.

Viihdettä aamuvarhaisesta yömyöhään tarjoavalla TLC:llä on yli 416 miljoonaa katsojaa ympäri maailmaa. Ohjelmisto on suurelta osin tuttua Frii-kanavalta.

Erotuksena Frii-kanavaan TLC on suunnattu selkeästi nuorille naisille. Tarjonta keskittyy muotiin, herkutteluun, häihin ja energisiin naisiin.
Taas. Mainoksilla nuo lie itsensä elättävät. Hämmästelen millä hitolla kaikille pikkukanaville riittää mainostajia!? Kanavat lisääntyy ja television katselu vähentyy.
Tuonkaan kanavan tarjonta ei kovin ainutlaatuiselta vaikuta...

Kohderyhmä tietysti valitaan sen mukaan mikä mainostajia kiinnostaa. Taitaa vaan just nuo nuoret naiset katsoa kaikkein vähinten telkkaria ja niille on eniten kanavia kohdistettu.
 
Viimeksi muokattu:

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7207

Ensi keväänä ilmaiskanavaksi muuttuu myös National Geographic Channel ja sekin tulee olemaan mainosrahotteinen kanava.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26888
Ensi keväänä ilmaiskanavaksi muuttuu myös National Geographic Channel ja sekin tulee olemaan mainosrahotteinen kanava.
Mulla näkyi tuo viime vuosikymmenellä enkä sitä montaa kertaa viitsinyt katsoa. Ei todellakaan mitään avaraa luontoa vaan samanlaista halpaa dokkaria kuin noilla pienillä ilmaiskanavillakin.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Taas. Mainoksilla nuo lie itsensä elättävät. Hämmästelen millä hitolla kaikille pikkukanaville riittää mainostajia!? Kanavat lisääntyy ja television katselu vähentyy.
Tuonkaan kanavan tarjonta ei kovin ainutlaatuiselta vaikuta...

Kohderyhmä tietysti valitaan sen mukaan mikä mainostajia kiinnostaa. Taitaa vaan just nuo nuoret naiset katsoa kaikkein vähinten telkkaria ja niille on eniten kanavia kohdistettu.
Kaiken lisäksi mainonnassa ei kannata laittaa rahoja sellaiseen, joka tavoittaa vähän katsojia, vaikka halvempaa onkin. Jos telkkarissa aikoo mainostaa, niin Maikkari ja Nelonen -paketteineen on ainoa järkevä vaihtoehto.

Radion puolella pystyy paljon paremmin paikalliseen mainontaan. Kustannustehokkaammin.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Eputkin taitaa jo pyöriä teattereissa...?

Sitte olis tuo, mikä se nyt oli, aseista kieltäjä ww2:ssa, joka sai mitalia vaikka kuinka urheudesta. Joku Bridge se oli...
 
Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
X Factor UK:n suora semifinaalilähetys näytetään tänään Subilta kello 22 alkaen. Myös huominen tuloslähetys näkyy suorana Subilla kello 22. Kiva, ettei tarvitse netin kautta katsoa. :ahem:
 
Ylös