Keräilykohteita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Leffojen ja tv-sarjojen keräily on vähän lähtenyt lapasesta, joten lienee syytä alkaa keräilemään erilaisia järkeviä dvd- ja blu-ray-levyjen säilytysmenetelmiä.

Aku Ankka -kokoelmasta on jo joitain kovakantisia kirjoja tullut myytyä pois, vastaavasti niitä on tullut hankittua lisääkin. Enemmän kuin mistä olen luopunut, joten se siitä.
Keräilykohteisiin voisi lisätä Suomen Mad - lehdet, Yöjuttu-lehdet, Viikatteen tuotanto (toistaiseksi pääosin digitaalinen, mutta jonkun verran myös analogista tuotantoa), Poliisi kertoo -kirjat...


Jonkin verran olen saanut jälkikasvuun istutettua keräilyvimmaa. Vanhin löytää aina mun ylimääräisistä leffoista ym. ne joista ajattelin saavani vähän lantteja leffakassaan, ja tahtoo ne itselleen. Enkä minä häneltä mitään rahaa niistä pyydä. Tietenkään. Nuorimmainen taasen on innostunut mun kanssa järkkäilemään ja lajittelemaan leffoja laatikoista toiseen, hyllyihin, myyntiin ym, ja joulupukin toivelistasta löytyykin "laatikollinen lastenleffoja."
Täytyy olla tyytyväinen suoritukseen.
 
Keräilen lähinnä itseäni. Kokoon, lähes joka päivä. Myös elokuva- ja musiikkitallenteet voitanee mainita keräilykohteikseni.
 
Sitä aloin tänään ihmettelemään, että miks ihmeessä keräilen pussinsulkijoita, tai en malta heittää niitä pois? Taisin joskus ajatella, että niistä vois rakennella jotain, kunhan vaan saa keräiltyä riittävän ison määrän. Mutta mitä?
 
Sitä aloin tänään ihmettelemään, että miks ihmeessä keräilen pussinsulkijoita, tai en malta heittää niitä pois? Taisin joskus ajatella, että niistä vois rakennella jotain, kunhan vaan saa keräiltyä riittävän ison määrän. Mutta mitä?
Jauheliha-SaijaPalinin?
 
Askartele rengashaarniska ja aloita keskiaikalarppaus.
 
Ylös