Mitä toiselle ihmiselle pitää tehdä, että voi sanoa möötenneensä häntä?
Kyllä möötteemisen kriteeri täyttyy jos on molemminpuolinen katsekontakti, sekä kommunikointia puoleen ja toiseen.
Näin ikään:
Se on minusta kuitenkin upeaa, että tuo "möötteeminen" ei kuitenkaan siis ole mikään paloittelusurma vaan oikeasti jotain positiivistä :thumbup:
No, voi se kyllä paloittelusurmakin olla.
Voisiko sitä kutsua "paatteemiseksi" ennemin kuin "möötteemiseksi"?
Varmaan, yleensä kuitenkin KKWCS-kisaksi.
Törniksellä ei ollut eka kerta, kun pointti menee ohi.Meni vähä hukkaan maradoniksen hassutus.
Törniksellä ei ollut eka kerta, kun pointti menee ohi.
Olisko ollut Timanfaya? Minä taisin vieressäsi syödä, ainakin tupakilla käytiin.Minä en valitettavasti voi listata mitään, koska niissä mööteissä kuulin vain pelkästään fooruminikkejä ja ne ovat epäsuomalaisia omiin korviini. Nyökyttelin siinä vaan. Olisiko siinä mitään ideaa, että jos olisi paperilappu rinnassa forumistin nimi kirjoitettuna?
Tmoista en tiedä, kun hän vasta tajusi kuka minä olen kun minä olin poistunut paikalta.
Minulla jäi muistikuva, kun joku nainen kysyi kahdesti omaa fooruminimeäni ja oli vähän ihmeissään. En tiedä mitä hän oikein kuvitteli. Se möötte oli silloin Turussa jossain tomaattiravintolassa. Minulla oli silloin käytössä erittäin paskaiset kuulolaitteet ja niiden avuksi piti ottaa erilliset lähettimet induktiokäyttöön.
Nykyään minulla on ihan hyvät kuulolaitteet käytössä.
Olisko ollut Timanfaya? Minä taisin vieressäsi syödä, ainakin tupakilla käytiin.
Minä en valitettavasti voi listata mitään, koska niissä mööteissä kuulin vain pelkästään fooruminikkejä ja ne ovat epäsuomalaisia omiin korviini. Nyökyttelin siinä vaan. Olisiko siinä mitään ideaa, että jos olisi paperilappu rinnassa forumistin nimi kirjoitettuna?
Tmoista en tiedä, kun hän vasta tajusi kuka minä olen kun minä olin poistunut paikalta.
Minulla jäi muistikuva, kun joku nainen kysyi kahdesti omaa fooruminimeäni ja oli vähän ihmeissään. En tiedä mitä hän oikein kuvitteli. Se möötte oli silloin Turussa jossain tomaattiravintolassa. Minulla oli silloin käytössä erittäin paskaiset kuulolaitteet ja niiden avuksi piti ottaa erilliset lähettimet induktiokäyttöön.
Nykyään minulla on ihan hyvät kuulolaitteet käytössä.
Varmaan, yleensä kuitenkin KKWCS-kisaksi.
Mä listasin sut, vaikka et uskaltanutkaan juttelemaan..Oli niin hauska, että pakko quotettaa. Mutta myös totta, sillä eipä ole muiden piirien hemmoja tullut tapailtua. Luettelen vaan varmat tapaukset:
Mä listasin sut, vaikka et uskaltanutkaan juttelemaan..