kouvotsvoni
Banjottu
Täällä thaihierontapaikka auki ainakin vielä kymmeneltä illalla.
Tuosta syystä Gigantin lisäksi muitakin puljuja boikotissa...enkä harrasta itsepalvelua huoltamoissa ylihintaisten kahvikuppien kärryyn viemisen muodossa.Niinpä. Uhka lienee siinä, että se iso marketti pitää avoinna pidempään ja myynti€ laskee kokonaisuudessaan. Sen jälkeen kauppias vähentää henkilöstöä, että teho per myyjä pysyisi siedättävällä tasolla. Vähennetään palvelua ja lisätään itsepalvelutuotteita.
Onhan jo nyt käynyt nimeä mainitsematta Gigantissa että asiakkaan kysyessä kylmälaitteiden ominaisuuksia ja mittoja, myyjä on lähettänyt kotiin että: Katso netistä.![]()
Maksoin mielummin 370 euroa Carlsonille, kuin 333 euroa Gigantille Polarin V800 rannetietolaitteesta. Sen verran kotimaista ketjua tulee tukea.:ahem:Tuosta syystä Gigantin lisäksi muitakin puljuja boikotissa...enkä harrasta itsepalvelua huoltamoissa ylihintaisten kahvikuppien kärryyn viemisen muodossa.
Ja noiden seurauksensa asiakastyytyväisyys laskee, jolloin pitää esimerkiksi panostaa enemmän esimerkiksi markkinointiin ja laskea hintoja ja katteita kauppojen aikaansaamiseksi. Tuosta taas seuraa kokonaiskatteen aleneminen. Yrityksen kilpailutekijät ovat moninaiset, mutta niiden pitää olla asiakkaiden mielestä jossain määrin tasapainossa toistensa kanssa, jotta asiakas haluaa ostaa ko. putkasta.Niinpä. Uhka lienee siinä, että se iso marketti pitää avoinna pidempään ja myynti€ laskee kokonaisuudessaan. Sen jälkeen kauppias vähentää henkilöstöä, että teho per myyjä pysyisi siedättävällä tasolla. Vähennetään palvelua ja lisätään itsepalvelutuotteita.
Onhan jo nyt käynyt nimeä mainitsematta Gigantissa että asiakkaan kysyessä kylmälaitteiden ominaisuuksia ja mittoja, myyjä on lähettänyt kotiin että: Katso netistä.![]()
Niinpä. Pitäis keksiä joku tuote, joka on hallitsevassa markkina-asemassa ja myydä sitä vain netissä.Ja noiden seurauksensa asiakastyytyväisyys laskee, jolloin pitää esimerkiksi panostaa enemmän esimerkiksi markkinointiin ja laskea hintoja ja katteita kauppojen aikaansaamiseksi. Tuosta taas seuraa kokonaiskatteen aleneminen. Yrityksen kilpailutekijät ovat moninaiset, mutta niiden pitää olla asiakkaiden mielestä jossain määrin tasapainossa toistensa kanssa, jotta asiakas haluaa ostaa ko. putkasta.
Ei tuo vielä riitä, tuotteella pitäisi olla myös kysyntää. Mun käsittääkseni Pulerin venäläisellä perseensuristimella on omassa tuotekategoriaassaan käytännössä monopoli, mutta ei sen markkinat kuitenkaan Venäjää pelasta.Niinpä. Pitäis keksiä joku tuote, joka on hallitsevassa markkina-asemassa ja myydä sitä vain netissä.
Voikohan Kallen mätitahnaa myydä netissä? Kannattavasti?Ei tuo vielä riitä, tuotteella pitäisi olla myös kysyntää. Mun käsittääkseni Pulerin venäläisellä perseensuristimella on omassa tuotekategoriaassaan käytännössä monopoli, mutta ei sen markkinat kuitenkaan Venäjää pelasta.
Ei se nyt ihan noin mene. Kuopiossa on rautakaupoista auki K-rauta sunnuntaisin. RTV, Stark ja Carlson kiinni. Sama asiakaskunta hyvin pitkälti. RTV:llä vahva yritysmyynti asiakaskunta, K-rauta 50-50, Carlson taas kuluttajakauppaa.Aukioloajat tulevat venymään vapautuksen myötä varmasti, sillä kyseessä on kuitenkin jonkinasteinen kilpailutekijä. Jos on lähekkäin Market A ja B, ja A päättää ollakin vaikka klo 23 saakka auki, se varmasti tuntuu Market B:n myynnissä negatiivisesti - ei ehkä paljon, mutta tuntuu kuitenkin. Näinpä Market B päättää myös jatkaa aukioloaikaa, ja näin jatketaan kunnes molemmat ovat 24/7 auki. Ei tossa liene mitään ihmeellistä. Sitten se kioski jolla ei ole varaa palkata yötyöläisiä joutuu tyytymään heikompaan osaansa ja putoaa ekana pois kun ostovoima ja myynti vielä nykyisestään laskee.
Stark Avoinna
Myymälä
ma-pe klo 7-19
la klo 9-15
Carlson AVOINNA MA-PE 8-19 LA 9-16
RTV Palvelemme:
ma–pe 7–18, la 9–15
Klo 7 tulee yritysasiakkaat hakemaan päivän tarvikkeet.K-rauta Olemme avoinna
Ma-Pe 7-19
La 9-16
Su 12-16
Mitä ne ovat?
Melkein arvaan vastauksen mutta kommentoin vasta Jonen jälkeen.
Tuossa nyt ihan ministeriön pohdintaa. Ei toimi Ruotsissa toi 110 ja 90 rajoitukset, kun yli puolet puhaltaa ohi jos ajaa 5 kmh todellista nopeutta yli rajoituksen.Sisäministeriön poliisiosaston ylikomisario kertoo MTV3:n uutisille, että Tanskassa nopeusrajoitusten nostaminen ja valvonta ovat alentaneet keskinopeuksia.
Poliisi olisi valmis nostamaan nopeuksia joillakin moottoriteillä. Sisäministeriön mukaan korkeinta sallittua moottoritienopeutta voitaisiin korottaa hyvillä tieosuuksilla 130 kilometriin tunnissa. Nyt katto on 120 kilometriä tunnissa.
Sisäministeriön poliisiosaston ylikomisario Heikki Sepän mukaan vastaavasta toimenpiteestä on saatu positiivisia kokemuksia ulkomailta.
- Viimeisin esimerkkihän on Tanskasta. Siellä nostettiin moottoriteiden nopeusrajoituksia ja samalla tehostettiin valvontaa ja mitään katastrofia ei tapahtunut. Itseasiassa keskinopeudet alenivat ja myös muilla tieosuuksilla kuin näillä, missä nopeusrajoituksia nostettiin, Seppä kertoo MTV3:n uutisille.
Sisäministeriön poliisiosaston ylikomisario perää kuitenkin Suomessa myytäviin autoihin nopeudenrajoittimia, jotka hillitsisivät menon enintään 140 kilometriin tunnissa.
Kompit.Ei toimi Ruotsissa toi 110 ja 90 rajoitukset, kun yli puolet puhaltaa ohi jos ajaa 5 kmh todellista nopeutta yli rajoituksen.
Kyllä, jos kannattavuutta lasketaan jollain Jonen kuvaamalla myyntiteholla tai vastaavalla tavalla.Logiikka toiminee paremmin päivittäistavarakaupassa kuin rautakaupassa.
Aukioloajat tulevat venymään vapautuksen myötä varmasti, sillä kyseessä on kuitenkin jonkinasteinen kilpailutekijä. Jos on lähekkäin Market A ja B, ja A päättää ollakin vaikka klo 23 saakka auki, se varmasti tuntuu Market B:n myynnissä negatiivisesti - ei ehkä paljon, mutta tuntuu kuitenkin. Näinpä Market B päättää myös jatkaa aukioloaikaa, ja näin jatketaan kunnes molemmat ovat 24/7 auki. Ei tossa liene mitään ihmeellistä. Sitten se kioski jolla ei ole varaa palkata yötyöläisiä joutuu tyytymään heikompaan osaansa ja putoaa ekana pois kun ostovoima ja myynti vielä nykyisestään laskee.
Itse en oikein keksi mistä yhtäkkiä tulisi hirveä hinku pidentää aukioloaikoja. Kuten todettu, Helsingissä on muutama hassu 24/7-marketti. Jos aukioloaikojen vapautus johtaa eittämättä kuvaamaasi tapahtumakulkuun, miksi noin ei ole vuoden 2009 lainmuutoksen jälkeen käynyt?Logiikka toiminee paremmin päivittäistavarakaupassa kuin rautakaupassa. Harvemmin sitä tulee pakottava tarve alkaa remppahommiin iltamyöhällä - paitti ehkä joidenkin forumistien naapureilla. Luulenpa että rautakaupassa laatu ja hinta on tärkeämpiä asioita kun valitaan sitä mistä tarvikkeet ostetaan vrt. ruokakauppa etenkin kun puhutaan hieman suuremmista euromääräisistä kertaostoista.
Vai onko olemassa sellainen "ärsyttävää pikkunälkää" vastaava "ärsyttävä remppanälkä" joka saattaa iskeä vaikka sunnuntaiaamuna klo 3?
TATTARADADAAA! Poliisista päivää.Jos holhoamisesta ja säännöistä pitää kerta päästä eroon, niin luonnollinen jatkumo tälle on sitten suora demokratia.
Ai niin, eihän se toimi koska ihmiset ei vaan osaa tehdä oikeita päätöksiä ja toimia ilman sääntöjä sekä viisaampien valtaapitävien holhousta.
Painu helvettiin siitä.TATTARADADAAA! Poliisista päivää.
Keskustellaan nyt vain niistä kauppojen aukioloajoista, eikä lähdetä vetämään aasinsiltaa suoraan demokratiaan. Neuvostoliitto ja heimosodatkin on upeasti pidetty syrjässä tyystin.
Kaadan lisää hiekkaa sun pimppaan.Painu helvettiin siitä.